| Mistä saisin halvalla dvd- elokuvia? olen lainannut kirjastosta mutta sieltä ei tunnu löytyvän kuin pari hyvää dvd-elokuvaa, kaupasta olen myös ostanut, ja… |
2084 |
|
|
|
Koska olet ilmeisesti helsinkiläinen, niin yksi mahdollisuus on kierrellä kirpputoreja, joita pääkaupungista löytyy runsain määrin. Yleensä niillä on myös elokuvia myynnissä. On myös liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet käytettyjen tai uusien elokuvien myymiseen. Jotta en sortuisi mainostamiseen, mainitsen vain, että esim. Kalliossa Karhupuiston kupeessa on liike, jossa näyttää myytävän elokuvia muutamalla eurolla.
Ennen kaikkea kuitenkin suosittelisin perusteellista tutustumista kirjastojen kokoelmiin. Paikan päällä kirjastoissahan ei tosiaan yleensä ole kovin laajaa DVD-valikoimaa, koska ne ovat niin suosittuja, että suurin osa on aina lainassa. Mutta kokeilepa HelMet-hakua siten, että valitset etusivulta ( www.helmet.fi ) kohdan "... |
| Olen kiinnostunut vanhoista suomi-elokuvista,lähinnä Tauno Palo.Ei taida löytyä Helmet-sivuilta dvd-elovuvana mm.Loviisa Niskavuoren nuori emäntä,Kaivopuiston… |
1414 |
|
|
|
Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa (www.helmet.fi) on DVD-muodossa viisi Tauno Palon elokuvaa: Neiti talonmies, Kulkurin valssi, Niskavuori taistelee, Hilja - maitotyttö ja Niskavuoren Aarne. Kysymäsi elokuvat ovat kyllä kirjastojen kokoelmissa, mutta ainoastaan vhs-videokasetteina. Videokaseteilla on suuri määrä muitakin Tauno Palon tähdittämiä elokuvia.
Usein syynä siihen, ettei elokuva ole kirjastojen kokoelmissa, on se, ettei siihen ole saanut hankituksi lainausoikeuksia, jotka kirjasto tarvitsee ostaakseen elokuvan. Monesti elokuvaa taas ei ole lainkaan myytävänä. Selvitän kirjaston hankintaosastolta, mikä on kysymiesi elokuvien tilanne.
|
| Voiko kirjastosta saada ns. tukiopetusta ? olen aloittanut A-ajokortin opiskelun aikuiskoulutuksena ja tunnilla vauhti aika nopea ja asiat ei avaudu. siksi… |
1010 |
|
|
|
Helsingin kaupunginkirjasto järjestää monenlaisia tietotekniikkaan liittyviä kursseja ja opastuksia. Ne ovat kuitenkin pääosin tietokoneen käytön alkeista lähteviä. Tietoa syksyn kursseista löydät täältä:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/asiakasopastukset/
Helsingin työväenopistossa voi harjoitella mm. tietotekniikan ajokorttitutkintoa varten. Harjoitella voi myös ohjaajan opastuksella. Opiskelupaikat ja -ajat löytyvät täältä:
http://www.hel.fi/wps/portal/Tyovaenopisto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT…
|
| Olen hukannut tunnuslukuni nettipalveluun...Mistä voin saada uuden tunnuksen? |
1152 |
|
|
|
Saat uuden tunnusluvun kirjastosta. Ota henkilöllisyystodistus mukaan. Keravan kirjaston yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä:
http://www.kerava.fi/kirjasto_palvelut.asp#Aukioloajat
|
| Varasin luokalleni 8 kpl eri lasten novellikokoelmia. Miten voisin varata noita kirjoja useita kappaleita? Varaussysteemi ilmoittaa, että en voi tehdä varausta… |
1017 |
|
|
|
HelMetin kautta ei valitettavasti tosiaankaan voi varata useita kappaleita samaa kirjaa. Kirjaston henkilökunta pystyy kuitenkin oman käyttöliittymänsä kautta kohdistamaan useampiakin varauksia saman nimekkeen eri niteisiin. Saadaksesi luokallesi monta samanlaista kirjaa joudut siis joko käväisemään kirjastossa tai soittamaan, jotta voimme tehdä varaukset puolestasi.
