| Nimi on hukassa noin 10-15 vuotta sitten lopettaneelta tamperelaiselta tai Tampereen seudulta olevalta leipomo-konditorialta. Noin puoli vuotta sitten törmäsin… |
75 |
|
|
|
Aika vaikea on kysymys näillä lähtötiedoilla, mutta ainakin kaksi vaihtoehtoa tuli mieleen:Jussilan leipomo, joka kuului myöhemmin Vaasan Oy:hyn. Vaasa päätti sulkea Tampereen-leipomonsa loppuvuodesta 2016. Jussilan leipomon epäsuora perillinen on nykyisinkin toimiva Jussinhannan leipä Oy.Toinen vaihtoehto voisi olla Talkion Leipomo Oy, joka siirtyi Fazerin omistukseen vuosituhannen taitteessa mutta jatkoi kuitenkin Talkion tuotenimellä valmistamista. Fazer lopetti Talkion leipomon vuonna 2009.Patentti- ja rekisterihallituksen (Virre) sivuilta voi hakea, myös lakanneita, yrityksiä paikkakunnittain; jokseenkin mainitsemaasi ajankohtaan sopisivat esimerkiksi:Järvensivun Leipomo Oy (lakannut 2010)Leipomo Kultakaunokki, Hertta Linkosuo (... |
| Mikäli yrittäjä säilyttää patentit itsellään mutta antaa käyttöoikeuden yksinoikeudella omalle yritykselleen (osakeyhtiö) yrityksen toiminnan ajaksi niin mitä… |
220 |
|
|
|
Vastaaminen edellyttäisi patentti- ja mahdollisesti myös konkurssioikeuden tuntemusta, joten tätä kannattaa kysyä Patentti ja rekisterihallituksen asiakaspalvelusta. Yhteystiedot täältä: https://www.prh.fi/fi/prh_yhteystiedot/asiakaspalvelu.html
Patentit, usein kysyttyä: https://www.prh.fi/fi/patentit/useinkysyttya.html
Verkosta löytyy myös ainakin yksi aiheesta laadittu opinnäytetyö (rajoitetut käyttöoikeudet): Patenttien erityisasema konkurssimenettelyssä: https://helda.helsinki.fi/items/f9350755-d898-4c75-b425-db44bc96abec |
| Mistä voin saada tietoa noin 1957 - 1958 tapahtuneesta konkurssista? Riittääkö tiedoksi henkilön syntymä- ja kuolinaika. |
234 |
|
|
|
Vuodesta 2018 lähtien verkossa on toiminut julkinen Maksukyvyttömyysrekisteri, josta voi etsiä tietoja konkursseista, yrityssaneerauksista tai velkajärjestelyistä esimerkiksi nimen, Y-tunnuksen tai tapahtuman ajankohdan mukaan.
Oikeusministeriön sivuilla kerrotaan:
"Konkurssi- ja yrityssaneerausrekisterin tiedot ovat olleet Suomessa aiemminkin julkisia, mutta ne eivät ole olleet saatavilla verkossa. Rekisterin tietoja on voinut pyytää Oikeusrekisterikeskukselta ja rekisterin ote on maksanut 22 euroa." |