kirjasarjat

188 osumaa haulle. Näytetään tulokset 21–40.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Luin 1990-luvulla ruotsiksi nuorille suunnattua science fiction -kirjasarjaa, jossa keskeisenä kertomuksena oli nuoren naisen ja miehen (muistaakseni!) pako… 313 Kyseessä on ruotsalaisen George Johanssonin sarja Universums öde (suomeksi Avaruuden arvoitukset). Sarjaan kuuluvat kirjat Uppbrott från jorden (Hyvästi maapallo, 1979), Planetjakten (Uusi kotiplaneetta, 1980), På okänd planet (Tuntematon planeetta, 1982), Datorernas död (1983) ja Barn av Andromeda (1986).
Missä suomalaisessa kaunokirjallisuuden kirjasarjassa on eniten osia? 211 Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on hiljattain vastattu samankaltaiseen kysymykseen. Vastauksessa kerrotaan, että mihinkään ei ole varsinaisesti koottu listaa, josta selviäisi pisin suomalainen kirjasarja. Vastauksessa ohjeistetaan kuitenkin millä tavoilla kirjasarjoja voi etsiä.Löytyykö netin kautta luetteloa, johon olisi koottu suomalaisten kirjailijoiden kirjasarjat tai edes kirjasarjoja. Kiitos. | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)
Olen lapsena 80-luvulla lukenut kirjasarjaa, joka oli Viisikon tapainen, mutta sijoittui Suomeen. Muistan, että yhdessä kirjassa lapset löysivät Tsaarin… 292 Olisiko kyseessä kirjasarja Neljä Leijonaa? Nimimerkki P.O. Järvinen on kirjoittanut kahdeksan Tammen julkaisemaa kirjaa vuosina 1981-1984. Sarjan neljännen osan nimi on Neljä Leijonaa ja tsaarin koru. Kaikki sarjan osat ovat saatavilla Kymenlaakson Kyyti-kirjastoista. https://kyyti.finna.fi/Search/Results?lookfor=P.+O.+J%C3%A4rvinen+nelj%C3%A4+leijonaa&type=AllFields&hiddenFilters%5B%5D=building%3A%220%2FKyyti%2F%22Lasten ja nuorten kirjasarjoja voi etsiä teoksesta Lasten ja nuorten jatko- ja sarjakirjat. Kirjaan voi tutustua kirjastossa.
Kyseessä suomalainen naisdekkaristi. Häneltä on ilmestynyt neljä kirjaa. Kussakin kirjassa rikos tapahtuu eri paikkakunnalla. 655 Kyseessä voisi olla Elina Backman. Saana Havas -sarjassa on ilmestynyt teokset Kun kuningas kuolee (2020, sijoittuu Hartolaan), Kun jäljet katoavat (2021, sijoittuu Helsinkiin), Ennen kuin tulee pimeää (2022, sijoittuu Lappiin), Kuinka kuolema kohdataan (2024, sijoittuu Kotkan Kaunissaareen).Elina Backman Kirjasammossahttps://somero.finna.fi/Search/Results?lookfor=%22backman+elina%22&type=AllFields 
Tuija Lehtisen Laura-kirjoissa, Laurahan toimii sen nuortenradion toimittajana. Kirjassa, Laura sydänsyrjällään (ellen väärin muista) Laura ihastuu poikaan. … 310 Löysin blogikirjoituksen vuodelta 2016, jossa on käsitelty Laura-kirjasarjaa. Siinä on mainittu Rassen sukunimeksi Rikman ja pikkusiskon nimeksi Rita. http://videonauhanaikaa.blogspot.com/2016/06/laura-sua-kaipaan.html En ole lukenut kirjoja, mutta nimet on ehkä mainittu niissä.Satunnaisella vilkaisulla esim. Laura kielikurssilla -kirjasta löytyi Lauran ranskalaisen kielikurssikaverin Pierren sukunimi, Durais.Televisiosarjan henkilöhahmoja on listattu Radio- ja televisioarkiston RITVA-tietokannassa sekä IMDb-tietokannassa. Hahmojen sukunimiä ei mainita lukuunottamatta Lauran (Koivisto) ja hänen ystävänsä Jennan (Varis) nimiä IMDb-sivustolla.Ohjelmatiedot Laura kesäleirillä -jaksoista RITVA-tieotokannassa: https://rtva.kavi.fi/program/...
