kirjasarjat

161 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miina ja Manu -kirjoissa esiintyy hahmo nimeltä Jänkä-Joonas, mutta montako sellaista kirjaa on, joissa hän on päähenkilö? 64 21.3.2024 Miina ja Manu -hahmojen alkuperäinen luoja, kuvittaja ja kirjailija Teuvo Koskinen eli Teutori on kuvittanut kaksi Jänkä-Joonaksesta kertovaa tarinallista kuvakirjaa: Tunturipuron arvoitus, kirjoittanut Petri Merta (1990), ja Kadonneiden marjojen arvoitus, kirjoittanut Alan Fennell (1991). Lisäksi Teutori on tehnyt Jänkä-Joonaksen tarrakirjan (1992), jossa tutustutaan Pohjolan eläimiin. Päähenkilönä Jänkä-Joonas siis esiintyy kahdessa tai kolmessa kirjassa, riippuen siitä, lasketaanko Jänkä-Joonaksen tarrakirja mukaan. Muita Miina ja Manu -kirjoja, joissa Jänkä-Joonas esiintyy, ovat:Myllyn tarina Miinan ja Manun seikkailu Lapissa   Liikenneturvan kanssa yhteistyössä on tehty Miina ja Manu koulutiellä, jossa myös Jänkä-Joonas esiintyy, on...
Onko Virpi Hämeen-Anttilan kirjasarjasta Synnyinmaa ilmestynyt muita kuin 1. osa? 50 11.3.2024 Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-sarjan toinen osa Myöhäinen kevät ei ole vielä ilmestynyt. Kustantajan sivuilla kerrotaan, että sen pitäisi ilmestyä lokakuussa 2024. Ensimmäinen osa Sarastus ilmestyi vuonna 2023. https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/myohainen-kevat/5058001%20style=
Löytyykö netin kautta luetteloa, johon olisi koottu suomalaisten kirjailijoiden kirjasarjat tai edes kirjasarjoja. Kiitos. 49 21.2.2024 Netistä ei löydy erillistä listaa suomalaisten kirjailijoiden kirjasarjoista. Kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasammosta voit etsiä kirjailijan nimellä tietyn kirjailijan sarjoja.  https://www.kirjasampo.fi/ Kysyit netistä löytyvää luetteloa kirjasarjoista, mutta mainitsen kuitenkin, että varsin hyvä apuneuvo etsiä kirjasarjoja on Ulla Monosen kokoama ja toimittama teos Aikuisten jatko- ja sarjakirjat (2023). Teosta päivitetään parin vuoden välein ja aiemminkin ilmestyneet sarjakirjahakemistot ovat varsin kattavia. Jatko- ja sarjakirjahakemistossa on siis myös ulkomaisten kirjailijoiden kirjasarjoja. Teoksesta on useita lainattavia kappaleita ja voit tilata sen omaan lähikirjastoosi. Mononen: Aikuisten jatko- ja sarjakirjat Helmetissä
Onko Wilbur Smithin Aavetulelle jatko-osaa? 36 12.2.2024 Wilbur Smithin Aavetulet (Ghost fire, suom. Nina Mäki-Kihniä ,2022)on Courtney-sarjan 18. osa. Sarjan 19. osa on nimeltään Sodan perintö (Legacy of war, suom. Nina Mäki-Kihniä, 2023).   https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f… https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f… https://lapinkirjasto.finna.fi/Record/lapinkirjasto.1901409
Suomalainen kirjailija, kertoo miespoliisitutkijasta joka elämän kolhujen johdosta siirtyy pohjoiseen? 58 26.1.2024 Kollegat ehdottivat, että kyseessä voisi olla Markku Ropposen Otto Kuhala-sarja. Voit lukea Kuhala-sarjasta alla olevasta linkistä Kirjasampoo. Markku Ropponen ja Otto Kuhala -sarja Kirjasammossa
Mikä on Johanna Mattilan Helkala-sarjan kirjojen määrä ja järjestys ensimmäisestä alkaen? 106 14.12.2023 Helkalan kartano -sarjassa on ilmestynyt kuusi osaa, kirjat nimeltään järjestyksessä:  Reipas tyttö saa paikan Hellitä suitsia, Kati Helkalan villikot Helkalan kilpakosijat Häät Helkalassa Näkemiin Helkala Kirjailijasta ja kirjoista enemmän Kirjasampo -kirjallisuuden verkkosivustolla: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175937825466
Onko tietoa suomennetaanko koskaan Michael Mortimerin kirjoittamia Neitsytkivi ja Fossiilivaltiatar sarjan kolmatta osaa? 75 27.11.2023 Michael Mortimer on tekijäkaksikko Daniel Sjölinin ja Jerker Virdborgin yhteinen salanimi. Kaksi ensimmäistä osaa julkaisi Bazar Kustannus, joten sieltä voi halutessaan tiedustella asiaa. Todennäköisesti sarjan suomentaminen on jätetty kesken, kuten harmillisen usein käy, mikäli sarja ei menesty kaupallisesti. Ja koska alkuperäisen kolmannen osan ilmestymisestäkin on jo useita vuosia (kaksi ensimmäistä osaa suomennettiin tuoreeltaan), en usko, että jatkoa enää tulee.   Arvio sarjan kolmannesta osasta Blodssystrarna: https://nissescherman.blogspot.com/2015/11/michael-mortimer-blodssystrarna.html?utm_source=bokbloggarse&utm_medium=referral&utm_campaign=Bokbloggar.se   Arvioita kirjasta Neitsytkivi: https://www.goodreads.com/...