|
| Saako kirjastosta lainata ulkoista USB-liitäntäistä diskettiasemaa 3,5" disketeille? |
2274 |
|
|
|
Vantaan kirjastoilla ei ole ulkoista diskettiasemaa 3,5'' disketeille lainattavaksi, mutta useimmissa työasemissa tietokoneessa on vielä käytettävissä tällainen diskettiasema. Espoon kirjastoilla sen sijaan on työasemille lainattavana ulkoinen levykeasema, tästä linkistä näet:
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;85849 . Ennen kuin varaat työaseman jostain Vantaan kirjastosta, kannattaa varmistaa, että siinä työasemassa on käytettävissä levykeasema 3,5'' levykkeille. Tässä Vantaan kirjastojen yhteystiedot:
http://www.vantaa.fi/i_listasivu.asp?path=1;135;137;217;464&voucher=797… .
Työasemavarauksen Vantaalle tai Espooseen voit tehdä tästä linkistä:
http://www.ebooking.dpg.fi/espvan/ .
|
| Lainasin 1 kk sitten 3 levyä, joissa ei ollut cd:tä sisällä. Mitä minun pitäisi tehdä? Entä paljonko levyt maksavat? |
935 |
|
|
|
Kannattaa mennä käymään siinä kirjastossa, josta levyt lainasit ja selvittää asia siellä. Jos levyt ovat olleet sinulla jo kuukauden, kannattaa lainat myös uusia, ettet joudu maksamaan myöhästymismaksuja.
|
| Onko missään pääkaupunkiseudun kirjastossa A3-koon skanneria asiakaskäyttöön? Sarjakuviani pitäs saada skannattua A3-koon pdf-fileiksi. |
1080 |
|
|
|
Ei ole, mutta asiantunteva työtoveri antoi seuraavan tavan toimia kaupunginkirjaston asiakastietokoneita ja skanneria käyttäen. Jos sarjakuvat eivät ole omiasi, muista tekijänoikeusrajoitukset.
A3-skannauksien teko onnistuu jopa A4-skannereilla näin:
aukeama skannataan sivu kerrallaan ja tämän jälkeen asiakaskoneissamme olevalla Adobe Photoshop Elements -kuvanmuokkausohjelmalla voidaan yhdistää nämä kaksi skannattua yhdeksi kuvaksi. Tämän jälkeen voit käyttää Adobe Acrobat Elements –ohjelmaa muuttaaksesi nämä PDF-muotoon.
|
| Kysyisin mitä kirjastojen kauko-lainaaminen maksaa ja miten kauko-lainaaminen tehdään, miten kallista se on... jos asun Helsingissä ja tilaisin cd-levyn… |
1523 |
|
|
|
Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kaukolainauskäytännöstä on tietoa internet-sivulla www.lib.hel.fi. Sivun oikeassa yläkulmassa on otsake Hakemisto, jota klikkaamalla avautuu aakkosellinen hakusana-hakemisto. K-kirjaimen alta löytyy hakusana Kaukopalvelu. Täällä on kerrottu kaukolainauksen yleiset periaatteet ja maksut. Kaukolainaksi tilataan vain sellaista aineistoa jota ei ole ollenkaan pääkaupunkiseudun kirjastojen kokoelmissa. Sivulla on myös kaukopalvelulomake asiakkaille. Lomakkeen voi siis täyttää suoraan verkossa, kaukolainapyynnön jättäminen ei välttämättä edellytä käyntiä kirjastossa.
|
| Manic Street Preachers-yhtyeen kappale "A Design for Life" alkaa sanoilla "Libraries gave us power." Olen kuullut, että vastaavanlainen lause on jonkun… |
1552 |
|
|
|
Lause "Libraries gave us power" löytyy paikallisten kaivostyöläisten vuonna 1904 perustaman eteläwalesilaisen Newport Central Libraryn sisäänkäynnin yläpuolelta.
Newport Central Library
4 John Frost Square
Newport
South Wales
NP20 1PA
Manic Street Preachers -triviaintoilijoiden iloksi mainittakoon vielä, että kyseinen kirjasto oli jossakin vaiheessa yhtyeen jäsenen Nicky Wiren vaimon työpaikka.
|
| Onko Suomessa olemassa jokin kirjasto, joka on jollain tavalla erikoistunut musiikkiin? |
1593 |
|
|
|
Tietoa musiikkikirjastoista Suomessa löydät internetistä kirjastot.fi-palvelun sivulta
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/musiikki/musiikkikirjastoja/
Linkkilistalta löytyvä Sibelius-Akatemian kirjasto on musiikin erikoiskirjasto. Maakuntakirjastojen musiikkiosastoilla on myös erittäin kattavat kokoelmat.