Onko Anna Janssonin Angelica Lagermark -sarjaa suomennettu kahta osaa enemmän? 538 Anna Janssonin Angelica Lagermark -sarjaa on suomennettu kaksi kirjaa, mainitsemasi Amorin kiehkurat (suomennettu 2014) sekä Anopit ilman rajoja (suomennettu 2018).Sarjassa on ilmestynyt kaikkiaan neljä kirjaa ruotsiksi. Kolmatta osaa, Kärleksdans i obalans (2017), sekä neljättä osaa, En otippad kärlekshistoria (2018), ei ole suomennettu.Janssonin kirjojen kustantajalta Gummerukselta voi tiedustella asiasta lisää lähettämällä heille sähköpostia: info@gummerus.fiLähde: Aikuisten jatko- ja sarjakirjat, (toim. Ulla Mononen, 2023, Avain)
Mihin teoksiin WSOY:n A-kirjasarja viittaa? Voinko saada esimerkkejä, siis yksittäisiä nimikkeitä? 493 WSOY:n sivuilta en löytänyt mainintaa kyseisestä sarjasta, mutta 1960-luvulta ainakin vielä vuoteen 2010 se on ollut käännöskirjallisuutta esittelevä sarja "A-kertojat". Siihen kuului mm. Salman Rushdien Firenzen lumoojatar ja Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys. Muita sarjaan kuuluneita kirjailijoita ovat olleet mm. John Bath, Jorge Luis Borges ja Mihail Bulgakov. Lähde HS WSOY:n A-kertojat terästi sarjaluonnettaan 17.1.2010: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004705542.html
Miina ja Manu -kirjoissa esiintyy hahmo nimeltä Jänkä-Joonas, mutta montako sellaista kirjaa on, joissa hän on päähenkilö? 1172 Miina ja Manu -hahmojen alkuperäinen luoja, kuvittaja ja kirjailija Teuvo Koskinen eli Teutori on kuvittanut kaksi Jänkä-Joonaksesta kertovaa tarinallista kuvakirjaa: Tunturipuron arvoitus, kirjoittanut Petri Merta (1990), ja Kadonneiden marjojen arvoitus, kirjoittanut Alan Fennell (1991). Lisäksi Teutori on tehnyt Jänkä-Joonaksen tarrakirjan (1992), jossa tutustutaan Pohjolan eläimiin. Päähenkilönä Jänkä-Joonas siis esiintyy kahdessa tai kolmessa kirjassa, riippuen siitä, lasketaanko Jänkä-Joonaksen tarrakirja mukaan. Muita Miina ja Manu -kirjoja, joissa Jänkä-Joonas esiintyy, ovat: Myllyn tarina Miinan ja Manun seikkailu Lapissa   Liikenneturvan kanssa yhteistyössä on tehty Miina ja Manu koulutiellä, jossa myös Jänkä-Joonas...
Onko Virpi Hämeen-Anttilan kirjasarjasta Synnyinmaa ilmestynyt muita kuin 1. osa? 2702 Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-sarjan toinen osa Myöhäinen kevät ei ole vielä ilmestynyt. Kustantajan sivuilla kerrotaan, että sen pitäisi ilmestyä lokakuussa 2024. Ensimmäinen osa Sarastus ilmestyi vuonna 2023. https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/myohainen-kevat/5058001%20style=
Löytyykö netin kautta luetteloa, johon olisi koottu suomalaisten kirjailijoiden kirjasarjat tai edes kirjasarjoja. Kiitos. 254 Netistä ei löydy erillistä listaa suomalaisten kirjailijoiden kirjasarjoista. Kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasammosta voit etsiä kirjailijan nimellä tietyn kirjailijan sarjoja.  https://www.kirjasampo.fi/ Kysyit netistä löytyvää luetteloa kirjasarjoista, mutta mainitsen kuitenkin, että varsin hyvä apuneuvo etsiä kirjasarjoja on Ulla Monosen kokoama ja toimittama teos Aikuisten jatko- ja sarjakirjat (2023). Teosta päivitetään parin vuoden välein ja aiemminkin ilmestyneet sarjakirjahakemistot ovat varsin kattavia. Jatko- ja sarjakirjahakemistossa on siis myös ulkomaisten kirjailijoiden kirjasarjoja. Teoksesta on useita lainattavia kappaleita ja voit tilata sen omaan lähikirjastoosi. Mononen: Aikuisten jatko- ja sarjakirjat...
