kopiointi

78 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Jos päiväkoti lainaa kirjastosta cd:n saako siitä luoda kopion? 132 20.6.2023 Tekijänoikeuslain 12 § sallii laillisesti hankitun äänitteen kopioimisen yksityiskäyttöön. Päiväkodissa äänitteen kuuntelu tai esittäminen on julkista toimintaa, joten mitään pysyvää kopiota ei saisi näin ollen päiväkodin käyttöön valmistaa. Lain 11 a § kuitenkin sallii kappaleen valmistamisen tilapäisesti ja satunnaisesti, teknisistä syistä. Ensisijaisesti kuitenkin päiväkodissa olisi käytettävä julkiseen jakeluun tuotettua teoskappaletta, olipa se sitten lainattu kirjastosta tai ostettu. Lisäksi on hyvä muistaa, että musiikin esittämiseen päiväkodilla on oltava musiikkilupa, jonka saa Teoston ja Gramexin yhteisestä Musiikkiluvat.fi-palvelusta. Kunnallisissa päiväkodeissa yleensä asia on yleensä kunnossa, jos kunta on huolehtinut...
Voinko kopioida 10-15 sivua opintojani varten hyvällä omallatunnolla kirjasta ? 131 6.3.2023 Voit kopioida hyvällä omallatunnolla. Tekijänoikeuslaki antaa luvan poiketa kopiokiellosta omaan käyttöön:"Teosten yksityinen kopiointi on sallittua. Vaikka toisten teosten kopiointiin tarvitaan yleensä lupa, pääsäännöstä on tehty merkittävä poikkeus kuluttajan eduksi. Poikkeus koskee kopiointia yksityiseen käyttöön. Yksityistä käyttöä on kopiointi omaan yksityiseen käyttöön tai kopiointi perheen ja läheisen ystäväpiirin välillä. Kopioita ei kuitenkaan saa tehdä rajattomasti. Teoksesta saa lain mukaan tehdä yksityiseen käyttöön muutamia kopioita, mikä tarkoittaa yleensä 2-4 kappaletta." Tekijänoikeus.fi Espoon kirjastoissa saat myös kopioida haluamasi määrän ilmaiseksi. "Kopiointi pysyy toistaiseksi maksuttomana. Kopioiden maksimimäärä on...
Minulla on hallissani 100 vuotta vanha päiväkirja. Miten siitä voi saada kopio? 172 3.2.2023 Näin vanhan aineiston ollessa kyseessä en lähtisi kopioimaan sitä tavallisella kopiokoneella tai skannerilla, vaan kysyisin tarjouksia digitointia tekeviltä yrityksiltä. Lämpö voi vahingoittaa paperia ja haalistaa mustetta.  Kotikonstina vihkon sivut voi myös kuvata älypuhelimella tai tabletilla. Halutessaan voi asentaa jonkin skannausohjelman. Digitoidusta aineistosta voi sitten tulostaa haluamansa määrän kopioita.  
Elämäkertojen lähdeluettelossa mainitaan usein lähteeksi kirjeenvaihto. Miten on mahdollista, että kirjan päähenkilön lähettämät kirjeet on jäljitetty vai onko… 204 10.10.2022 Kirjeiden ja kirjeenvaihdon saatavuutta tutkimuksen lähdeaineistoksi lienee yksinkertaisinta havainnollistaa julkaistujen kirjekokoelmien avulla. Ne ovat tuskin koskaan lähestulkoonkaan täydellisiä; samoin kuin tutkijoiden käyttämä kirjeaineisto, julkaistu kirjeenvaihto perustuu siihen materiaaliin, joka on onnistuttu jäljittämään – tavalla tai toisella. Kirjoittajien jäämistöistä  – tai parhaassa tapauksessa arkistoista –  ei useinkaan kopioita lähetetyistä kirjeistä löydy (ellei kyseessä sitten ole joku, jonka on asemansa vuoksi ollut tarpeen säilyttää kirjoittamiensa kirjeiden kopiot, tai kirjeenvaihtonsa julkaisua nimenomaisesti suunnitellut henkilö), vaan ne ovat tavallisimmin peräisin vastaanottajilta ja heidän kokoelmistaan tai...