Myös musiikkiarkistot voisivat kiinnostaa sinua.
Suomen historiaverkon, Agricolan sivuilta löytyy lista erityisaineistoja keräävistä arkistoista (http://agricola.utu.fi/inst/arkseri.php ), joukossa muutama musiikkiarkistokin.
|
| Helmetistä ei löytynyt haluamiani kirjoja, eli pääkaupunkiseudun kirjastoissa niitä ei ole. Mihin laitaisin ostoehdostuksen niistä? |
1475 |
|
|
|
Hankintaehdotuksen voi kätevimmin tehdä Internetissä kirjastojen verkkosivujen kautta.
Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen hankintaehdotuslomakkeet löytyvät kirjastojen sivuilta osoitteista:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/forms/hankintaehdotus.asp (Helsinki)
http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;217;539&voucher=5ED10… (Vantaa)
https://www.webropol.com/P.aspx?id=162676&cid=25286451 (Espoo)
|
| Olemme tuottaneet Elias Lönnrot seura Ry:n toimesta neljä kappaletta äänikirjoja sekä yhden DVD:n. Haluaisimme tarjota teoksia kirjastoihin ympäri Suomea. … |
1332 |
|
|
|
Kaikille kirjastoille tarkoitettua aineistoa voi tarjota Btj Finlandin (kirjastopalvelun)välitettäväksi.
Seuraavasta linkistä löytyy Btj:n kotisivut:
http://www.btj.fi/?path=aineisto_av
Yksittäisten kirjastojen yhteystiedot löytyvät kirjastot.fi:n kotisivuilta
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastot/
|
| Ihan kuin olisin kerran nähnyt että teiltä saa jonkun kortin...muun kuin kirjastokortin...jonka kun hankkii, ei tarvi maksaa varausmaksua 0,50e varatuista… |
1626 |
|
|
|
Kyseessä on Kulttikortti. Se on helsinkiläisille peruskoulun 8.-luokkalaisille jaettava vuoden voimassaoleva kortti, jolla pääsee ilmaiseksi tai alennettuun hintaan moniin Helsingin kaupungin kulttuurilaitoksiin. Muun muassa kirjaston aikuisten aineiston varausmaksua ei peritä Kulttikortin haltijalta. Lasten- ja nuortenaineistosta varausmaksua ei peritä muutenkaan.
Muita varausmaksusta vapauttavia kortteja ei Helsingissä tällä hetkellä ole.
Tarkempaa tietoa Kulttikortista: http://www.kultus.fi/suomi/_pohja.php?lang=fi&page=kulttikortti&lang=fi
|
| Etsin luetteloa kirjoista, jotka Elias Lönnrot on aikanaan lahjoittanut Sammatin kirjastolle ja koululle. Ne ovat Sammatin kirjastossa, mutta sieltä ei… |
3500 |
|
|
|
Elias Lönnrot määräsi testamentissaan 27.4.1882, että hänen kuolinpesänsä kirjoista saisi Ida-tytär valita ensiksi ne, jotka tarvitsi, ja sen jälkeen saisi Helsingin yliopiston kirjasto ottaa osan. Loput kirjat määrättiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran haltuun. Seura sai pitää itsellään, mitä halusi, mutta sen kuului myös jakaa yleishyödyllisiksi arvioimiaan teoksia kirjastoille ja kouluille.
Ida-tyttären ja Helsingin yliopiston kirjaston osuus Lönnrotin kirjakokoelmista jäi vajaaseen sataan niteeseen. Suurin osa, 2 524 kirjaa, 17 karttaa ja 26 nippua pienpainatteita, siirtyi SKS:lle. SKS piti itsellään kuutisensataa kirjaa ja lahjoitti muut 1 900 parillekymenelle oppilaitokselle ja koulukirjastolle, lähinnä niille paikkakunnille,... |
| Miksi kirjastojen tietokoneisiin ei lisätä meseä, erittäin monet ovat toivoneet tätä jo |
1377 |
|
|
|
Tähän kysymykseen on kyllä vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Jokaisella kirjastolla kun on asiakaskoneilla käytössä omat sovelluksena. Jo esimerkiksi pääkaupunkiseudulla käytännöt vaihtelevat kaupunkien välillä: Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastoilla on erilaiset sovellukset. Minun on vain kehotettava kaikkia asiasta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä omaan kirjastoon ja sen tietotekniikkayksikköön tai muuhun vastaavaan.
