hemtillverkning

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Voitteko kertoa nimeltä kirjoja, joissa olisi reseptejä tee-se-itse kosmetiikkaan (yrteistä yms. luonnon raaka-aineista), lähinnä nyt kasvojen… 133 27.4.2022 Hakusanalla luonnonkosmetiikka löytyivät mm. seuraavat teokset: Elävä iho : luonnon kosmetiikka Villiyrttikosmetiikka Lisää pystyy hakemaan esimerkiksi teostiedoista löytyvillä asiasanoilla, kuten kosmeettiset tuotteet tai ihonhoito, ja niiden yhdistelmillä.
Joskus nuoruudesani kymmeniä kymmeniä vuosia sitten tein kotosalla ihan oikeaa sahtia...Siis hiivaa, sokeria ja maltaita. Ja siitä tuli sellaista ainetta että… 414 5.11.2019 Vuonna 1969 voimaan tulleen alkoholilain mukaan kotitarpeiksi oli luvallista valmistaa olutta maltaista tai muista viljatuotteista sekä viiniä marjoista, hedelmistä tai kasvinosista. Esimerkiksi kiljun valmistaminen (vain sokerista, hiivasta ja vedestä) ei ollut sallittua. Lisäksi laki määritti sen, että oluen tai viinin alkoholin tuli muodostua pääasiassa siitä sokerista, joka on peräisin sallituista raaka-aineista. Siten ei olisi ollut luvallista valmistaa kotioloissa sellaista vahvaa sahtia, jonka alkoholi on pääosin lisätyn sokerin tuottamaa. Pykäliä uusittiin 1990-luvulla. Sahdista säädettiin erikseen vuoden 1995 alkoholin myyntiin liittyvissä säännöksissä. Sallittu alkoholin muodostumisen periaate pysyi kuitenkin annallaan. Vuonna...
Hyvät saippuan valmistusohjeet kiinnostavat? 1046 1.12.2001 Verkosta löytyy suomenkielisiä saippuanvalmistusohjeita ainakin seuraavilta sivuilta: http://koti.mbnet.fi/~sipila/petri/kem/saippua http://www.kolumbus.fi/evert.nylund/saippua.htm sekä kirjoista Ratia, Liisa: Kotikemistin reseptikirja (1956) Cavitch, Susan Miller: The soapmaker's companion (1997) - molemmat kirjat löytyvät Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjastosta.
Miten valmistetaan saippuaa, (mielellään ilman lipeää). Asia kiinnostaa erityisesti. 5070 7.11.2000 Teoksista: Heikkilä, Taina, Saippuasta nykyaikaisiin pesuaineisiin (useassa pääkaupunkiseudun yleisen kirjaston kokoelmassa) sekä Coss, Melinda, The handmade soap book (ainakin Kauniaisten kirjaston kokoelmassa) löytyy tietoa saippuan kotivalmistuksesta. Suomenkielinen teos on meillä Kannelmäen kirjastossa Helsingissä paikalla, mutta lipeä näyttäisi olevan yksi tarveaine. Lisäksi joissakin aikakauslehdissä on asiaa käsitelty, esim. "Suomen luonto" vuodelta 1997,numerossa 8, sivulla 52. (Artikkelin nimi: "Kotitekoista saippuaa") Lisäksi aikakauslehti "Koti" vuodelta 1992 numerossa 10, sivuilla 44-45, "Tehdään saippuaa kotikonstein". Tässä artikkelissa on saippuan teko-ohje. Ottakaa yhteyttä omaan kirjastoonne jos esim. kaukolainaus on...