kirjakerhot

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miksi kirjastot eivät halua ottaa lahjoituksena vastaan kirjakerhon kirjoja, vaikka ne olisivat priimakunnossa ja kansipaperein varustettuja? Esimerkiksi… 1144 27.6.2016 Suuri suomalainen kirjakerho ei näyttäisi julkaisseen kirjoista enää omia painoksia vuoden 2004 jälkeen. Yleisellä tasolla tuollaisilla vanhemmilla kirjoilla ei ole välttämättä enää kovin paljon kysyntää kirjastossa. Siksi kirjoja ei ehkä oteta vastaan lahjoituksina. Hyllytila on rajallista, ja siksi ei ole mahdollista pitää paljonkaan sellaisia kirjoja, joita kukaan ei pitkiin aikoihin lainaa. On vaikea ottaa tarkemmin kantaa juuri tähän tapaukseen, koska en tiedä, mistä kirjastosta on kyse. Voi toki olla, että kirjastossa ajatellaan, että huonossa kunnossa oleva kirja kohta poistetaan, ja jos sillä on ollut vähän kysyntää, ei kannata ottaa tilalle uutta kappaletta, joka jouduttaisiin muovittamaan ja muuten käsittelemään lainauskuntoon ja...
Etsin lasten satukirjaa, jossa usein toistuu huudahdus " Hähähää, aarrettani ette saa!" Muistaakseni lasten oman kirjakerhon kirjoja. Minulle luettiin sitä… 675 10.11.2014 Voisiko kyseessä olla kirja Yömetsän aarre? Siinä jättiläinen ilkkuu tuota "Hähähää, aarrettani ette saa!". Kirjan kannessa on jänis ja kuvitus ja kansi ovat tummahkoja. http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi… Googlettamalla löydät halutessasi kansikuvan.
Löysin kirpparilta suuren nuorten kirjakerhon kirjoja. En kuitenkaan löydä tietoa siitä paljonko näitä kirjoja on aikoinaan julkaistu? Ja mitä kirjoja sarjaan… 2047 13.4.2010 Fennica-tietokannan mukaan ”Nuorten kirjakerho” -sarjaan kuuluisi 62 kirjaa. Sarjan ensimmäinen kirja oli George Lazenbyn ”Hyljesaaren arvoitus” (RV, 1974) ja viimeinen Jukka Mäkisen ”Löytö” (RV-kirjat, 1984). Täydellisen listauksen saat esiin osoitteesta https://fennica.linneanet.fi, kun valitset hakutavaksi ”teoksen nimi” ja nimeksi ”Nuorten kirjakerho”. Kohdasta ”Lajittelu” voi valita ”vanhimmat ensin”, niin saat kirjat näkyviin ilmestymisjärjestyksessään. ”Nuorten kirjakerho” on eri sarja kuin ”Suuri nuorten kirjakerho”, jota Suuri Suomalainen Kirjakerho julkaisi vuodesta 1976. ”Nuorten kirjakerhon” taustalla oleva kustantaja RV on lyhenne helluntailaisesta Ristin Voitto -järjestöstä, joka on julkaissut jo 1900-luvun alusta lähtien...