Voiko Lippulaivan kirjastossa tulostaa myös A3 -koossa? Entä missä on Soukkaa lähin laminointipalvelu (niinikään A3 -koossa)? 516 11.8.2022 Tulostus ja kopiointi onnistuu kirjastojen monitoimilaitteilla sekä A3- että A4-koossa kaikissa Espoon kirjastoissa, joissa on tulostus- ja kopiointimahdollisuus. Tulosteiden hinta on 20 senttiä kappale. Helmet.fi -sivujen Kirjastot ja palvelut -hakemiston kautta voi selata kirjastoja, joissa tietty palvelu on saatavissa. Ko. hakemiston mukaan laminointimahdollisuus on Espoossa Entressen, Sellon ja Tapiolan kirjastoissa. Laminointikalvoja on yleensä monessa koossa mukaan lukien A3-koko. Kalvoja voi käyttää viisi kerrallaan.
Saako kirjastosta lainatun CD-levyn kopioida tai siltä äänittää digitaalisen tiedoston? Kirjastosta lainattavia nuotteja ilmeisesti saa kopioida omaan käyttöön. 155 13.4.2022 Suomen tekijänoikeuslain 12 §:n mukaan julkistetuista teoksista eli esimerkiksi CD-levystä saa valmistaa muutaman kappaleen yksityiseen käyttöön. Kopiointi ei edellytä teoksen omistamista, joten kopioida voi myös lainaksi saatua aineistoa. 50 a §:n mukaan ei kuitenkaan tehokasta teknistä suojausta ei saa kiertää kappaleiden valmistamiseksi vaan ainoastaan katsomista tai kuuntelemista varten. Tekijänoikeuslaki löytyy kokonaisuudessaan Finlexistä osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404. Hyviä tekijänoikeutta käsitteleviä teoksia ovat Heikki Poroilan ”Tekijänoikeus ja kirjastot tietoverkkojen maailmassa” (BTJ Kirjastopalvelu, 2006) ja Pirkko-Liisa Haarmannin ”Tekijänoikeus ja lähioikeudet” (3. uudistettu painos;...
Paljonko 1 A-paperin kopionti maksaa? Ja 100 kpl kopiointi? 253 21.3.2022 Helsingin kaupunginkirjastossa paperikopio maksaa 0,40 e puoli eli kaksipuoleisen kopion hinta on 0,80 e. Väri- ja mustavalkokopioiden sekä A3- ja A4-kokojen hinta on yhtäläinen. Määräalennuksia ei ole, joten 100 kappaleen hinta on satakertainen. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Laajasalon_kirjasto/P…
Miten omatoimiaikana kopioidaan? 245 3.9.2021 Espoon kirjastoissa voit kopioida ilmaiseksi 20 sivua. Paperikopion ottaminen paperisesta asiakirjasto sujuu siis ilmaiseksi myös omatoimiaikaan. Monitoimilaitteissa parhaiten Helppo kopiointi -toiminnolla. Jos laite on pimeänä, paina puolikuun näköistä nappia laitteen näppäimistöllä. Tulostaminen tai muistitukulla olevien tiedostojen kopiointi paperille sujuu myös omatoimiaikaan Princh -järjestelmän kautta. Omatoimiaikana Maksa tiskillä -vaihtoehto ei ole käytössä. Monitoimilaitteiden käyttöön saat opastusta kaikissa kirjastoissa henkilökunnan ollessa paikalla.
Kun kirjastosta saa kopiointipalvelua sekä värillisenä että mustavalkoisena, miksi teiltä ei saa tulostuspalvelua esim. muistitikulta? Kysyin tätä joskus ja… 303 15.4.2021 Kouvolan kirjastoissa on itsepalvelukopiokoneita ja ainakin pääkirjaston kopiokoneella on ollut mahdollista tulostaa myös muistitikulta. Tällä hetkellä kopiokone on valitettavasti huollossa. Muistitikulta voi tulostaa myös kirjaston tietokoneilta.
