skriftlig framställning

7 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–7.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miten selittää "todellisuuspohjainen teos"? Se ei kait ole elämäkerta? 157 10.1.2023 Toki elämäkerratkin ovat todellisuuspohjaisia – tai ainakin niiden olisi tarkoitus olla. Tavallisemmin todellisuuspohjaisuudesta kaiketi kuitenkin puhutaan sepitteellisen ilmaisun yhteydessä: sanotaan esimerkiksi, että romaani (novelli, runo, elokuva, televisiosarja) on todellisuuspohjainen. Todellisuuspohjainen teos perustuu todellisiin tapahtumiin ja usein se hyödyntää myös todellisia henkilöitä. Hyvä esimerkki todellisuuspohjaisesta romaanista on ilmestymisensä aikoihin paljon keskustelua herättänyt Helena Sinervon Runoilijan talossa, Finlandia-palkittu elämäkertaromaani Eeva-Liisa Mannerista (ks. Maija Alftan, Mikä on totta ja kuka saa sen kertoa. – Helsingin Sanomat, 22.4.2005).
Mitä tarkoittaa tajunnanvirtakirjallisuus? 196 26.10.2022 Tajunnanvirtakirjallisuus on kirjallisuuden lajityyppi eli genre, jonka kertomatekniikka pyrkii kuvaamaan ihmisen alitajuisia mielenliikkeitä eli tajunnanvirtaa.  Kirjaston kokoelmatietokannan kirjojen tiedoissa kuvailusanat tulevat yleensä kirjastojen virallisista asiasanastoista. Suomen kirjastojen asiasanastojen sanoja voi hakea ja tutkia verkkosivun Finto.fi kautta. 
Mistä löytäisin tietoa siitä, millainen on tarinan rakenne? Mikä tekee tarinasta hyvän? Olisin muutenkin kiinnostunut eri tekstien rakenteista. 1649 22.10.2008 Seuraavista teoksista löytyy tietoa tarinoiden kirjoittamisesta ja erilaisista tekstityypeistä. Goldberg, Natalie: Lukeva mieli : tekstin arkkitehtuuria etsimässä (Kansanvalistusseura, 2006) Martinheimo, Asko: Parempi lause : uusia vir(i)kkeitä luovaan kirjoittamiseen (WSOY, 2000) Oriveden opit : kirjoittamisesta ja sen opettamisesta (WSOY, 1984) Rentola, Marketta: Kirjoita hyvin : ilmaise itseäsi, tavoita lukijasi (Karisto, 2002) Seppälä, Arto: Sanasi sun : luovan kirjoittamisen opas ja lukemisto (Maahenki, 2006) Tobias, Ronald B.: 20 master plots (and how to build them)(Writer's digest, 1993) Tiiviit ja käytännölliset englanninkieliset ohjeet novellin kirjoittajalle: http://jerz.setonhill.edu/writing/creative/shortstory/ Ohjeita ja...
Miten voisin saada kirjoittamastani "kirjasta" mielenkiintoisen? 1760 30.12.2005 Varmaan voisit lukea muutaman kirjan kirjoittamisesta. Tällaisia kirjoja ovat esim.Cameron: Tyhjän paperin nautinto : tie luovaan kirjoittamiseen, 2005, Ekholm: Jutun juuri : kirjoittajan opas, 2004, Goldberg: Luihin ja ytimiin, kirja kirjoittajalle,2004, Tuuri: kuinka kirjoitan romaanin, 2004, Enwald, Elämä tarinaksi, 2003. Lisää voit kysyä kirjastosta. Opastusta kirjoittamiseen löytyy myös netistä, esim. linkkihakemistosta Makupalat http://www.makupalat.fi/kirjat1c.htm#oppaat
Pidän kirjoittamisesta, ja haluaisin julkaista tekstejäni jossain paikassa josta voi saada palautettakin. Olen niitä jonkin verran erilaisille nettifoorumeille… 1716 1.11.2005 Nuoren Voiman Liitto http://www.nuorenvoimanliitto.fi/nvl/index.html on valtakunnallinen kulttuuriyhdistys, joka on koonnut piiriinsä kirjallisuuden ja taiteen harrastajia vuodesta 1921 lähtien. NVL:n toimintaan kuuluu kaunokirjallisten tekstien arvostelupalvelu, jonka kautta kriitikot antavat halukkaille palautetta heidän teksteistään. Avostelupalvelun yhteydessä toimii Nuorten Kirjoittajien Klubi sekä Nuorten sanataideryhmä, jotka kokoontuvat säännöllisesti kirjailijavieraan johdolla arvioimaan klubilaisten tekstejä. Lisäksi NVL järjestää kirjoittajakursseja, kulttuuritapahtumia, runo- ja novellikilpailuja. NVL julkaisee runouden verkkoantologiaa Sähköiset säkeet osoitteessa www.electricverses.net. Liiton julkaisema, vuodesta 1908...
Harrastan pöytälaatikkokirjoittamista. Haluaisin keskittyä novellin kirjoittamiseen. Olisiko netissä mitään novelliharrastajaryhmää, josta saisi palautusta ja… 2896 25.11.2003 Tässä muutama osoite joista ehkä on apua. Aukea.net -virtuaalinen luomispalvelu on ilmainen nettipalvelu, johon voi lähettää tekstejään osoitteeseen http://aukea.net/ Toinen verkkopalvelu eli Rihmasto löytyy osoitteen http://www.rihmasto.net/ takaa. Tekstejään Rihmastoon voi lähettää kuka tahansa, niin harrastaja- kuin ammattikirjoittaja. Harrastajakirjoittamiseen liittyvää oppimateriaalia ja tietoa opetuksesta voi etsiä myös Nuoren Voiman liiton sivuilta http://www.kaapeli.fi/nvl/ . NVL:n toimintaan kuuluu kaunokirjallisten tekstien arvostelupalvelu, jonka kautta kriitikot antavat halukkaille palautetta heidän teksteistään. Arvostelupalvelun yhteydessä toimii Nuorten Kirjoittajien Klubi, joka kokoontuu säännöllisesti kirjailijavieraan...
Tietääkö kukaan mistä voisi saada vinkkejä satujen kirjottajille??? 1398 22.8.2001 Kirjoittamisen ja erityisesti luovan kirjoittamisen oppaita löytyy kirjastoista paljonkin, tässä muutamia: Kemppinen, Pertti: Tarinoiden maailmat (ISBN 952-5167-19-4) Karhumäki, Johanna: Sininen kynä - luovan kirjoittamisen opas (ISBN 951-0-23502-4) Wallin, Raimo s.: Luova kirjoitus (ISBN 951-95695-7-X) Jonsson, Curt:Luova kirjoittaminen (ISBN 951-644-048-7) Marjatta Kurenniemi on kirjoittanut omasta satukirjailijan työstään mm. esseessä Ragundiksen kynä, joka sisältyy teokseen Sadun avara maailma. Sadut varhaiskasvatuksen tukena/Ojanen, Sinikka. (ISBN 951-1-06054-6). Apua voi olla muistakin lastenkirjallisuutta käsittelevistä esseekokoelmista, esim.kirjassa Sadun voimat/toim. Johanna Jokipaltio Sinikka Nopola kertoo omista...