kyrkliga förrättningar

7 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–7.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä voisin nähdä 1800-luvun ev.lut.kirkon kirkkokäsikirjaa eli toiselta nimeltään toimitusten kirjaa 68 21.12.2023 Vuodesta 1694 vuoteen 1886 asti Suomessa oli käytössä Käsi-kiria, joka oli käännetty Ruotsin vastaavasta. Sitä voi selata Kansalliskirjaston digitoimana osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2199143  
Miksi avioliittoon kuulutukset eivät ole julkista tietoa? 542 12.3.2021 Kyselin asiaa hieman eri seurakunnista.  Varmaan kuulutusten ottamisesta on jo jonkin verran aikaa? Silloin saattaisi olla kyse siitä, että ennen vanhaan ei kuulutusten ottamiseen useinkaan kyselty kirjallisia lupia, vaan asiasta sovittiin suullisesti. Siksi kuulutuspäivämäärätkään eivät aina tulleet kirjatuiksi mihinkään.  Toisaalta taas Kirkkohallituksen rajaus on tietosuojalain mukainen ja sen noudattamisessa ei voi olla poikkeamia. "Avioliiton esteiden tutkintaan liittyviä asiakirjoja säilytetään 10 vuotta, mutta kihlakumppaneille annettava todistus esteiden tutkinnasta ja vihkijän tekemä vihkimisilmoitus säilytetään pysyvästi." Tämänkin takia kuulutusten päivämäärät ja niihin liittyvät tiedot on jo hävitetty.  https://evl.fi/...
Uusimmassa http://eroakirkosta.fi tiedotteessa mainitaan suomessa kastettavien vauvojen määräksi noin 65 prosenttia syntyneistä. Mikä on vastaava prosentti… 161 4.9.2019 Ylen verkkouutisen mukaan kasteen suosio on ollut pitkään laskussa, perinne ei ole enää itsestään selvä. Helsinkiläisistä lapsista kasteen saa runsaat 40 prosenttia. Pienemmillä paikkakunnilla kastetraditio on selvästi yleisempi. https://yle.fi/uutiset/3-10742711
Hain vanhan vihkikaavan tekstiä (1800-luvun loppu) netistä, vaan ei löytynyt. Onko kirjaa josta sen voisi kopioida? Joku kirkkokäsikirja tai romaani, jossa on… 745 1.8.2019 Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy hyvä valikoima eri-ikäisiä kirkkokäsikirjoja, myös 1800-luvulta. Vihkikaavan muotoutumisen ja kehityksen kuvauksia sekä näytteitä eri aikakausien kaavateksteistä voi löytää uudemmistakin kirkollisia toimituksia käsittelevistä kirjoista, kuten Pentti Lempiäisen Pyhät toimitukset tai Aleksi Lehtosen Kirkon pyhät toimitukset. Esimerkkejä saatavilla olevista kirkkokäsikirjoista:Kirkko-käsikirja, jossa säätään miten jumalanpalwelus Suomen suuriruhtinanmaan ewankelis-lutherilaisissa seurakunnissa on pidettäwä : esitys, tehty sitä warten armossa määrätyltä toimituskunnalta. - 1859Suomalainen wirsi- ja ewankeliumi-kirja, siihen sopiwain kappalten kanssa : esiwallan armollisesta käskystä, kolmen konsistoriumin...
Tarvitsisin tiedon, millainen VIHKIKAAVA (avioliittoon vihittäessä siis) oli käytössä vuonna 1887. Mistä lähtisin sitä kaivelemaan? 842 17.3.2015 Käytössä oli periaatteessa Kirkko-Käsikirja, jossa säädetään miten jumalanpalvelus Suomen Suuriruhtinaanmaan ewankelis-lutherilaisissa seurakunnissa on pidettävä : hyväksytty Suomen toisessa yleisessä kirkolliskokouksessa w. 1886 Koska tämä kirja ilmestyi painosta vasta vuonna 1888, on jossain määrin epäselvää, kuinka yleisesti kirjan sisältö on todella ollut pappien ulottuvilla. Virallisen kirjan puutteessa on mahdollisesti käytetty kirjan ehdotusta Kirkko-Käsikirja, jossa säädetään miten jumalanpalvelus Suomen suuriruhtinaanmaan evangelis-lutherilaisissa seurakunnissa on pidettävä : esitys, jonka teki kirkolliskokouksen v. 1876 valitsema toimikunta. - Turku : Wilén, 1884. Näiden kahden kirjan vihkiliturgia oli jokseenkin...
He! Kysyn, voiko kasteen antaja olla alaikäinen, kun luterilaisessa kirkossa on niin sanottu "yleinen pappeus" (esimerkiksi jos syntyy vauva, jolle täytyy… 1029 11.2.2014 Kastaja voi olla alaikäinen. Määräykset hätäkasteesta sisältyvät Kirkkojärjestyksen 2. luvun pykälään 14: "Jos pelätään lapsen kuolevan eikä pappia ole heti saatavissa toimittamaan kaste, tulee jonkun kirkon jäsenen kastaa lapsi vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Hätäkasteesta on ohjeet kirkkokäsikirjassa. Sen voi toimittaa myös muu kristitty. Hätäkasteesta on viipymättä ilmoitettava asianomaiseen kirkkoherranvirastoon. Hätäkaste vahvistetaan kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla." Kastajan iälle ei pykälässä aseteta mitään ehtoja. Kirkkojärjestys http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content344521 Kirkollisten toimitusten kirja löytyy osoitteesta http://www.evl.fi/kkh/to/KJM/toim-kirja/
Rakkauslaulu kirkkoon. Haetaan laulua laulettavaksi kirkkohäihin. Ei klassista musiikkia. 5631 9.7.2008 Seurakunnat korostavat, että kirkoissa esitettävää musiikkia valittaessa tulisi muistaa vihkitilaisuuden jumalanpalvelusluonne. Kirkollisissa toimituksissa esitettävän musiikin tulee liittyä toimituksen kokonaisuuteen. Kanta sopivaan musiikkiin on seurakuntakohtainen. Ennen kappaleen valintaa kannattaa ottaa yhteys vihkiseurakunnan kanttoriin, joka vastaa tilaisuuden musiikista. Lisätietoja saa seurakuntien nettisivuilta http://www.turunseurakunnat.fi/portal/seurakuntayhtyma/suomi/ http://www.raisionseurakunta.fi/ Varsinais-Suomen kirjastojen yhteisestä Vaski-tietokannasta löytyy hakusanalla ’rakkauslaulut’ lukuisia nuottijulkaisuja, joissa on suosittuja rakkauslauluja eri kielillä. Vaskin osoite on http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?...