kaunokirjallisuus

1357 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1041–1060.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tervehdys! Eräs kirja on kaihertanut mieltäni pian kymmenen vuotta ja nyt on aika tunnustaa, että tuskin löydän sitä itse. Siispä käännyn ammattilaisen puoleen… 1371 Kyseessä on norjalaisen Gerd Brantenbergin kirja Egalian tyttäret. Se ilmestyi alkukielellä vuonna 1977 ja Kääntöpiirin kustantamana suomeksi 1991.
Missä kaunokirjallisissa kirjoissa (suomalaisissa) veisataan virsiä? - A. Kiven Kihlaus ja Nummisuutarit tiedossa. Myös ivamukaelmat kiinnostavat. 1486 Kysymäsi aihe esiintyy kaunokirjallisuudessa useimmin vain pienenä sivujuonteena, päätelleen mm. siitä, että ensimmäiseksi mieleen juolahtavilla asiasanoilla (virret, laulaminen) vetää melkein vesiperän kirjastojen tietokannoista ja muistakin hakemistoista. Joitain kuvauksia sain kuitenkin kollegojen avustuksella kaivettua esille; Skiftesvik, Joni: Petsamon kultatynnyri, WSOY, 1991. Novellikokoelma sisältää kuusi tarinaa, joista "Matkalla Maluriin" kertoo kahdesta pojasta eksyneenä sumuiselle merelle. Peloissaan pojat alkavat veisata virsiä. Tätä kuvataan kirjan sivuilla 142-145. Joenpelto, Eeva: Ralli, WSOY, 1959. Ss. 155-157 kuvataan kirkonmenoja, mm. kolehtivirren ja loppuvirren veisuuta. Pelo, Riikka: Taivaankantaja, Teos, 2006....
Kollegat Asiakkaamme etsii lukemaansa lastenkirjaa. Muistaako joku mikä kirja tämä on? "Etsin 80-luvulla lukemaani lasten- /kuvakirjaa, jonka nimeä tai… 1527 Hei, etsimäsi kirja on Tolsa-Repo, Taru: Unni-Jumi, Lapin mahtava noita. http://www.helmet.fi/record=b1551091~S9*fin
Tarvitsisin hyviä lähdeteoksia liittyen - Hääperinteisiin ja -juhliin Hämeessä 1920 -luvulla tai niillä main. - Maalaiselämään Hämeessä sotien jälkeen 1945… 1640 Hei! HelMet-verkkokirjastosta löytyy melko runsaasti Hämeen historiaa, perinteitä ja kulttuurihistoriaa käsittelevää aineistoa. Hae asiasanalla "häme" tai "hämäläiset". http://www.helmet.fi/ SKS:n arkistot ja kirjasto tarjoavat tietopalvelua muun muassa perinnetieteiden ja kulttuurien tutkimuksen alalta. Lisätietoa alla olevasta linkistä: http://www.finlit.fi/palvelut/tietopalvelu.htm SKS:n verkkoaineistot: http://www.finlit.fi/aineistot/verkkoaineistot.php Tampereen yliopiston perinnearkisto säilyttää äänitteitä, valokuvia, äänilevyjä, soittimia sekä käsikirjoituksia, joista saattaa olla sinulle hyötyä tutkimustyössäsi. http://www.uta.fi/laitokset/mustut/arkistosivut/kokoelma.htm
Onko Tampereesta samantapaista kuvausta mitä Sirpa Kähkösen Kuopiosta ja Laila Hirvisaaren Imatra- ja Viipurisarjat? 1416 Vanhaa Tamperetta kuvaavia romaaneja ovat mm. seuraavat. Laitinen, Tuure: Amurin poijaat (1973) Lepokorpi, Erkki: Käy ruusutkin kukkimaan (1977), Rautakoura ja Pulmunen (1980), Lasikuisti (1982) Pennanen, Eila: Himmun rakkaudet (1971), Koreuden tähden (1972), Ruusuköynnös (1973), Santalahden aika (1986), Kulmatalon perhe (1988) Toijala, Anneli: Lentäkää linnut (1976)
Luin aikoinaan erään kirjan, jonka haluaisin lukea uudelleen, mutta en muista sen nimeä. Kirjan juoni oli suunnilleen sellainen, että joku mies lähti… 1252 Ikävä kyllä kirjaasi ei ole tunnistettu. Samantyyppisisistä aiheista ovat kirjoittaneet esim. Ilmari Kianto, Jack London, James Oliwer Curwood ja Arto Paasilinna. Voisiko joku heistä olla etsimäsi kirjan kirjoittaja?
