kellosepät

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Milloin ja missä Suomessa oli ensimmäiset ammattikellosepät? 1320 1.9.2006 Otavan suuri ensyklopedian (4 : Juusten - Kreikka. - Helsingissä : Otava1978) mukaan Suomessa vakituisesti asunut ensimmäinen kelloseppä oli Lorenz Meyer, joka asettui asumaan Viipuriin v. 1629. (s. 2858). Vierailevia kelloja korjaavia seppiä oli käynyt Suomessa jo aikaisemminkin. Teoksessa Kellosepät Suomessa vuosina 1600-1875 / Taimi Elfström. - Helsinki : Suomen kelloseppäliitto, 1976 on mainintoja Suomen kellosepistä jo varhaisemmalta ajaltakin esimerkiksi Turussa on ollut kelloseppä jo 1640-luvulla, vaikka em. teoksessa sanotaan ensimmäisen kellosepän kotiutuneen Turkuun vasta vuonna 1675 (Michel Albert). Molempia teoksia voit tulla tutkimaan Metson käsikirjastoon!
Haluaisin tietoja kelloseppä Martin Widholmista (1700-luku?) 1331 25.1.2002 Varkauden kaupunginkirjaston kokoelmassa on yksi teos, jossa aihepiirinä on kellosepät. Teos on nimeltään Urmakare och klockor i Sverige och Finland, tekijöinä Gunnar Pipping, Elis Sidenbladh ja Erik Elfström; se on vuodelta 1995. Teos käsittelee vuotta 1900 edeltävää aikaa. Tämän lähdeteoksemme matrikkeliosassa ei mainita nimeä Martin Widholm. Siinä mainitaan Lars Widholm, synt. 1739, kuollut 1767, vaikuttanut Ruotsissa. Mainitaan myös Martin Widlund, synt. 1734, kuollut 1798; hän on vaikuttanut Suomen puolella, Pohjanmaalla. Yksityiskohtaisempia tietoja pääsee katsomaan käsikirjastossa hyllyluokasta 64.57.