| Minulla oli lapsena (50-luvun loppu-60–luvun alku) kirja, jonka tarinassa tehtiin räsynukke, jolle laitettiin sokeripala sydämeksi. Mielikuvani on että se… |
155 |
|
|
|
Valitettavasti emme onnistuneet tunnistamaan tätä kirjaa. Tunnistaako joku lukijoistamme kirjan? Tähän alapuolelle voi mielellään kommentoida. |
| Muistelemme äitini kanssa joskus kahdeksankymmentä luvun alussa kirjastosta usein lainaamaamme kuvakirjaa, jossa seikkaili posliininukke. Kuvat olivat… |
113 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla Jac Remisen kuvakirja Anna-Sofia pikkuinen nukkeneiti? Kuva kirjasta löytyy esimerkiksi täältä: https://seitsemanveljesta150.fi/p/jac-remise-anna-sofia-pikkuinen-nukkeneiti/ Suomeksi kirjan on julkaissut Otava vuonna 1979. Lisätietoja löytyy esim. Finna-sivustolta: https://www.finna.fi/Record/jykdok.44637?sid=5121734340 Kuvia löytyy enemmän, kun hakee esimerkiksi Googlesta kirjan alkuperäisellä ranskankielisellä nimellä Marie-Stéphanie et les quatre saisons. Valitettavasti Porvoon kirjastossa tai Helle-kirjastokimpassa kirjaa ei enää ole, mutta sitä voi myös kysyä kaukolainaksi muista kirjastoista. Otathan halutessasi yhteyttä lähimpään kirjastoosi. |
| 80-luvun lastenkirja |
127 |
|
|
|
Saattaapa mennä hakuammunnaksi, mutta tarjoan Annegert Fuchshuberin kirjaa Unohdettu puutarha (Weilin+Göös, 1986). Siinä on keskeisenä henkilönä sangen eriskummallinen Kuperkeikka-niminen hahmo. Tiukuja hänellä ei kyllä ole, mutta varsin erikoislaatuiset jalat kyllä muuten. |
| Muistelin yhtä kuvitettua lastenkirjaa, ysärin puolivälistä 2000-luvun alkuun löytynyt kirjastosta, en yhtään muista nimeä eikä googlesta löydy. Luultavasti… |
120 |
|
|
|
Etsimäsi kirja saattaisi olla Leena Timosen kirjoittama ja Kaarina Ewartin kuvittama Haamupyykki (Otava, 1987).Kollega huomasi, että samaa kirjaa on etsitty tässä palvelussa aiemminkin: 80 luvulla äiti luki kirjaa minulle jossa oli pieni tyynyliina joka lähti seikkailulle mm concord lentokoneella. Olisiko nimi ollut mahdollisesti Haamuperhe… | Kysy kirjastonhoitajalta |
| Onkohan Kaarina Helakisan Elli velli karamelli-kirjaa enää mahdollista ostaa mistään? Lapsuuden lempikirja, joka valitettavasti on kadonnut jonnekin. |
198 |
|
|
|
Kaarina Helakisan kirjoittama ja Katriina Viljamaa-Rissasen kuvittama lastenkirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1973 ja kirjasta otettiin useita lisäpainosia 70- ja 80-luvuilla.Sinun kannatta etsiä kirjaa nettiantikvariaateista. Googlettamalla kirjan nimellä löydät niitä helposti. |
| Etsin englanninkielistä lasten kuvakirjaa/kuvakirjasarjaa, jonka lainasin lapsena kirjastosta 90-luvulla opetellakseni englantia. Itse kirjan veikkaisin… |
119 |
|
|
|
Kukaan kirjastokollega ei toistaiseksi ole tunnistanut kyseiseen kuvailuun sopivaa kirjaa. Tunnistaisikohan joku Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun lukija, mikä kirja on kyseessä? |
| Kysyn lastenkirjasta "Kun Miinus lähti avaraan maailmaan": Tarinassa oli jokin visailu, jonka nimi oli muistaakseni "Hotta-Lotan kysymyspotta". Tyttäreni… |
166 |
|
|
|
Sven Nordqvistin kirjassa Kun Miinus lähti avaraan maailmaan katsotaan ohjelmaa Hotta Lotan kysymyspotta, jossa rotta istuu potassa esittämässä kysymyksiä. Sinä siis olet oikeassa. |
| Tuomas Kärkkäinen, Suomen ämminkäiset värikuvina -Otusbongaajan opas, 2021 Tarvitsisimme kakkosluokkalaisten taideretkeä (Helsinki) varten seuraavien "otusten"… |
122 |
|
|
|