Onko Wilbur Smithin Aavetulelle jatko-osaa? 256 Wilbur Smithin Aavetulet (Ghost fire, suom. Nina Mäki-Kihniä ,2022)on Courtney-sarjan 18. osa. Sarjan 19. osa on nimeltään Sodan perintö (Legacy of war, suom. Nina Mäki-Kihniä, 2023).   https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f… https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f… https://lapinkirjasto.finna.fi/Record/lapinkirjasto.1901409
Suomalainen kirjailija, kertoo miespoliisitutkijasta joka elämän kolhujen johdosta siirtyy pohjoiseen? 201 Kollegat ehdottivat, että kyseessä voisi olla Markku Ropposen Otto Kuhala-sarja. Voit lukea Kuhala-sarjasta alla olevasta linkistä Kirjasampoo. Markku Ropponen ja Otto Kuhala -sarja Kirjasammossa
Mikä on Johanna Mattilan Helkala-sarjan kirjojen määrä ja järjestys ensimmäisestä alkaen? 1301 Helkalan kartano -sarjassa on ilmestynyt kuusi osaa, kirjat nimeltään järjestyksessä:  Reipas tyttö saa paikan Hellitä suitsia, Kati Helkalan villikot Helkalan kilpakosijat Häät Helkalassa Näkemiin Helkala Kirjailijasta ja kirjoista enemmän Kirjasampo -kirjallisuuden verkkosivustolla: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175937825466
Onko tietoa suomennetaanko koskaan Michael Mortimerin kirjoittamia Neitsytkivi ja Fossiilivaltiatar sarjan kolmatta osaa? 566 Michael Mortimer on tekijäkaksikko Daniel Sjölinin ja Jerker Virdborgin yhteinen salanimi. Kaksi ensimmäistä osaa julkaisi Bazar Kustannus, joten sieltä voi halutessaan tiedustella asiaa. Todennäköisesti sarjan suomentaminen on jätetty kesken, kuten harmillisen usein käy, mikäli sarja ei menesty kaupallisesti. Ja koska alkuperäisen kolmannen osan ilmestymisestäkin on jo useita vuosia (kaksi ensimmäistä osaa suomennettiin tuoreeltaan), en usko, että jatkoa enää tulee.   Arvio sarjan kolmannesta osasta Blodssystrarna: https://nissescherman.blogspot.com/2015/11/michael-mortimer-blodssystrarna.html?utm_source=bokbloggarse&utm_medium=referral&utm_campaign=Bokbloggar.se   Arvioita kirjasta Neitsytkivi: https://www....
Kysyisin Otavan 60-luvulla julkaisemasta Janus-sarjasta (Janus books, specially adapted for the Finnish readers). Montako kirjaa kaiken kaikkiaan julkaistiin… 174 Hei, Kirjoja ilmestyi näköjään 20 kpl. nro 20 on John Osborne: A subject of scandal and concern. Numero 16 on epähuomiossa jäänyt välistä siten, että Michener, James A.: Australia (From Return the Paradise) on epähuomiossa merkitty järjestysnumerolla 17 (=16). Oikea 17 on Irwin Shaw: Tip on a dead jockey. Vastaavia ei-helpotettuja tekstejä sisältäviä englanninkielisiä kirjoja, joissa on marginaalissa sanastoa suomeksi, löytyy ainakin kaksi Maija-Leena Kallelan ja Anna-Liisa Suurpään toimittamaa novellikokoelmaa Women writers (Weilin-Göös, 1985) ja Crime stories (Weilin-Göös,1985). Näiden lisäksi Oppian-kustantamolta on ilmestynyt äskettäin Lue ja opi -sarjaa usealla eri kielellä. Nämä ovat tosin helpotettua kieltä, jota...