Olisin kiinnostunut kirjoista, joiden teemana on ikuinen tai pitkittynyt nuoruus/lapsuus. Etsin nimenomaan fiktiivistä aineistoa, en "tietokirjallisuutta"… 1108 Kirjastojen valtakunnallisen sähköpostilistan kautta on tullut monia ehdotuksia: - Oscar Wilde, Dorian Grayn muotokuva - Gunter Grasin Peltirumpu - Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu - Virginia Woolfin Orlando - Sean Stewartin Cathyn kirja - A. F. Th. van der Heijdenin Päivän mittainen elämä - Jacques Brianin sarja Lentävä hollantilainen - Stephenie Meyerin kirjat Houkutus, Epäilys ja Uusikuu - J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia (haltijat) - Maarit Verrosen, Yksinäinen vuori - Carlos Fuentesin Aura ja Inez - Tess Gerritsenin Elämän lähde - Wilbur Smithin Niilin valtias Kypsymättömyyttä kuvataan mm. näissä kirjoissa - Candace Bushnellin Sinkkuelämää - Hallgrimur Helgasonin 101 Reykjavik - John Irwinin Neljäs käsi - Ari...
Miten saisi näppärimmin poimittua kaunokirjallisuuden, jonka alkukieli on viro ja käännöskieli suomi? 1558 Mitään kovin näppärää tapaa siihen ei valitettavasti taida olla olemassakaan. HelMet-verkkokirjastossahan ei ole mahdollista käyttää alkukieltä hakuteminä, joten haku täytyy tehdä Kansallisbibliografia Fennicasta ( https://finna.fi ). Sielläkään se ei käy aivan helposti. Kaiken vironkielestä suomennetun aineiston kyllä saa esille yksinkertaisesti. Valitse Fennican etusivulta Tarkennettu haku ja siellä hakutyypin pudotusvalikosta kohta Alkup.kieli. Kirjoita hakukenttään est ja napsauta Hae. (Kielikoodit löytyvät täältä: https://finna.fi ). Kaunokirjallisuuden suodattaminen erilleen tästä hausta ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä onnistu, koska Linnea-tietokantojen luettelointiformaatti on muuttunut. Siirtyminen uuteen formaattiin...
Olen etsinyt teosta, jossa joku henkilö esiintyy erittäin korkeamoraalisena, jopa yli-ihmisenä ja antaa häntä kohdanneet vääryydet anteeksi. Henkilön pitäisi… 1382 Tässä on lista joistakin kirjoista, joissa saattaa esiintyä oikeantapainen henkilöhahmo. On tietenkin mahdoton sanoa, ovatko nämä henkilöt täsmälleen oikeanlaisia tutkimuksesi kannalta. F.M. Dostojevski: Idiootti (ruhtinas Myskin) Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (räätäli Halme) Lars Görling: 491 (opettaja) Henning Mankell: Comedia infantil Tommy Tabermann: Pelastaja Michael Cunningham: Säkenöivät päivät William Shakespeare: Kuningas Lear (Cordelia - ainakin näytelmän loppupuolella) Sinulla ilmeisesti on jo tiedossa Markku Envallin kirja Nasaretin miehen pitkä marssi: esseitä Jeesus-aiheesta kirjallisuudessa.
