picture books

455 osumaa haulle. Näytetään tulokset 61–80.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Etsin lastenkirjaa, joka tuli usein isäni kanssa lainattua Imatran pääkirjaston lastenosastolta 2000-luvun alkupuolella. Kirjassa mies rakentaa merenrannalle… 125 Kyseessä saattaisi olla Pirkko Vainion Ihmetorni (Lasten keskus, 1997). Siinä arkkitehti Reino rakentaa itselleen ja kissalleen talon saarelle. Reino käyttää kaikkea, mitä löytyy rannalta ja merestä: kaisloja, riepuja, laudankappaleita. Talotornin huipulle Reino ripustaa naruihin pujottelemiaan värikkäitä lasinpaloja, kiviä ja simpukankuoria. Eräänä myrsky-yönä torni kaatuu. Koska Reinon saari on lähellä rantaa, torni ylettyy rannalle asti, ja tornista tuleekin silta. Päivisin lapset kokoontuvat sinne leikkimään. Reino ja kissa jäävät asumaan saarelle pystyyn jääneisiin talon pohjimmaisiin kerroksiin.
Lapsena 1960-luvulla luin kuvakirjaa jonka sadussa oli niin köyhä perhe, että lopulta heidän piti polttaa hellassa puinen postilaatikkonsa. Laatikosta… 144 Välitimme kysymyksesi edelleen, valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle. Ehkä joku kollega jossakin päin Suomea tietäisi. Vai tietäisikö joku palvelumme seuraajista mistä kirjasta voisi olla kyse?
Minulla on kirja haussa, jota pojalleni oli luettu päiväkodissa. Kirjassa on nalleja/karhuja, jotka menevät eväsretkelle. Pk:n henkilökunta muisteli, että… 115 Kirja voisi olla Renate Kozikowskin Pikkunallet retkellä (Gummerus Carlsen, 1990). Kirjaa etsiessä kannattaa huomata, että samalla nimellä on ilmestynyt myös Satukustannukselta pahvisivuinen kirja vuonna 1998 ilman tekijätietoja.
1940-luvun alussa meillä oli kuvakirja, jossa seikkaili kissoja. En muista muuta, kuin että jollakin kissalla oli punainen tähti päähineessä, eikä se osannut… 122 Valitettavasti en varmaa vastausta pysty antamaan, mutta kirja voisi olla joku seuraavista:Kolme pientä kissanpoikaa (1935) https://finna.fi/Record/fikka.3677660?sid=4782432749Emmi Karttunen: Satu viidestä kissanpojasta (1923) https://finna.fi/Record/jykdok.671805?sid=4782433853Adi-setä: Kaksi pientä kissaa (1945) https://finna.fi/Record/fikka.3662712?sid=4782467249Antero: Yhdeksän kissan seikkailut (1940) https://finna.fi/Record/fikka.3684107?sid=4782476777Algot von Troil: Kissanpoika sekä kaksi muuta satua (1940) https://finna.fi/Record/outi.1968815?sid=4782477548 
Olemme muuttamassa 2v lapsen kanssa ulkomaille. Mitkä kirjat sopisivat tälläisen elämänmuutoksen käsittelyyn lapsen kanssa? 122 Suosittelen kokeilemaan seuraavia kirjoja, joissa käsitellään muuttoa uuteen kotiin ja ystävystymistä, vaikka yhteistä kieltä ei vielä olisi.Nicola O'Byrne: Missä meidän koti on, Isäkarhu?Kristiina Louhi: Tompan uusi kotiSanna Pelliccioni: Onni-poika saa uuden ystävän
Etsin satua kissoista jotka vartuttuaan päätyivät eri "tehtäviin" mieltymystensä mukaan. Yhdestä tuli laivakissa ja toisesta kotikissa. Kulkurikissaksi ryhtyi… 142 Kuvakirjassa "Neljä pientä kissanpoikaa" Murrista tulee kulkukissa, Marrista navettakissa, Mörristä laivakissa ja Mirristä kotikissa.Kirjan alkuteos on nimeltään "Four little kittens" (1957). Kirja on ilmestynyt suomeksi "Tammen kultaiset kirjat" -sarjassa Marjatta Kurenniemen suomentamana (1. p. 1959). Sen on kirjoittanut Kathleen N. Daly ja kuvittanut Adriana Mazza Saviozzi. Lähde:Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokanta:https://lastenkirjainstituutti.fi/kirjasto/onnet-tietokanta 
Lapsuudesta tuttu noitakirja 377 Valerie Thomasin kirjottamasta ja Paul Korkyn kuvittamasta Winnie the Witch -sarjasta on suomennettu yksi osa, Nooran noitatalvi (Kolibri, 1997). Sen kansikuva täsmäisi kuvaukseen. 
