kristillinen kasvatus

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olen jo pitkään yrittänyt etsiä nimeä eräälle kirjalle. Kyseessä on lapsille tarkoitettu uskonto-aiheinen kirja, jossa kerrotaan lyhyiden tarinoiden avulla… 1373 4.10.2011 Aivan kaikkia kysymyksessä asetettuja ehtoja täyttäviä kirjoja en onnistunut löytämään. Parhaiten kuvauksia vastannevat Pekka Kaskisen kirjat Miksi Jumala loi dinosauruksen (Kirjapaja, 1994) ja Vietetäänkö taivaassa synttäreitä? : Pekka-pappi vastaa (Kirjapaja, 2002). Nämä kirjat on koottu Lastenmaa-lehden Pekka-papin palstalle lähetetyistä kysymyksistä ja vastauksista. Raamatun, Jumalan, luomisen, Jeesuksen, taivaan, kuoleman, maailmanlopun ja enkeleiden ohella käsitellään sitäkin, onko kissoilla taivas.
Tarvitsisin tietoa lattiakuvista päättötyötä varten. Myös siihen liittyvästä symbolididaktiikasta ja 4-5 vuotiaan lapsen uskonnollisesta kehityksestä. 2044 24.4.2007 Lattiakuvat on uskonnonpedagoginen menetelmä, jossa Raamatun kertomukset liitetään osaksi lapsen tai aikuisen kokemusmaailmaa. Lattiakuvat-menetelmässä käytetään hyväksi kaikkia aisteja, liikettä, musiikkia, visuaalista ilmaisua ja kerrontaa. Menetelmä on peräisin Saksasta ja Suomeen se on ilmeisesti jalkautunut 2000-luvulla. Suomenkielistä kirjallisuutta aiheesta löytyi vain mainitsemasi Aulikki Mäkisen Lattiakuvat –kirja, jonka Lasten Keskus on julkaissut tänä vuonna (2007). Symbolididaktiikasta ja 4-5-vuotiaiden lasten uskonnollisesta kehityksestä saat tietoa esimerkiksi seuraavista lähteistä: Kaikille tilaa riittää: päivähoidon uskontokasvatus. Toimittanut Seija Saarinen. Lasten Keskus 2002. Lapsityön käsikirja. Toimittaneet Leena...