Tunnetteko runon, joka alkaa: " Se valkoinen lintu povessain asusti kauan pesässään. Ei sitä nähnyt yksikään sen tunsin minä vain" 3013 Uuno Kailas on kirjoittanut runon nimeltä "Valkoinen lintu", joka alkaa säkeillä: "Se valkolintu povessain / asusti kauan, pesässään." Runo löytyy ainakin seuraavista valikoimista Kailaan kynäilyjä: - Ja tomust' alkaa avaruus: valikoima Uuno Kailaan runoja. Karisto, 1984. - Runoja: Tuuli ja tähkä; Purjehtijat; Silmästä silmään; Paljain jaloin; Uni ja kuolema. WSOY, 1932 (1. painos). Runo muuten tunnetaan myös nimellä "Paennut lintu" ja hieman toisin sanoin. Ensimmäiset säkeet kuuluvatkin: "Paennut lintu, povessain / se asui kauan, pesässään. / Ei sitä nähnyt yksikään, sen tunsin minä vain." Tässä muodossa runo ilmestyi kokoelman Silmästä silmään (1926) ensimmäisessä painoksessa. Alkuperäisessä asussaan "Paennut lintu" sisältyy Kailaan...
Osaisitteko auttaa: Missä suomalaisessa kirjassa sodasta palaava mies muuttaa rintamalla kuolleen asetoverinsa vaimon luokse ja alkaa elää tämän kuolleen… 1016 Pentti Haanpään romaanissa Taivalvaaran näyttelijä (ilmestyi vuonna 1938) "luonnonoikkuna", oudon pitkäpäisenä syntynyt Arvo Lehikoinen vaihtaa elämänsä aikana useaan kertaan nimeä ja roolia. Hän esiintyy mm. Kankaan Ossina, sodassa kadonneena nuorena miehenä. Hän kuulee junassa Ossin tarinan ja "muuttuu" Ossiksi hämäten Ossin vanhempiakin, jotka kovasti haluaisivat, että palannut olisi heidän poikansa. Tarina ei aivan vastaa kuvaustasi, mutta voisiko se olla etsimäsi?
Ulf Lundell: "Jack". Mikä on päähenkilö Jackin sukunimi? 1192 Päähenkilön koko nimi on Jack Råstedt.
Onko Elizabeth Gaskellin "North and South" -teosta suomennettu? 2348 Tätä Gaskellin teosta ei ole suomennettu. Kansallisbibliografia Fennican mukaan Elizabeth Gaskellilta on suomennettu vain kaksi teosta, Cranfordin naiset (alkuteos Cranford, suomennettu myös nimellä Cranfordin seurapiiri) ja Sylvian kosijat (Sylvia's lovers).
Voitko suositella jotain hyvää kirjaa syksyn uutuuksista? Pitäisi keksiä mitä toivon joululahjaksi. Kirja saisi mielellään olla iloinen ja pitkä, aiheella ei… 1262 Tässä muutamia ehdotuksia: Eoin Colfer: Siipimies Marcus Sedgwick: Miekkani laulaa Markus Zusak: Kirjavaras David Mitchell: Pilvikartasto Myös mainitsemiltasi Le Guinilta ja Sinisalolta on ilmestynyt tänä syksynä uudet kovasti kehutut teokset: Ursula Le Guin: Muistamisen taito Johanna Sinisalo: Linnunaivot Netistä löydät lukuvinkkejä mm. seuraavista osoitteista: https://www.kirjavinkit.net http://www.kiiltomato.net https://www.kirjasampo.fi/ https://www.goodreads.com
Minkä ikäisille on suunnattu kirjat Heinähattu ja Vilttitossu, Keväällä isä sai siivet, Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi, Ykä Yksinäinen, Tyttö ja naakkapuu,… 5405 Tatu ja Patu on kuvakirja alle kouluikäisille, kaikki muu on ala-asteikäisille sopivaa ja Isä sai siivet vähän varttuneemmile, jotka haluavat ymmärtää surua, huostaanottoa ja vaikeampia asioita.
