Kinnunen Laila

7 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–7.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Milloin Laila Kinnunen veti viimeisen keikat 892 7.11.2019 Viimeinen Reijo Valkosen Laila Kinnunen : valoa ikkunassa -elämäkerran mainitsema esiintyminen ajoittuu syksyyn 1985. Vuosina 1982-85 Laila keikkaili duona hanuristi Seija Lehtevän kanssa, jonka kanssa laulaja oli aloittanut yhteistyön vuonna 1978. Seitsemän vuoden aikana he ehtivät esiintyä yhdessä "ehkä viitisentoista kertaa". Marraskuun 1985 jälkeen Seijan keikkakalenterissa ei enää näkynyt Laila Kinnusen nimeä. Yhteisen keikkailun päätyttyäkin Laila ja Seija pitivät yhteyttä. Vielä vuonna 1991 Laila yllytti Seijaa lähtemään kanssaan keikoille, mutta hanke ei koskaan edennyt suuria suunnitelmia pitemmälle. Pelkäksi ajatukseksi oli jäänyt myös Lailan 50-vuotiskonsertti, jota laulaja Ikävalkon mukaan itse kovasti touhusi. Jaakko Salo oli...
Muistisairas mummini on kuunnellut ennen vanhaan "vanhoja kunnon lattareita". Mummi ei enää muista, ei nimiä, ei kappaleita, mutta tahtoisi kuulla niitä hyviä… 1990 20.5.2016 Suurin osa 1950-luvun menestyssävelmistä Suomessa oli ulkomaista alkuperää. Erityisesti italialaisia iskelmiä käännettiin paljon. Ehkä mummi tarkoittaa juuri näitä? Warner Music on julkaissut 2012 kuusiosaisen kokoelman iltalialaisia käännösiskelmiä. Tämä sarja löytyy myös Spotifysta. Ensimmäisessä osassa on n. 1940-1950-luvun hittejä ja kakkososassa 1950-60-lukujen hittejä. Luulen, että noissa kahdessa ensimmäisessä olisivat ne mummille kaikkein tutuimmat. Italialainen ilta 1 – Taivaan sinessä. Esittäjinä mm. Henry Theel, Annikki Tähti, Metro-Tytöt ja Olavi Virta Italialainen ilta 2 – Hopeinen kuu. Esittäjinä mm. Brita Koivunen, Laila Kinnunen, Ann-Christine, Katri Helena ja Vieno Kekkonen.
Mistä voisi löytyä nuotit kappaleisiin; Etkö voisi alkaa uudelleen (Laila Kinnunen) ja Kuihtuu ruusu kauneinkin ( Anneli Mattila?) 926 7.3.2016 Nuotti Laila Kinnusen kappaleeseen löytyy ainoastaan JAPA musiikkiarkistosta Helsingistä: "Collazo, Bobby (säveltäjä) : Etkö voisi alkaa uudelleen". Nuottia ei voi lainata, mutta siihen voi tutustua paikan päällä. Osoite on: Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki, sähköpostiosoite: info@musiikkiarkisto.fi. Anneli Mattilan kappaletta "Kuihtuu ruusu kauneinkin" ei valitettavasti löydy nuottina.
En ole löytänyt nuottia lauluun "Kesän muisto". Laila Kinnunen on tämän valssin levyttänyt. Kuulin sen you tubesta ja spotifystä. Mistähän sais nuotin? 2375 10.6.2015 Nacke Johanssonin säveltämän ja Reino Helismaan sanoittaman Kesän muiston levytti ensiksi Matti Louhivuori v. 1963. Laila Kinnusen versio on vuodelta 1968. Laulu julkaistiin "irtonuottina" vuonna 1964. Finna.fi-haun mukaan nuotti on JAPA-musiikkiarkiston kokoelmissa. https://www.finna.fi/Record/viola.128922#holdingstab Nuotin kaukolainamahdollisuutta kannattaa tiedustella omasta kirjastosta.
Löytyykö nuottikirjoja, jossa olisi nuotit ja laulunsanat Carolan tai Laila Kinusen lauluihin? 4692 12.4.2002 Hei! Sellaisia nuottikokoelmia pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kokoelmasta ei löydy, joissa olisi pelkästään jomman kumman artistin esittämiä laluja nuotinnettuina, mutta tässä muutamia nuottikirjoja, joissa on yksittäisiä tai muutamia kappaleita joko Laila Kinnuselta tai Carolalta: Uutta kotimaista 6 sisältää Carolan kappaleet Lokki ja laiva, Siellä vielä on se maa ja Kuolleen toiveen maa; Hitit - 60-luku sisältää Carolan kappaleen Maailmain; Keinu kanssani - latinalaisamerikkalaisia rytmejä sisltää Laila Kinnusen kappaleen Epävireiset sydämet; 20 suomalaista ikivihreätä 1 sisältää Laila Kinnusen kappaleen Rantamökissä. Suuri toivelaulukirja-sarjasta löytyy mm. seuraavia kappaleita: Laila Kinnunen: Lazzarella (osa 8), Pieni...
Kysyisin Laila Kinnusen esittämänä kpl Marina? Sen jälkeen esittänyt Einö Grön 790 10.8.2001 Marina (tekijät Rocco Granata, R. Maxwell, suom. san. Saukki) löytyy ainakin seuraavilta CD-levyiltä: Laila Kinnunen (Fazer Finnlevy, 1989, Kust. tuotenro. MCD23 Finnlevy). Kinnunen, Laila, (esitt.): Kaikki kauneimmat (sarja Musiikin mestareita, Warner Music Finland, 2000, Kust. tuotenro. 8573-86228-2 F Records). Kinnunen, Laila, (esitt.): 20 suosikkia--Lazzarella--Levytyksiä vuosilta 1957-1959 (Kust. tuotenro. 0630-16066-2 Fazer). Näiden levyjen saatavuuden kirjastoista voita tarkastaa Plussa-tietokannasta ( http://www.libplussa.fi/ ).
Onko teillä Laila Kinnusen lauluja CD:llä tai muussa muodossa? Jos on, missä kirjastoissa? Kiitos etukäteen. 1246 7.8.2000 Laila Kinnuselta löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista useita CD-levyjä. Voit katsoa niiden saatavuustietoja Plussa-aineistohausta osoitteessa http://www.helmet.fi/ Valitse ensin kunta ja sitten tarkennettu haku. Valitse tekijäksi Kinnunen Laila ja näytä-kohtaan voit valita haluamasi aineistotyypin, esim. näytä vain CD-levyjä. Myös saatavuustiedot ovat nähtävissä. Esim. cd-levy 'Muistojen Laila: Laila Kinnusen levytyksiä 1957-1968' kuuluu Helsingissä mm. Etelä-Haagan, Itäkeskuksen, Kallion, Kannelmäen, Käpylän, Lauttasaaren, Malmin, Oulunkylän, Pohjois-Haagan, Pukinmäen, pääkirjaston, Rikhardinkadun, Roihuvuoren, Suutarilan, Töölön, Viikin ja Vuosaaren kirjastojen kokoelmiin.