Yksityishenkilö on tehnyt Youtube videon, jossa hän laulaa omatekemänsä laulun. Videon alapuolella on painike, jossa lukee "jaa". Saako sellaisen videon jakaa… 426 16.3.2021 Videon saa jakaa/linkittää, mutta sitä ei saa kopioida esimerkiksi omalle koneelleen. Linkittäminen tulee tehdä hyvän tavan mukaisesti ja siten, että käyttäjä huomaa selkeästi siirtymisen toiseen aineistoon. Videon tekijällä tietenkin on tekijänoikeudet tekemäänsä lauluun. Jos video on merkitty CC BY ‑lisenssillä, säilyttää sen tekijä tekijänoikeudet ja muut voivat käyttää teosta käyttöluvan ehtojen mukaan. Lisätietoa:Tekijänoikeus.fi: Usein kysyttyäTekijänoikeudet - YouTube
Onko mahdollista saada kopioita nuoteista scannattuna sähköpostiin (tietysti maksua vastaan)? Kyseisiä nuotteja ei löydy mistään, jotta voisin ne ostaa. Kyse… 652 26.2.2021 Kappaleen "Tahdon sinut" on säveltänyt Esko Toivonen ja sanoittanut Raul Reiman. Se alkaa: "Sinusta vain mä herkän unen yöllä näin". Kappaleen pianosovitus sisältyy nuottiin "Suuri pop-toivelaulukirja", osaan 5 (F-kustannus, 2015, s. 100-101). Nuotissa on myös sointumerkit ja laulun sanat. Tekijänoikeuslain mukaan julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityiseen käyttöön ja kappaleen valmistamisen saa myös antaa ulkopuolisen suoritettavaksi, mutta ei kuitenkaan esim. sävellysteoksen kappaleen valmistamista. Oikeus kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön on vain fyysisillä henkilöillä, ei yhteisöillä. Näin ollen kirjasto tai kirjaston henkilökunnan jäsen ei voi kopioida puolestasi pyytämääsi nuottia,...
Saako kirjastosta vielä muutaman ilmaisen tulostuskerran kuussa, niin kuin joskus sai? (Vai oliko se ilmainen kopiointi). 228 9.2.2021 Kysymyksesi koskee ilmeisesti Helsingin kaupunginkirjastoa. Helmet-kirjastojen Helsingin toimipisteissä voit tulostaa kolmen kuukauden aikana viisi sivua ilmaiseksi. Mikäli haluat tulostaa enemmän, maksavat tulosteet 40 senttiä sivulta. Muiden kaupunkien Helmet-kirjastojen tulostusmaksuista voit lukea lisää täältä: https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Lainaajat_ja_ma… Valokokopiot ovat kaikissa kaupungeissa maksullisia.
Pääseekö kirjastoon käyttämään kopiokonetta tai tulostinta nyt rajoituksien vuoksi? 177 15.12.2020 Helmet-kirjastot palvelevat lyhytaikaista asiointia varten rajoitetusti. Helsingin kirjastoissa asiointiin tarkoitettujen asiakastietokoneiden ja kopiokoneiden välttämätön käyttö on turvallisuusohjeet huomioiden mahdollista. Tietokoneita ei voi varata. https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Asiointi_He…
Missä onnistuu CD-levyjen polttaminen nykyään, eli vuonna 2020? 2327 7.12.2020 Valitettavasti Helmet kirjastojen koneilla CD-levyjen polttaminen ei enää onnistu. (digitointilaitteila Pajoissa kyllä, mutta tällä hetkellä pajojen toiminta on pysähdyksissä Korona-rajoitusten takia.) Koneet on päivitetty sekä Windows 10 ohjelmisto että vaihdettu uudempiin malleihin, joissa ei ole polttavaa CD-asemaa. Omalla kotikoneella CD-, DVD- ja BlueRay levyjen kopiointi onnistuu yhä. Sitä varten täytyy vain hankkia polttava CD-asema. Lisälaitteita löytyy kaikista kaupoista runsas tarjota. Asemien hinnat vaihtelevat parista kympistä pariin sataan euroon. Esim. https://www.verkkokauppa.com/fi/catalog/394c/Optiset, https://www.gigantti.fi/catalog/tietokoneet/tietokonekomponentit/fi-tietokonekomponentit-optiset-asemat/optiset-asemat ja...