Kysyisin Otavan 60-luvulla julkaisemasta Janus-sarjasta (Janus books, specially adapted for the Finnish readers). Montako kirjaa kaiken kaikkiaan julkaistiin… 54 24.8.2023 Hei, Kirjoja ilmestyi näköjään 20 kpl. nro 20 on John Osborne: A subject of scandal and concern. Numero 16 on epähuomiossa jäänyt välistä siten, että Michener, James A.: Australia (From Return the Paradise) on epähuomiossa merkitty järjestysnumerolla 17 (=16). Oikea 17 on Irwin Shaw: Tip on a dead jockey. Vastaavia ei-helpotettuja tekstejä sisältäviä englanninkielisiä kirjoja, joissa on marginaalissa sanastoa suomeksi, löytyy ainakin kaksi Maija-Leena Kallelan ja Anna-Liisa Suurpään toimittamaa novellikokoelmaa Women writers (Weilin-Göös, 1985) ja Crime stories (Weilin-Göös,1985). Näiden lisäksi Oppian-kustantamolta on ilmestynyt äskettäin Lue ja opi -sarjaa usealla eri kielellä. Nämä ovat tosin helpotettua kieltä, jota löytyy myös...
Mikä on Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan järjestys alusta alkaen? 1587 19.6.2023 Kirjailijan Kirsi Pehkosen sivuilta löytyy Jylhänsalmi-sarjan kirjojen ilmestymisjärjestys: https://kirsipehkonen.net/home/kirjailija/    
Liza Marklundin Annika Bengtson sarja julkaisujärjestyksessa 1128 13.3.2023 Liza Marklundin Annika Bengtson-sarjan teokset on julkaistu seuraavassa järjestyksessä. Sprängaren,1998 (suom. Uutispommi, Otava 2000) Studio Sex, 1999 (suom. Studio sex, 2000) Paradiset, 2000 (suom. Paratiisi, 2001) Prime Time, 2002 (suom. Prime time, 2002) Röda vargen, 2003 (suom. Punainen susi, 2003) Nobels testamente, 2006 (suom. Nobelin testamentti, 2006) Livstid, 2007(suom. Elinkautinen, 2007) En plats i solen, 2008 (suom. Paikka auringossa, 2008) Du gamla, du fria, 2011 (suom. Panttivanki, 2011) Lyckliga gatan, 2013 (suom. Ajojahti, 2013) Järnblod, 2015 (suom. Rautaveri, 2015)   https://dekkarinetti.tornio.fi/ Mord i ordning : deckar- och thrillerserier (2021, BTJ)  
Etsin kirjaa, jota luin 90-luvulla lapsena. Kirjassa oli australiaisia eläimiä, joista yksi (muistaakseni kenguru) lähti kuumailmapallolla pitkälle matkalle… 97 12.3.2023 Kysessä lienee Leena Laulajaisen Loikkeliini-sarja, jossa seikkailevat kenguru Loikkeliini ja muut Australian eläimet. Loikkeliini matkustaa kuumailmapallolla kahdessakin sarjan kirjassa: Loikkeliinin matka lumen maahan Loikkeliinin lokikirja.
