kirjakieli

6 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–6.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miksi ihmettelyä sanotaan myös päivittelemiseksi? 276 9.2.2023 Nykypäivittely on sangen moniulotteista toimintaa. Kielitoimiston sanakirjasta löytyy sille koko joukko merkityksiä: ihmetellä, hämmästellä, ällistellä ääneen (tav. monisanaisesti); harmitella, siunailla, surkutella, voivotella; ihastella. Varhaisin näistä päivittelyn merkitysulottuvuuksista lienee surkutella; tässä merkityksessä siihen voi törmätä esimerkiksi Kalevalan 22. runossa: "Anna huolia hevosen, murehtia mustan ruunan, rautasuisen surkutella, suuripäisen päivitellä!" Surkutteluna päivittelyn näkee myös Christfrid Ganander, jonka Nytt finskt lexiconissa (1787) sana sai ensimmäisen kirjallisen esiintymänsä. Gananderin teos oli ensimmäinen suomen kielen sanakirja, jossa kuvattiin sanojen käyttöä laajasti esimerkkiaineiston avulla....
Mistä tämä vimma sanojen pätkimiseen on tullut? ”hemmetti ku tossa kotimatkalla kävellessä aattelin et googlaan kätevästi ohjeet yhtee hiustenhoitojuttuu, et… 188 8.3.2021 Keskustelua puhutun ja kirjoitetun kielen suhteesta on käyty runsaasti paitsi kielen kehittämisen myös kielentutkimuksen ja kielenhuollon näkökulmista. Aihe on edelleen ajankohtainen, koska nykyaikaiset viestintävälineet, kuten tekstiviestit ja verkon keskustelupalstat, häivyttävät puheen ja kirjoituksen rajaa. Puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat monella tavalla siinä, miten niitä käytännössä tuotetaan ja otetaan vastaan. Ne ilmenevät eri tavoin, koska puhe on tarkoitettu kuultavaksi ja kirjoitus nähtäväksi. Toisaalta ne eroavat myös siinä, millaisissa vuorovaikutustilanteissa ne tyypillisesti esiintyvät. Puheen tuottaminen on usein nopeaa ja suunnitteluaika lyhyt. Kirjoitettuja tekstejä voi sen sijaan monesti suunnitella ja korjailla....
Olin katsomassa Helene-elokuvaa. Mieleeni tuli kysymys, että puhuivatko ihmiset tuolloin aina kirjakieltä Eikö silloin ollut olemassa puhekieltä? Olivatko esim… 293 5.2.2020 Kannattaa olla yhteydessä Kotimaisten kielten keskukseen. Kielineuvonnan kysymyslomake löytyy sivulta https://www.kotus.fi/kotus/yhteystiedot/yhteydenottolomakkeet/kielineuvonnan_kysymyslomake
Miksi joskus d muuttuu j:ksi? Esim. Meijän koira tai teijän kissa. Onko tämä jotain murretta? Miksi näin tapahtuu ja miksi sitä kutsutaan? 2839 19.10.2017 Suomen kielessä ei alkujaan ole ollut d-äännettä, esimerkiksi Kalevalassa d-kirjainta ei esiinny. 1500-luvulla Suomen kirjakielen suunnittelija Mikael Agricola päätyi kirjoittamaan th-äänteen d-kirjaimella tai dh-yhdistelmällä. Vuoden 1642 Raamatussa th-äänteen tilalle vakiinnutettiin ruotsin kielestä lainattu d-äänne. 1800-luvulla soinnilliset äänteet olivat ruotsia puhumattomalle kansanosalle vaikeita ja puhekielessä d-kirjain korvattiin helposti jollakin toisella tai jätettiin pois. Tämä d-äänteen korvaaminen on edelleen yleistä. D-äänne lausutaan parhaiten vierasperäisissä sanoissa kuten diabetes tai radon. Puhekielessä d-kirjain korvataan Länsi-Suomessa esimerkiksi r tai h-kirjaimella lehti – lehren – lehen/saada – saaha/tehdä –...
Moni itäsuomalainen sukunimi on merkitykseltään nykyihmiselle melkoinen arvoitus. Harva osaa suoraan tulkita sanoja kuten kopo, koso, pönti, rytkö, räisä tai… 2626 24.9.2014 Lähes kaikki mainitsemasi sukunimet perustuvat Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teoksen ”Sukunimet” (Otava, 2000) mukaan ristimänimiin eli etunimiin, jotka ovat ulkomaalaista alkuperää. Niiden alkuperä katoaa historian hämäriin, joten luultavasti entisaikoinakaan ihmiset eivät tienneet niiden alkuperää, jos nimi oli esimerkiksi kreikan kielestä peräisin. Osa sukunimistä saattaa toki perustua murresanoihin, jotka ehkä murteiden puhujille olivat ymmärrettävämpiä kuin nykyisille yleiskieltä puhuville ihmisille. Mietittäessä vanhaa suomen kieltä kannattaa pitää mielessä se, että suomen kirjakieli on suhteellisen nuori. Sitä ennen suomen kieli eli monina murteina, joiden sanastot saattoivat osin poiketa toisistaan. Toisen murteen puhujalle...
Mikä on nainen-sanan etymologia? 9015 5.2.2009 Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan sanalla nainen on varmoja etymologisia vastineita kautta itämerensuomen, esimerkiksi karjalan, vepsän ja viron naine, vatjan nain ja liivin nai. Sana on johdos samasta vartalosta, joka esiintyy verbissä naida. Se on esiintynyt suomen kirjakielessä Agricolasta alkaen. Sanalla on vastineita myös ugrilaiskielissä, esimerkiksi mansin naj "rouva, jumalatar, ruhtinatar" ja hantin samaa merkitsevä näj ja sanavartalon suomalais-ugrilaiseksi asuksi on rekonstruoitu naje. Tätä on arveltu johdokseksi kantauralilaisesta, alkuaan indoeurooppalaisesta vartalosta näxi-. Kuten verbi naida, myös nainen on esiintynyt kirjakielessä Agricolasta alkaen. Vanhimmassa kirjakielen muodossa nainen oli kuitenkin harvinainen...