kilpaurheilu

8 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–8.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Urheilukisat: Miksi lyhyiden matkojen juoksijattaret ovat sopusuhtaisia kaunottaria, mutta 3000 metrin tytöt laihoja luikeroita? 378 Pikajuoksijat ovat yleensä lihaksikkaita ja kestävyysjuoksijat kevytrakenteisia. Pikajuoksijoilla on enemmän lihasmassaa, sillä sprinttimatkan räjähtävä lähtö ja kiihdytys vaatii suurta voimantuottoa. Pikajuoksussa tehdään työtä painovoimaa vastaan, jolloin turhan massan, erityisesti kehon rasvan, osuuden tulee olla pieni. Pikajuoksu vaatii vahvoja alavartalon lihaksia, mutta myös ylävartalon lihaksilla on merkitystä voimantuotossa tasapainottavana elementtinä. Kestävyysjuoksussa lihaskuntoa tarvitaan mm. juoksutekniikan ja taloudellisen juoksun saavuttamiseksi. Esimerkiksi keskivartalon lihaksiston hallinta on tärkeää hyvän juoksuasennon säilyttämiseksi. Räjähtävän voiman aikaansaavia suuria lihaksia pitkillä juoksumatkoilla ei sen...
Mikä on Helsingin uimastadionin olympia-altaan tilavuus? 686 Tähän hätään ei löytynyt uimastadionin mittoja tai piirustuksia, mutta hahmotellaan hieman tilavuutta. Täysimittaisen olympiauima-altaan mitat ovat nykyisellään 50 m x 25 m x 2-3 m. Yhden radan leveys on 2,5 metriä, joten nykyisellään olympia-altaassa on kymmenen rataa, joista uloimmat radat ovat kilpailuissa tyhjiä. Uimastadionilla ratoja on kuvien ja muistin pohjalta 8, jolloin leveys on 20 metriä, jos oletamme, että radan leveys on myös Helsingin olympialaisissa ollut 2,5 metriä. Syvyydelle nykyiset allassertifikaatit antavat joustovaraa kahden ja kolmen metrin väliltä. Valitaan niistä vaikka tuo 2 metriä - muistikuvat eivät ylety tällä erää altaan pohjaan. Tällöin tilavuudeksi saadaan 50 m (pituus) x 20 m (leveys) x 2 m (syvyys) eli 2...
Miksi ensimmäiset yleisurheilun mm-kisat olivat Helsingissä? 610 Yleisurheilun MM-kisat Helsinki 1983 -kirjassa kerrotaan että ensimmäisiä yleisurheilun MM-kisoja haki Helsingin lisäksi toisena kaupunkina vain Stuttgart. Päätös tehtiin maaliskuussa 1980 Pariisissa. Em. kirjan mukaan IAAF:n hallitus "jätti syrjään kaiken politiikan, punnitsi vakavasti kahden hyvän ehdokkaan esityksiä ja valitsi Helsingin äänin 11-6." Politiikalla viitataan erityisesti vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin, joita varjostivat kylmä sota ja 47 länsimaan boikotti. Helsinki tuli valituksi sillä perusteella, että Suomen yleisurheilulla oli vakiintuneet ja laajat perinteet. Lisäksi Helsingin stadionin yleisön hyvä maine vaikutti asiaan. Lähde: Yleisurheilun MM-kisat Helsinki 1983 (International Sport Publications) https://yle....
Mikä selittää suuret tasoerot maailman pelatuimmissa lajeissa aivan ultimaattisella huipulla? Esimerkiksi Messin tai Boltin ylivoimaisuus. 173 Taitovalmennuksen asiantuntija, liikuntatieteiden tohtori Sami Kalaja kirjoittaa kilpaurheilussa huipulle pääsemisen syistä blogissaan otsikolla Treenit vai geenit?: http://www.valmennustaito.info/taito/treenit-vai-geenit/ Lionel Messin etenemisestä huipulle kirjoittaa mm Yle uutisessaan 19.12.2018: https://yle.fi/urheilu/3-10560106  
Norjalaiset olivat varustautuneet olympialiiin isolla astmalääke määrällä. Missä vaiheessa suoritusta tuo astmalääke tankataan ? 345 Astmalääkkeitä on kahdenlaisia: tulehdusta poistavia ja keuhkoputkia laajentavia. Niitä käytetään lääkärin ohjeen mukaan.  Avaavaa eli keukoputkia laajentavaa voidaan ottaa ennakoivasti  ennen liikuntaa, jotta astmaoireilta vältyttäisiin. Näin menetellään ainakin, kun on kyse tavallisesta kuntoliikunnasta. Siitä, miten astmalääkkeitä huippu-urheilussa mahdollisesti käytetään, ei löytynyt tietoa. Alla tietoa astmalääkityksestä urheilussa Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n sivuilta: https://www.suek.fi/sv/astmalaakitys
Kysymys yleisurheilusta olympialaiset ja MM kilpailut Jos kahdella juoksijalla on täysin sama tulos sekunnin tuhannesosia myöten , niin jaetaanko … 2306 Mikäli kahden kilpailijan tulosten välillä ei pystytä löytämään eroa, jää IAAF:n sääntöjen mukaan voimaan tasapeli. Sääntö löytyy the International Association of Athletics Federations: Yleisurheilun kansainväliset säännöt –dokumentista. Dokumentti on suomennos kauden 2014–2015 säännöistä, mutta sama sääntö on voimassa myös kauden 2016–2017 englanninkielisessä dokumentissa. Suomenkielinen dokumentti: http://www.yleisurheilu.fi/sites/default/files/iaafn_saannot_2014-2015… Uusin englanninkielinen dokumentti ladattavissa sivustolta: https://www.iaaf.org/about-iaaf/documents/rules-regulations Mikäli kaksi juoksijaa siis saisi saman ajan kilpailussa, jaettaisiin molemmille kultamitali. Wikipediaan kerätyn jaettujen mitalisijoitusten listasta...
Tarkka-ampuja Sulo Kolkka , onko hänestä tehty kirjaa ? 2397 Sulo Kolkasta on kirjoitettu ainakin teos Simeonin silmäkulma: Sulo Kolkka : intohimoinen urheilumies, kansakunnan rakennusmies; Helsinki, Suomen urheilumuseosäätiö, 2006; tekijä Hannu Pelttari. Teos on lainattavissa Helsingin pääkirjastosta Pasilassa. Hänestä on tietoa myös kahdessa muussa pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen HelMet-tietokannasta löytyvässä teoksessa: Vettenniemi, Erkki: Joutavan juoksun jäljillä : kestävyysjuoksun varhaisvaiheet Suomessa, Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006, ja Urheilu, historia ja julkisuus, toim. Anssi Halmesvirta ja Heikki Roiko-Jokela, Jyväskylä, Atena, 1998. Teosten saatavuuden voi tarkistaa HelMet-tietokannasta www.helmet.fi .
Mistä saisin Ranskan ympäriajojen 2006 reittikartan? 1240 Seuraavasta verkko-osoitteesta löytyy reittikartta, etappien kartat sekä runsaasti muuta tietoa Ranskan ympäriajosta: http://www.letour.fr/