kuolinilmoitukset

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Saako sanomalehdessä julkaistavaan kuolinilmoitukseen lainata elossa olevan runoilijan runoa? Kiitos vastauksesta! 3443 14.8.2017 Ei saa lainata ilman lupaa. Runon käyttäminen kuolinilmoituksessa ei vastoin yleistä harhakäsitystä ole sallittua, ellei runon tekijänoikeudellinen suoja ole jo rauennut. Runoilijan elossaolo ei ole tässä suhteessa ratkaisevaa, vaan vasta 70 vuotta kuoleman jälkeen runoja saa vapaasti käyttää. Eino Leino kuoli vuonna 1926, joten hän on vapaa, mutta esimerkiksi Leinoa vanhempi Ilmari Kianto kuoli vasta 1970, joten hänen runonsa vapautuvat kuolinilmoituksiinkin vasta vuonna 2041. Tekijänoikeuslaissa oleva ns. sitaattipykälä sallii kyllä suojattujen teosten lainaamisen, mutta kuolinilmoitus ei ole pykälässä tarkoitettua lainaamista. Heikki Poroila
Kuinka pitkälle taaksepäin voi löytää tietoja Hesarista? Voiko löytää esimerkiksi kuolinilmoituksen vain henkilön nimen ja syntymävuoden ja kuolin paikan… 8631 26.2.2015 Helsingin Sanomien verkkopalveluun sisältyvä päivän lehti ei sisällä lainkaan ilmoituksia. Päivän lehden arkisto ulottuu vuoteen 2012. Kirjastoissa käytössä olevalla ePress -palvelulla voi etsiä Helsingin Sanomien näköislehdistä myös kuolinilmoitukset esim. juuri henkilön nimen mukaan. EPressin arkisto on luettavissa kaksi kuukautta lehden ilmestymispäivästä. Pitemmältä ajalta kuolinilmoituksia voi etsiä lehden mikrofilmatusta arkistosta selaamalla lehtiä päivämäärän mukaan. Mikrofilmattuja lehtiä on Vantaan, Helsingin ja Espoon kirjastoista, http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb1600418__Shelsingin%20sano….
Kirjastonhoitaja, minulla olisi kaksi kysymystä eli 1) Kuulin kiertoteitse erään ystäni kuolleen noin parisen vuotta sitten. Mistä aloitan etsinnän, kun… 1370 13.10.2010 Vastaus ensimmäiseen kysymykseen löytyy maistraatista. Aloita etsinnät sieltä. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.maistraatti.fi. Kuolinilmoituksen etsinnässä emme voi auttaa. Etelä-Suomen Sanomia löytyy HelMet-tietokannastakin ja myös kansalliskirjastosta. Voit mennä Espoon, Vantaan tai Helsingin pääkirjastoihin ja lukea vuoden 1957 lehdet mikrofilmiltä. Kun oikea uutinen löytyy, voit tulostaa sen paperille.