Ehkä kuitenkin käytät asiakaskoneita Helsingin kaupunginkirjastossa? Helsingin kirjastojen tietotekniikkayksiköstä kerrottiin seuraavaa:
Ensinnäkään Messengerin asentaminen Asko-koneille ei ole mitenkään helppoa ja toisekseen ohjelma ei ole tietosuoja-asetustensa puolesta mitenkään kaikkein... |
| Miten Helmetistä haetaan nuorten scifiä, kauhua ja fantasiaa hyllypaikan mukaan? Pitääkö tietää ensin hyllypaikan nimi, vai onko niistä olemassa olemassa… |
1173 |
|
|
|
Hyllypaikka ei toimi HelMetissä hakuterminä juuri tuosta mainitsemastasi syystä: eri kirjastot käyttävät sitä eri tavoin. Kirjastoilla täytyy nimittäin olla mahdollisuus merkitä omiin kokoelmiinsa erilaisia asioita oman tarpeensa mukaan. Osa kirjastoista tekee hyvinkin yksityiskohtaisia merkintöjä tuohon Hyllypaikka-kenttään, osa taas ei. Esimerkiksi Pasilassa kaikkia kaunokirjallisuuden lajeja ei siihen välttämättä merkitä. Eri kirjastojen hyllypaikkamerkinnöistä ei ole mitään listaa, eikä oikein voi ollakaan, koska joka päivä tähän kenttään saattaa tulla uudenlaisia merkintöjä.
Tehokkain tapa etsiä haluamaasi kirjallisuutta on valita HelMetin etusivulta kohta "Tarkenna hakua". Kirjoita sitten hakukenttään vaikkapa "tieteiskirjallisuus... |
| Haluaisin tietää mikä on Suomen useimmin lainattu sijoitukseen liittyvä kirja? Olisiko se esimerkiksi Kim Lindströmin Menesty osakesijoittajana, talentum 2005? |
1296 |
|
|
|
Lainaustilastoja tuntevienkin mukaan tuosta aiheesta on melkoisen hankalaa saada luotettavia tilastoja ja tulokset voisivat parhaimmilaankin olla vain suuntaa antavia. Yleensä alan uusimpia ja tunnetuimipia kirjoja lainataan tietenkin kulloinkin eniten.
Pitemmän ajan tilastoja voisi saada lähinnä kunkin kirjastoalueen oman kirjastotietokannan lainausluvuista, ja nuo luovuthan voivat vaihdella kirjastoittain, alueittain ja tilanteen mukaan aika paljonkin. Myös tietyn aihealueen kokoelmien sisältö ja laajuus vaihtelee kirjastoittain, samoin kuin kunkin nimekkeen niteiden määrä, mikä vaikuttaa edelleen kunkin nimekkeen lainauslukuihin.
Pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa tietyn rajatun aihealueen (kuten sijoitustoiminta)... |
| Jos jättää varauksen noutamatta Helmet-kirjastosta, täytyykö varausmaksu silti maksaa tai kertyykö siitä jonkinlaista sakkomaksua? Entä voiko "odottaa noutoa"… |
4367 |
|
|
|
Varauksensa voi Helmet-kirjastossa perua milloin vain, ja varaus peruuntuu automaattisesti, jos asiakas ei käy noutamassa odottamassa olevaa varaustaan kahdeksan päivän kuluessa. Peruuntuneesta varauksesta ei aiheudu asiakkaalle kustannuksia.
|
| Tulen asumaan Helsinkiin ensi heinäkuussa ja haluaisin lainata kirjoja Rikhardin kadun kirjastosta. Minulla on yhden kuukauden vuokrasopimus, eli "virallinen"… |
1080 |
|
|
|
Tervetuloa lainaamaan! Ota kirjastoikorttisi mukaan ja kuvallinen henkilötodistus niin saat korttisi uudestaan käytöön.
Tervetuloa käyttämään kirjastoa!
|