Tuomas Kärkkäisen lastenkirjaa Suomen ämminkäiset värikuvina : Otusbongaajan opas (2021) ei ole ruotsinnettu. Valitettasti olioille ei näin ollen ole ruotsinkielisiä nimiä.https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5476537?sid=5070873666 |
| Etsin lastenkirjaa, jossa kuu sammuu ja lammen vesi muuttuu mustaksi. |
85 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla jompi kumpi näistä kirjoista?Emmett, Jonathan: Myyrä tahtoo kuun (Kustannus-Mäkelä, 2001)Urberuaga, Emilio: Kroko ja kuu (Lasten Keskus, 2007) |
| Mitä satukirjoja/pidempiä kuvakirjoja suosittelette 3-vuotiaalle iltasaduksi? |
100 |
|
|
|
Tässä kollegani ehdotuksia iltasaduiksi: Egner, Thorbjørn: Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässäFischer, Lucia: Nukkumatti : seikkailu UnimaassaForssén Ehrlin, Carl-Johan: Kani joka tahtoi nukahtaa : nukutussatu kaikille iltakukkujilleHuovi, Hannele: Huuhuvuoren satuja : valitut sadut 1979-2023Karjalainen, Elina: Uppo-Nalle -kirjatKubicek Boye, Helena: UnisatujaMilne, A. A.: Nalle PuhKaiken maailman eläinsadutSuomen lasten iltasadutGliori, Debi: Pikkupöllö ei saa untaGliori, Debi: Pikkupöllö ja uusi munaHapponen, Kaisa: Mur-kirjat Hirvonen, Elina: Prinsessa Rämäpää -kirjatKempter, Christa: Herra Jänis ja rouva Karhu -kirjatKoskimies, Pirkko: Pupu Tupuna -kirjatMcKee, David: Elmeri-kirjatMelling, David: Huuko-... |
| Minulla oli kuvakirja vakke ja Mimmi. Saakohan enää mistään. Vakke oli koira ja Mimmi oli kissa. En tiedä kirjailijaa. |
257 |
|
|
|
Vakke ja Mimmi -nimistä kirjaa ei löytynyt tietokannoista. Ainoa lähellä oleva on Robert Dalletin Vakke ja leikit, mutta siitäkään ei löytynyt tietoa, onko siinä Mimmi-nimistä kissaa. Finnan kuvailutiedoissa on tieto, että kirjassa esiintyy kuitenkin koira.Finna.fi: Vakke ja leikit https://finna.fi/Record/vaari.2438787?sid=5045265493 |
| Onko olemassa 1,5-vuotiaalle sopivia kuvakirjoja, joissa käsitellään pikkusisaruksen odotusta ja syntymää? |
110 |
|
|
|
Alla olevista linkeistä löydät kirjoja, joissa käsitellään kyseistä aihetta:https://piki.finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=raskaus+kuvakirjat+sisarukset&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22fin%22https://piki.finna.fi/Search/Results?filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FBook%2F%22&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22fin%22&filter%5B%5D=%7Ebuilding_sub_str_mv%3A%222%22&limit=20&lookfor=kuvakirjat+sisarukset+syntym%C3%A4&type=AllFields |
| Haluaisin lukea Åsa Rönnin kirjoittamia Pekka Töpöhäntä kuvakirjoja. En kuitenkaan löytänyt listaa, missä olisi lueteltu julkaistut kirjat sekä missä… |
221 |
|
|
|
Finnasta poimimalla Åsa Rönnin Pekka Töpöhäntä -sarjan suomennetut kirjat ovat: Pekka Töpöhäntä menee kouluun (Pelle Svanslös börjar skolan, 2015)Pekka Töpöhäntä : uskalla olla kiltti (Våga vara snäll, 2015)Tervetuloa Pekka Töpöhäntä (Välkommen Pelle Svanslös, 2016)Pekka Töpöhäntä viettää joulua (Pelle Svanslös firar jul, 2016)Hurraa Pekka Töpöhäntä (Heja, Pelle Svanslös, 2017) Pekka Töpöhäntä päiväkodissa (Pelle Svanslös på kattis, 2017)Pekka Töpöhäntä maalla (Pelle Svanslös på bondgården, 2018) Pekka Töpöhäntä ja kummitus (Pelle Svanslös och spöket, 2018)Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira (Pelle Svanslös och Taxen Max, 2019)Pekka Töpöhännän tähtihetki (Pelle Svanslös kattapulten kommer till stan, 2020) ... |
| Onko sellaista lastenkirjaa olemassa, missä on päähenkilönä vähän pinkimpi poika, jolla on päässä punainen pipo ja muistaakseni musta takki. Kirjan lopussa… |
97 |
|
|
|
Jukka Laajarinteen kirja Minä en laske kymmeneen vastaa annettuja tuntomerkkejä muutoin kuin pojan takin värin osalta. |