Haluaisin lukea jonkun vanhan suomalaisen historiallisen romaanisarja, jossa päähenkilö on nainen. Vanhalla tarkoitan sarjaa, joka on julkaistu ennen vuotta… 100 9.3.2023 Tässä muutama sarja tai trilogia suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoittamia Suomeen sijoittuvia historiallisia romaaneja, jotka ovat ilmestyneet ennen vuotta 1977.   Maila Talvion Itämeren tytär –trilogia. Trilogia on luettavissa myös yhtenä niteenä Kaukaa tullut (1929) Hed-Ulla ja hänen kosijansa (1931) Hopealaiva (1936) https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_50961 https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253AInstance_ID123175964647263   Irja Sallan Lisa-Beata-trilogia Lisa-Beata (1940) Kohtalon päivä (1942) Unissakävijä (1943) https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/Lisa-Beata-trilogia   Eila Pennasen Tampere-sarja Himmun rakkudet (1971) Koreuden tähden (1972) Ruusuköynnös (1973) (Näille ovat jatkoa 80...
Otavan Delfiinikirjat - milloin niiden julkaisu alkoi ja milloin päättyi ? Kuinka paljon eri Delfiinikirjoja suunnilleen julkaistiin ? 132 8.3.2023 Helsingin Sanomat kertoi kulttuurisivuillaan 5.8.1967: "Alkusyksystä 1967 Otava aloittaa uuden korkealuokkaisen taskukirjan Delfiinikirjojen julkaisemisen. Sarjan alkaessa tulee samanaikaisesti kauppoihin kahdeksan Delfiinikirjaa, joista osa on vanhoja, arvostettujen kirjojen taskukirjalaitoksia, osa ennestään suomeksi julkaisemattomia, mutta kauan odotettuja teoksia." Ensimmäisten joukossa mainittiin olevan mm. Veijo Meren Manillaköysi, Ezra Poundin Lukemisen aakkoset ja Markku Rautosen Itä on punainen. Otavalta saamiemme tietojen perusteella Delfiinikirjoja julkaistiin noin 185 eri nimekettä. Julkaisutahti hiipui 1980-luvulla, eikä 1990-luvulla uusia nimekkeitä sarjassa enää julkaistu. Vuoden 1988 kirja, August Strindbergin Neiti Julie...
Mikä on Tuula Matintuvan Piippo-kirjojen järjestys ensimmäisestä viimeiseen julkistettuun? 123 29.1.2023 Kirjastojen Kirjasampo-kirjallisuusverkkopalvelusta (https://www.kirjasampo.fi) löydät listauksen Tuula T. Matintuvan tuotannosta. Sarjan aloittaa vuonna 1998 Piippo ja mies Marokosta. Seuraavat osat ovat: Piippo ja kuolemantanssi (2000), Piippo ja kotoinen mafia (2001), Piippo ja piiloleikki (2003), Piippo ja kaupan naiset (2004), Piippo ja häpeän kasvot (2005), Piippo ja katala kumppani (2007) ja Piippo ja verhotut totuudet (2008).
Sherryl Woods on kirjoittanut useita kirjoja. Mitkä suomennetuista ovat samaa sarjaa ja missä ilmestysmisjärjestyksessä? 249 27.12.2022 Sherryl Woodsilta on suomennettu kahta eri sarjaa. Tässä on listat tähän mennessä suomennetuista kirjoista ilmestymisjärjestyksessä. Sweet Magnolias -sarja Tervetuloa Serenityyn (Stealing Home) Palanen taivasta (A Slice of Heaven) Tuntuu perheeltä (Feels Like Family) Kun siivet kantavat (Welcome to Serenity) Chesapeake Shores -sarja Kotkanpesän majatalo (The Inn at Eagle Point) Kukkia ja draamaa (Flowers on Main) Sataman taikaa (Harbor Lights) [Neljättä osaa ei ole ilmeisesti suomennettu, A Chesapeake Shores Christmas] Ajopuun mökki (Driftwood Cottage) Kuutamopoukamo (Moonlight Cove) Rakkauden rantaviiva (Beach Lane) Tähdet Dublinin yllä (An O'Brien family Christmas) Onnen tuulet (The Summer Garden) Lähteet: Kirjailijan kotisivu: https...