Mahtaakohan olla olemassa tälläistä lastenkirjaa, jonka muistan kovin elävästi mahdollisesti 80-90-luvulta: Tarinassa vaskitsa, kauniit tummat/synkät… 131 Kuvailemasi kirja sopisi olemaan Anne Petäisen kuvakirja Vanhan konnan majatalo. Kyseinen kirja on ilmestynyt Lasten oman kirjakerhon kustantamana vuonna 1996 ja sen on kuvittanut Jari Kostet.
Miten kuuluu Eric Carlen lastenkirjasta The Very Hungry Caterpillar (Pikku toukka paksulainen) suomennettuna lause "On Money he ate through one apple"? 99 Englanninkielinen lause "On Monday he ate through one apple" on suomennettu "Maanantaina se söi reiän läpi omenan" (suom. Kaija Pakkanen). Kirja luetaan kokonaisuudessaan suomeksi esimerkiksi alla olevalla YouTube videolla.LinkitSiinan TaikaStudio/Siinan SatuSohva: Pikku toukka paksulainen https://www.youtube.com/watch?v=fMjS1C70nJYAnimaatiosatu englanniksi (The very hungry caterpillar): https://www.youtube.com/watch?v=Jr-SJj29Oxg
En muista tekijää tai nimeä kirjalle, jota luin lapsilleni 2000-luvun taitteessa. Kirjassa oli karhu ja joku muu, jotka ystävystyivät. Kellarissa oli säilöttyä… 69 Tarkoitatko ehkä Aira Savisaaren kuvakirjaa "Isokämmen ja pikku Onni" (Kirjapaja, 1997)? Kirjan on kuvittanut Salli Parikka. Isokämmen on karhu, jota kaikki pelkäävät, mutta se ystävystyy Onnin kanssa. Kirjan kansikuvassa ja alussa Isokämmen paistaa lättyjä. Kellarissa on hunajapurkkeja ja hilloja ja puutarhan antimia, joita susi tunkeutuu ahmimaan.
Etsin kirjaa lapsuudestani. Siinä puutarhakasvit juhlivat, ja rikkaruohot tulevat häiriköimään juhlaa. Kuvitus saman tyylinen kuin Cicely Mary Barkerin työt,… 178 Kyseessä on todennäköisesti Elsa Beskowin kuvakirja Kukkaisjuhla vuodelta 1914, joka on ilmestynyt suomeksi 1985. Juhannusaattona pikku Liisa pääsee mukaan kukkien juhliin ja toden totta paikalle saapuvat villikukkien ja vihannesten lisäksi myös rikkaruohot.
Lempikirjani lapsena oli sellainen, jossa muistaakseni peikko varasti värit maailmasta. Kirja muuttui tässä kohtaa kokonaan mustavalkoiseksi. Sitten ehkä kaksi… 211 Kyseessä on varmaankin Petra Szabon Peikonpojan värikätkö (Färgtrollet, suom. Päivi Lankinen, 1993). Peikonpojan värikätkö Helmet-kirjastoissa
Mistä Babar-norsu on saanut nimensä? 268 Babarin nimen alkuperä ei ole tiedossa. Babar-hahmon 80-vuotisjuhlan aikaan vuonna 2011 Le Monde -lehdelle antamassaan haastattelussa kirjailija Laurent de Brunhoff kertoo, että norsutarinoita kertoi alun perin hänen äitinsä Cécile Laurentille ja tämän veljelle. Heidän isänsä, taidemaalari Jean de Brunhoff, piirsi ja kirjoitti ensimmäiset Babar-kirjat, ja myöhemmin Laurent siirtyi niiden tekijäksi. Hän kertoo kysyneensä isältään, miksi norsun nimeksi tuli Babar, mutta ei saanut vastausta. Lähde: François Bostnavaron: "Babar, 80 ans et toujours vert". Le Monde, 8.12.2011. https://www.lemonde.fr/vous/article/2011/12/08/babar-80-ans-et-toujours…
Miina ja Manu -kirjoissa esiintyy hahmo nimeltä Jänkä-Joonas, mutta montako sellaista kirjaa on, joissa hän on päähenkilö? 974 Miina ja Manu -hahmojen alkuperäinen luoja, kuvittaja ja kirjailija Teuvo Koskinen eli Teutori on kuvittanut kaksi Jänkä-Joonaksesta kertovaa tarinallista kuvakirjaa: Tunturipuron arvoitus, kirjoittanut Petri Merta (1990), ja Kadonneiden marjojen arvoitus, kirjoittanut Alan Fennell (1991). Lisäksi Teutori on tehnyt Jänkä-Joonaksen tarrakirjan (1992), jossa tutustutaan Pohjolan eläimiin. Päähenkilönä Jänkä-Joonas siis esiintyy kahdessa tai kolmessa kirjassa, riippuen siitä, lasketaanko Jänkä-Joonaksen tarrakirja mukaan. Muita Miina ja Manu -kirjoja, joissa Jänkä-Joonas esiintyy, ovat: Myllyn tarina Miinan ja Manun seikkailu Lapissa   Liikenneturvan kanssa yhteistyössä on tehty Miina ja Manu koulutiellä, jossa myös Jänkä-Joonas...