| Löytyykö mistään -50 tai -60 luvun kuvakirjaa nimeltä Mies ja minä ? Kertoo sirkuksesta karanneesta elefantista ja hoitajastaan jotka etsivät aina suurempaa… |
129 |
|
|
|
Engholmin piirtämä ja Hastin kertoma Mies ja minä vuodelta 1948 on Pasilan kirjavarastossa, mutta vain lukusalikäytössä. Mikäli haluat kirjan kotilainaan, se löytyy valtakunnallisesta varastokirjastosta Kuopiosta, ja sitä voi lainata kaukolainana.Lähteet:https://helmet.finna.fi/Record/helmet.1233528?sid=5017140383https://www.finna.fi/Record/vaari.580845?sid=5017142897https://www.kirjastot.fi/kysy/etsin-kuvitettua-lastenkirjaa-jota-luin?language_content_entity=fihttps://helmet.finna.fi/Content/kaukopalvelu |
| Äitini luki minulle lapsuudessani 90-luvun alkupuoliskolla lasten kuvakirjaa, jossa pieni tyttö lähti äitinsä lähettämänä ostamaan leipää. Matkalla kotiin… |
103 |
|
|
|
Muisteltu kirja saattaisi olla Annegert Fuchshuberin Unohdettu puutarha (Weilin+Göös, 1986). |
| Kauan olen miettinyt lapsuuteni kuvakirjaa, varmaankin 70-luvun lopulta. Kirjassa tyttö (ehkä Annika mutta voin muistaa väärinkin) lähtee metsään poimimaan… |
121 |
|
|
|
Kaivattu kirja on paremmin Teutorina tunnetun Teuvo Koskisen Annikan seikkailu suuressa metsässä (Artko, 1977). Kirja ilmestyi kymmenen vuotta myöhemmin uudelleen kuvitettuna nimellä Marian seikkailu suuressa metsässä, nyt tekijänimellä Teutori (Satukustannus, 1987). |
| Kysymyksessä kuvitettu lastenkirja noin 30 vuoden takaa. Muistamani mukaan (vanhempi?) pariskunta ei voinut saada lasta, ja sitten heille jotenkin siunaantui… |
149 |
|
|
|
Kyseessä on varmaankin Veronica Leon Lumityttö. Alkuperäinen ruotsinkielinen teos Snöflickan ilmestyi Ruotsissa 1986, ja suomennettiin ilmeisesti seuraavana vuonna.Isbn 951-35-3883-4Kirjassa lapseton pariskunta rakentaa lumiukon, joka halkeaa, ja sisältä ilmestyy pieni tyttö, jonka he ottavat omakseen. Tyttö ei ole kuin muut lapset, kevään tullen hän sairastuu ja lopulta itse Lumikuningatar tulee hakemaan tyttöä lasisella reellä. |
| Luin 1980-1990-taitteessa koulun kirjastossa kuvakirjan, jonka nimi on muistikuvissani Sisko ruusupensaassa. |
137 |
|
|
|
Etsimäsi satu voisi olla Astrid Lindgrenin Kultasiskoni. Se kertoo Liisasta, jonka kaksoissisko Ylva-Lii juoksi heti synnyttyään piiloon suuren ruusupensaan alle. Ylva-Lii on kuningattarena satumaisessa Kultaisessa salissa, jonne pääsee ruusupensaan alla olevasta aukosta. Liisa vierailee Ylva-Liin luona usein, koska hänestä tuntuu että äiti ja isä pitävät eniten keväällä syntyneestä pikkuveljestä, mutta Ylva-Lii pitää vain Liisasta. Siskosten seikkailut ruusupensaan alla satumaassa eivät kuitenkaan voi jatkua loputtomiin. Kun ruusut kuolevat, aukko pensaan alla on poissa. |
| Onko olemassa kuvakirjaa alkoholismista? |
147 |
|
|
|
Alkoholismista kertovia kuvakirjoja löytyy. Esimerkiksi hakupalvelusta Finna.fi löytyi hakusanoilla "alkoholismi" ja "kuvakirjat" muutama kuvakirja aiheesta. Kannattaa myös rajata "aineistotyyppi" kohdasta hakua pelkkiin kirjoihin ja valita sitten kieleksi suomi (mikäli haluat vain suomenkielisiä teoksia). Tässä muutama kuvakirja aiheesta:Kurkela, Salla (2014) Pikkuketun salaisuus, ISBN: 9789525587678 Tämä teos löytyy myös verkosta:https://lasinenlapsuus.fi/wp-content/uploads/sites/5/2023/04/pikkuketun_salaisuus.pdfLaiho, Saara (2003) Et ole yksin Pikku-Kurre! ISBN: 9516274579Karsikas, Ilja (2022) Yksisarvinen. ISBN: 9789515255105Mikäli jotakin teosta ei löydy omasta lähikirjastosta, kaukopalvelun kautta voi saada teoksen... |