Mikä on Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan järjestys alusta alkaen? 5488 Kirjailijan Kirsi Pehkosen sivuilta löytyy Jylhänsalmi-sarjan kirjojen ilmestymisjärjestys: https://kirsipehkonen.net/home/kirjailija/    
Liza Marklundin Annika Bengtson sarja julkaisujärjestyksessa 3131 Liza Marklundin Annika Bengtson-sarjan teokset on julkaistu seuraavassa järjestyksessä. Sprängaren,1998 (suom. Uutispommi, Otava 2000) Studio Sex, 1999 (suom. Studio sex, 2000) Paradiset, 2000 (suom. Paratiisi, 2001) Prime Time, 2002 (suom. Prime time, 2002) Röda vargen, 2003 (suom. Punainen susi, 2003) Nobels testamente, 2006 (suom. Nobelin testamentti, 2006) Livstid, 2007(suom. Elinkautinen, 2007) En plats i solen, 2008 (suom. Paikka auringossa, 2008) Du gamla, du fria, 2011 (suom. Panttivanki, 2011) Lyckliga gatan, 2013 (suom. Ajojahti, 2013) Järnblod, 2015 (suom. Rautaveri, 2015)   https://dekkarinetti.tornio.fi/ Mord i ordning : deckar- och thrillerserier (2021, BTJ)...
Etsin kirjaa, jota luin 90-luvulla lapsena. Kirjassa oli australiaisia eläimiä, joista yksi (muistaakseni kenguru) lähti kuumailmapallolla pitkälle matkalle… 333 Kysessä lienee Leena Laulajaisen Loikkeliini-sarja, jossa seikkailevat kenguru Loikkeliini ja muut Australian eläimet. Loikkeliini matkustaa kuumailmapallolla kahdessakin sarjan kirjassa: Loikkeliinin matka lumen maahan Loikkeliinin lokikirja.
Haluaisin lukea jonkun vanhan suomalaisen historiallisen romaanisarja, jossa päähenkilö on nainen. Vanhalla tarkoitan sarjaa, joka on julkaistu ennen vuotta… 283 Tässä muutama sarja tai trilogia suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoittamia Suomeen sijoittuvia historiallisia romaaneja, jotka ovat ilmestyneet ennen vuotta 1977.   Maila Talvion Itämeren tytär –trilogia. Trilogia on luettavissa myös yhtenä niteenä Kaukaa tullut (1929) Hed-Ulla ja hänen kosijansa (1931) Hopealaiva (1936) https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_50961 https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253AInstance_ID123175964647263   Irja Sallan Lisa-Beata-trilogia Lisa-Beata (1940) Kohtalon päivä (1942) Unissakävijä (1943) https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/Lisa-Beata-trilogia   Eila Pennasen Tampere-sarja Himmun rakkudet (1971) Koreuden tähden (1972) Ruusuköynnös (1973) (Näille...
Otavan Delfiinikirjat - milloin niiden julkaisu alkoi ja milloin päättyi ? Kuinka paljon eri Delfiinikirjoja suunnilleen julkaistiin ? 482 Helsingin Sanomat kertoi kulttuurisivuillaan 5.8.1967: "Alkusyksystä 1967 Otava aloittaa uuden korkealuokkaisen taskukirjan Delfiinikirjojen julkaisemisen. Sarjan alkaessa tulee samanaikaisesti kauppoihin kahdeksan Delfiinikirjaa, joista osa on vanhoja, arvostettujen kirjojen taskukirjalaitoksia, osa ennestään suomeksi julkaisemattomia, mutta kauan odotettuja teoksia." Ensimmäisten joukossa mainittiin olevan mm. Veijo Meren Manillaköysi, Ezra Poundin Lukemisen aakkoset ja Markku Rautosen Itä on punainen. Otavalta saamiemme tietojen perusteella Delfiinikirjoja julkaistiin noin 185 eri nimekettä. Julkaisutahti hiipui 1980-luvulla, eikä 1990-luvulla uusia nimekkeitä sarjassa enää julkaistu. Vuoden 1988 kirja, August Strindbergin Neiti Julie...