1) Onko jossain helposti saatavilla lista missä kirjastoissa Hki-Espoo-Vantaa voi kopioida maksutta? Olen ymmärtänyt, ettei Hesassa voisi, mutta Espoo+Vantaa… 260 27.8.2020 Helmet-sivustolla on tiedot tulostus- ja kopiomaksuista kaupungeittain. Tässä tiedot: - Espoossa tulostaminen asiakaskoneilta on maksutonta 20 kpl/asiakas. - Vantaalla tulostaminen asiakaskoneilta maksutonta 20 kpl/asiakas (ei tulostuspalvelua Pähkinärinteen tai Hiekkaharjun kirjastoissa). - Helsingissä tulosteet 0,40 € / kpl, 3D-tulosteet 0,70 € / kpl. - Kauniaisissa tulosteet 0,40 € / kpl. https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Lainaajat_ja_maksut(37588) Kaupungit päättävät itsenäisesti näistä maksuista, eivätkä ne siksi ole yhtenevät.
Tiedon Portaat kirjasarjan kahdeksannessa osassa on noin sivulla 350-400 jakso: Nykykreikka. Olisiko sivuista mahdollisuus saada kopio kielen opiskelun tueksi?… 229 6.8.2020 Kirjan osan kopiointi yksityiseen käyttöön, kuten omaan opiskeluun, on sallittua. Voit siis kopioida nuo sivut itsellesi, mutta et saa levittää niitä eteenpäin. Espoon kaupunginkirjastossa voit kopioida 20 sivua maksutta, jonka jälkeen hinta on 40 senttiä/sivu. Henkilökunta ei kopioi kirjan osiota puolestasi, vaan sinun tulee tehdä se itse.
Mistä saisi ajantasaista tietoa kirjastojen kopiointioikeuksista? Kyse on siis asiakkaiden käytössä olevan kopiokoneen/skannerin käytöstä. Kuinka paljon ja… 196 19.5.2020   Tekijänoikeuslaissa ja –asetuksessa säännellään tekijänoikeuksista.   Tekijänoikeuslaki on saatavilla Finlexissä:  https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404   Lähtökohta on, että tekijänoikeudenalaisesta aineistosta ei saa tehdä kopioita ilman oikeudenhaltijan lupaa. Tähän on joitakin poikkeuksia, kuten esimerkiksi kopiointi omaa, yksityistä käyttöä varten. Tekijänoikeuslain 12 §:n mukaan itselle voi valmistaa kappaleita omaan käyttöön. Kappaleen valmistamisen voi ​antaa ulkopuolisen tehtäväksi.    Tekijänoikeuslaissa on myös joitakin kirjastoja koskevia rajoituksia jotka sääntelevät kopiointia kirjastoissa (16, 16 a, 16 b, 16 d ja 16 e §§)   Tekijänoikeuslain 9 §:ssä on puolestaan lueteltu tekijänoikeutta vailla...
Saanko kopioida yliopiston kirjastosta kirjan kokonaan tenttiin lukemista varten? Vain omaan käyttööni. 288 17.2.2020 Tekijänoikeuslaki 12§ sallii kopioinnin yksityistä käyttöä varten. "Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen." (Tek.oikL 12§) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tekij%C3%A4noikeuslaki
Voinko ostaa tai kopioida kirjaston PC-pelin? 379 4.11.2019 Valitettavasti meillä on peliä vain muutama kappale eli emme ole hakukkaita poistamaan niitä. Myyntiä varten emme koskaan poista aineistoa, vaan syynä on huono kunto tai kysynnän vähyys. Emme myöskään voi tehdä kopiota pelistä, sillä peli on tekijänoikeuslain suojaama. Pelin uusinta painosta voisi kysellä kustantajalta Gammafon Multimedia https://www.mobygames.com/company/gammafon-multimedia-ab moby@mobygames.com Kysely kannattaa tehdä englanniksi.  
Tiedustelen, voiko HELMET-kirjastoista lainattavia XBOX-pelikonsolipelejä asentaa oman XBOX-pelikonsolin kiintolevylle, kiitos. 269 2.8.2019 Teknisesti ehkä voi (en tunne XBOX-konsolien tarjoamia kopiointimahdollisuuksia), mutta asentaminen kovalevylle on laillista vain, jos tietokoneohjelman oikeudenhaltija on antanut kopioimiseen luvan. Joissakin peleissä näin tehdään automaattisesti pelaamisen nopeuttamiseksi. Suomen tekijänoikeuslain 12§ sallii kopioinnin yksityiseen käyttöön, mutta pykälän neljännessä kohdassa on rajattu oikeuden ulkopuolelle mm. tietokoneohjelmat. Sillä, onko peli lainattu kirjastosta tai muuten saatu laillisesti haltuun, ei ole merkitystä. Heikki Poroila