Olen hukannut täysin 90-luvulla lukemani kirjasarjan (ainakin 2-3 osaa muistaakseni). Nuorten seikkailua, kirjojen nimet muistaakseni hassuja katujen nimiä. … 145 15.11.2022 Kyseessä saattaisi olla Elina Aron kirjoittama sarja, joka kertoo Hattulan perheestä. Perheeseen kuuluvat isä, äiti, tyttö, poika, papukaija Mooses sekä lentävä huonekasvi. Osien nimet ovat: Kiemurakatu 3 Taikatempuntie 5 Kummituskäytävä 9 Kiinanlyhdynkuja 7 Pinjaportti 11 Ratsurinne 13
Tarvitsisin päivämäärän tai vuodenajan, milloin ilmeistyivät Kalle Päätalon Iijoki-sarjaan kuuluvat Ahdistettu maa 1977 Miinoitettu rauha 1978 Ukkosen ääni… 179 14.11.2022 Asiaa kannattaa tiedustella sarjan kustantajalta Gummerukselta (https://www.gummerus.fi/fi/ota-yhteytta/). Myös Ritva Ylösen väitöskirjaa Tervaksinen toteemi kannattanee tutkia. Siinä tutkimuksen aineistona ovat Iijoki-sarjan ilmestymisajan kritiikit, lehtikirjoitukset ja lukijakirjeet. Tervaksinen toteemi on luettavissa osoitteessa https://trepo.tuni.fi/handle/10024/94472 .
Mikä oli Pentti Kirstilän esikoisteos Hanhivaara-sarjassa? 118 5.10.2022 Pentti Kirstilän Hanhivaara-sarjan ensimmäinen teos on vuonna 1977 ilmestynyt Jäähyväiset rakkaimmalle. Kaikki Hanhivaara-sarjan 10 osaa näet esimerkiksi alla olevasta linkistä Kirjasampoon: https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/hanhivaara-sarja Teosten saatavuuden pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa voit tarkistaa Helmet-haulla: https://www.helmet.fi/fi-FI
Fantasiakirjasarjassa Lukkikuningattaren Sota on julkaistu suomeksi neljä ensimmäistä osaa. Kaksi uusinta on jäänyt suomentamatta, mutta saako niitä edes… 185 19.7.2022 Ikävä kyllä fantasiakirjasarjojen suomentamisen keskenjääminen ei ole mitään kovin harvinaista. Muita keskenjääneitä sarjoja ovat mm. Orson Scott Card: Alvin (Otava) Bernard Cornwell: Talvikuninkaan jatko-osat (WSOY) David Gemmell: Drenain tarut (Jalava) Brian Jacques: Redwallin taru (Otava) Robert Jordan: Ajan pyörä (Karisto) Katharine Kerr: Deverryn taru (Otava) Scott Lynch: Herrasmiesroistot (WSOY) Anne McCaffrey: Pernin lohikäärmeritarit (Otava) Michael Moorcock: Elric (TK-kustannus) R. A. Salvatore: Demonisodat (Jalava) Roger Zelazny: Amberin kronikat (Vaskikirjat) Naomi Novik: Temeraire (WSOY) Muistan että nuo jatko-osat olisivat olleet Helmet-kirjastossa aiemmin englanniksi, mutta ovat nyt poistettuja. Hankintatoivekaan...
Erään eläinaiheisen satukirjan takakannessa mainitaan, että kirjassa olevat kymmenen tarinaa on aikaisemmin julkaistu "Älä välitä" -sarjassa. Satukokoelman… 132 29.6.2022 Finna.fi -hakupalvelusta sarjan nimellä hakemalla löytyy 18 eri kirjaa/nimekettä: Hoitotäti, Ensimmäinen ukonilma, Nippe ja ystävät, Hyppelin onnen päivät, Samulin leikit, Uusi opettaja, Eksyksissä, Suosikkilelut, Leija, Muutto, Tytin seikkailu, Sairaalassa, Suuri aalto, Silmälasit, Ensimmäinen koulupäivä, Uusi vauva, Pettymys ja Hammaslääkärissä (https://finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&lookfor0… ). Tony Hutchings on ollut kuvittajana 13 kirjassa (https://finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&lookfor0… ).