käymälät

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Käyttääkö Intialaiset wc paperia vai onko jokin muu konsti ? 338 11.2.2022 Intiassa isolla osalla väestöstä ei ole ollut käytössä lainkaan saniteettitiloja, vaan tarpeet on tehty ulos. Viime vuosina mm. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden myötä on kuitenkin myös Intiaan alettu rakentaa enenevässä määrin vessoja, koska niiden puute aiheuttaa muun muassa tauteja. Myös Intian pääministeri Narendra Modi johtaa hanketta, jonka tavoitteena on vähentää tai jopa lopettaa vessojen puutteesta johtuva tarpeiden tekeminen ulos. Vessa intiassa on kuitenkin perinteisesti ollut erilainen kuin meillä: siellä on yleensä ns. kyykkyvessa eli wc-allas on lattiassa ja tarpeilla käydään kyykyssä. Wc-paperia ei intialaisissa vessoissa yleensä ole, vaan puhdistaminen suoritetaan vedellä. Matkasto-lehden artikkeli intialaisista...
Miksi useissa kirjastoissa on todella painavat ulko-ovet? 273 27.3.2019 Asiasta ei näyttänyt löytyvän lähteitä, mutta joitakin selityksiä asialle tulisi mieleen, ja keskustelin asiasta myös työkaverieni kanssa. Yksi syy raskaisiin oviin voi olla kestävyys. Usein raskaasta materiaalista valmistettu ovi ei kulu helposti runsaassa käytössä, jota kirjastoilla yleensä on. Ulko-oven pitää kestää myös erilaisia sääolosuhteita, esimerkiksi vettä ja kylmyyttä. Turvallisuus lienee toinen syy. Jykevästä metalliovesta ei murtauduta sisään kovin helpolla, kun taas kevyempi ovi lienee helpompi murtaa. Lisäksi yleensä kirjastojen ovissa taitaa olla sulkimet eli ovipumput, jotka vaativat ovelle jonkin verran painoa, jotta ne toimisivat kunnolla. Varmasti rakennuksen arkkitehtuurillakin on merkitystä asiassa. Jykevä ovi on...