Missä Miina ja Manu -kirjassa mainitaan ensimmäisen kerran, että he asuvat Tampereella? 364 Miinan ja Manun tamperelaisuus paljastettiin lukijoille vuonna 2009 julkaistussa kirjassa Miina ja Manu kaupungin kesässä. "Missähän Miina ja Manu mahtavat oikein asua? Nyt kun Miina ja Manu kirjasarja on täyttänyt yli 25 vuotta, pitää tämä lopulta paljastaa. Miina ja Manu ovat tamperelaisia. He ovat kotoisin samalta paikkakunnalta kuin mistä Pikkukakkostakin lähetetään." [ote kirjan takakannen tekstistä] 2014 kirjasta ilmestyi uudistettu painos nimellä Miina ja Manu : kaupunkikierros.
Olen pohtinut, että mikä mahtoi olla 90-luvulla lapsuudessani luettu lastenkirja, jossa oli tarina kaniperheestä? 431 Löysin muutamia ehdokkaita: Richard Scarry: Puput Linkki kirjan kuvaan Beatrix Potter: Petteri kani Linkki kirjan kuvaan tai Alan MacDonald: Tiheikön väki kirjat (tosin hiiriperheestä) Linkki kirjan kuvaan Kirjaa voisi jatko metsästää Finna-haulla. Linkki Finna.fi
Luin joskus lapsena kuvakirjan, jossa oli tyttö, joka söi terveellisesti ja poika joka söi epäterveellisesti. En enään muista kirjan nimeä, mikä se voisi olla? 139 Babette Colella on kuvakirja nimeltään Kakarankasvattajan käsikirja. Voisikohan olla kyse siitä? Kirjassa on mm. aukeama jossa tyttö syö kunnon, ja poika kehnon kakaran muonaa. Kakarankasvattajan käsikirja | Keski-kirjastot | Keski-Finna Ystävällisin terveisin kirjastolta!
Lasten kuvakirja, mikä kertoo yksisarvisesta. Muistaakseni jo 1990-luvulla luin lapsille päiväkodissa. En muista tekijöitä, tarina liikutti kovin kuulijoita ja… 159 Varteenotettava vaihtoehto voisi olla Fiona Moodien Yksisarvinen ja meri, joka ilmestyi vuonna 1986. 90-luvun puolella julkaistuja tarjokkaita on esimerkiksi Geraldine McCaughreanin Yksisarviset, tulkaa! (1997), kertomus siitä, kuinka yksisarviset jäivät Nooan arkista.
Mikä on se pienten lasten kirja, missä seikkailee pieni pähkinähiiri? 276 Voisiko kirja olla Butler, M. Christinan Mustan yön arvoitus. Siinä tosin seikkailee muitakin eläimiä kuin pähkinähiiri. Linkki kirjasampoon Muistaisitko jotain muutakin kirjasta? Koko, sivujen paksuus, väri? Värin mukaan voisi löytää tuloksia Kirjasammon kansikirjahausta. Linkki hakuun Kenties vastauksen kommenteissa voisi löytyä muitakin ehdotuksia?    
Hakusessa olisi, joskus 80-luvun lopulla minulla ollut kuvitettu lastenkirja. Kirjassa seikkaili eksynyt hiirenpoikanen. Hämärästi muistan, että hiiri… 273 Etsimäsi kirja voisi olla Maijaliisa Kauppisen Tilli Mössönpoika (1983). Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin: "Sankarillisen Mössö-hiiren nuorimmainen lapsi Tilli on tullut uhmaikään. Tilli sanoo kaikelle "enpäs" ja piiloutuu sisaruksiltaan. Kun Tilli nukahtaa piilopaikkaansa, se huomaa herätessään olevansa ensimmäistä kertaa ulkona ilta-aikaan. Tilli tapaa sammakoita, jotka varoittavat sitä Huhulimetsässä piilevästä vaarasta. Tilli joutuu kuitenkin melkein sekä mäyrän että pöllön saaliiksi. Piileskellessään vanhassa autonromussa Tilli huomaa, että pöllö itkee. Aamulla auringonsädekeiju kertoo yksinäisen pöllön surevan kuollutta puolisoaan. Keiju auttaa Tillin tämän perheen luo ja lupaa auttaa huuhkajaa...