Onkohan pääkaupunkiseudun kirjastoihin tulossa näitä uusia englanninkielisiä kirjoja: Patterson, James: Cross Country (2008) Cornwell, Patricia: Scarpetta … 1030 Cross Country on tilattu pääkaupunkiseudulle ja on siis tulossa kirjastoihin. Arvioitu julkaisuaika on ollut marraskuun alussa, mutta teos ei ehkä ole vielä ilmestynyt. On siis tulossa kirjastoihin, tarkkaa päivää on kuitenkin vaikea arvailla. Scarpetta on niin ikään ennakkotilattu, teoksen arvioitu ilmestymisaika on marraskuun lopussa. Teos ehtinee kirjastoihin vuoden 2009 keväällä.
Haluaisin lukea elämänmyönteisiä kirjoja, joita ovat mielestäni olleet Tahitin tyttäret, Célestine Vaite, ja Naisten etsivätoimisto nro 1, McCall Smith. Mitä… 1435 Tässä muutamia lukuvinkkejä: Binchy, Maeve: useita suomennoksia, mm. Talo Dublinissa, Italian illat Durrel, Gerald: Eläimet ja muu kotiväkeni Hawes, Annie: Extra virgin Herriot, James: Kaikenkarvaiset ystäväni Karon, Jan: Pappila keskellä elämää -sarja Krüger, Kobie: Riistanvartijan perhe Mayes, Frances: Toscanan auringon alla Willet, Marcia: Rakkaus talviaikaan
Miten pystyy etsimään Piki:stä maahanmuuttajan kirjoittamia kirjoja? 1347 Hakemalla PIKI:stä asiasanalla "maahanmuuttajat" ja valitsemalla ehdoiksi lisäksi aineistolajin kirja, kieleksi suomi ja kirjallisuudenlajiksi kaunokirjallisuuden saa tulokseksi 76 aiheeseen liittyvää kaunokirjallista teosta. Tässä haussa mukaan tulevat tosin kaikki maahanmuuttajuuteen liittyvät teokset riippumatta siitä, onko kirjailija taustaltaan maahanmuuttaja vai käsitteleekö kirja aihetta muuten. Kiinnostavien kirjojen kohdalla voi tietysti selvittää yksitellen esim. Googlen avulla (http://www.google.fi) kirjan ja kirjoittajan taustaa. Kustannusosakeyhtiö Teos järjesti vuonna 2008 kirjoituskilpailun "kaikille vähintään 16 vuotta täyttäneille henkilöille, jotka elävät monien kulttuurien vaikutuspiirissä ja jotka eivät ole aikaisemmin...
Mielenosoitus oli jälleen epäonnistunut. Ei, ei nouse opintotuki, eikä sotilasavustuskaan, lapsilisästä puhumattakaan. Viranomaisista karun punaisen… 1121 Katkelma voisi olla jostain Helmet-hausta sanoilla mielenosoitukset kaunokirjallisuus löytyvistä kotimaisista kirjoista. http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=mielenosoitukset+kaunokirjalli… Tuo katkelma saattaisi olla myös jostakin Staffan Bruunin romaanista, kuten Bailut barrikadeilla. Staffan Bruunilta suomennetut kirjat: http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=bruun+staffan&searchscope=9&m=…
Kenenköhän runosta on seuraava ote: "oli siellä ruustinnaa ja riiherrinnaa, kaikki sitä samaa rapiata luuta". Runon nimi tod.näk haudankaivaja. On ehdotettu… 2532 Voisiko kyseessä olla P. Mustapään runo nimeltä Vanhan haudankaivajan kertomus? Tässä pätkä haudankaivajan runoa: ” […] Ja hän hautarivit näki / ja mietti, että siinä nukkui pitäjän vanha väki: / oli paronia ja riiarinnaa ja rovastia ja muuta / – vaan itseasiassa kuitenkin vain rapiata luuta, / joka helponlaisesti murenee ja tomuksi, tuhkaksi / hajoaa, / kun kaivaessaan lapion terällä hiukkasenkin kajoaa.” Mustapää runoilee näin kokoelmassaan Laulu vaakalinnusta (1927). Runo kuuluu kuusiosaiseen sikermään nimeltä Dominus Krabbe. Vanhan haudankaivajan kertomus löytyy myös P. Mustapään Kootuista runoista (WSOY, 1974), sivulta 119.