fiction and poetry

1323 osumaa haulle. Näytetään tulokset 561–580.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä romaanit ovat lähtöisin? 2235 Vastaus löytyy vaikkapa Wikipediasta: Romaani on laaja proosamuotoinen, sepitteellinen kirjallinen teos. Romaani on 1800-luvulta lähtien ollut kaunokirjallisuuden hallitseva lajityyppi. Romaania muistuttavia pitkiä proosateoksia on kirjoitettu Euroopassa ja muualla maailmassa jo antiikin aikoina. Antiikin aikana romaania ei kuitenkaan vielä määritelty, koska se ei ollut arvostettu kirjallisuudenlaji. Pitempiä proosateoksia kutsuttiin kreikaksi muun muassa nimillä historia, mythos, drama tai plasma, latinaksi taas nimellä fabula. Niiden aiheina olivat yleensä rakkaus ja seikkailut, Roomassa usein eroottiset teemat.[2] Antiikin aikaisia romaanin alkumuotoja ovat miletolaiset tarinat, ...
Siirtomaa-ajoista kertovaa kertomakirjallisuutta 576 Tamara McKinleyn Oceana-trilogia (Merten taa, Pelottomien maa, Perintöosa) kertoo Australian uudisasukkaitten ja alkuperäisväestön elämästä kolmen sukupolven ajan. Colleen McCulloughin Morganin matkan päähenkilö joutuu puolestaan mukaan ensimmäiselle Englannista lähtevälle vankikuljetukselle 1700-luvun lopulla. Saman tekijän Kullan kosketus on kertomus nuoresta naisesta, joka lähetetään vaimoksi Australiassa menestyneelle miehelle 1860-luvulla. McCulloughin kuuluisin teos lienee Okalinnut, 1900-luvun alun Uudesta-Seelannista alkava sukutarina. Australian uudisasukkaista kertoo myös 70-luvun suosittu tv-sarja Vastatuuleen, joka on julkaistu dvd-pakettina. Intiaan sijouttuvia siirtoma-ajasta kertovia romaaneja ovat mm. M. M. Kayen...
Haluaisin lukea kesälomalla paksun klassikkokirjan 435 Tässä joitakin ehdotuksia erityppisistä paksuista klassikoista. Charles Dickens tunnetaan ikimuistoisista henkilöhahmoista, tarkkanäköisestä ihmiskuvauksesta ja yhteiskuntakritiikistä sekä satiirisesta huumorista. Dickensin tuotannosta kannattaa harkita esimerkiksi teoksia Kolea talo tai Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut. Alexander Dumasin Monte-Criston kreivi on klassinen seikkailukirja, tarina kostosta ja rakkaudesta. Nobel-palkitun John Steinbeckin tuotannosta voisivat sopia Vihan hedelmät tai Eedenistä itään. Fantasiakirjallisuuden perusteoksia on luonnollisesti J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta. Alkujaan kustantajan kolmeen osaan jakama teos on nykyään saatavilla myös yksissä kansissa, kuten kirjailija...
Koska Sophie Kinsellan uusin kirja I owe you one ilmestyy suomeksi? 782 Aiempien teosten tapaan myös uusin Kinsellan kirja ilmestyy WSOY:n kustantamana. Kustantamon vastauksen mukaan I owe you one ilmestyy suomeksi helmikuussa 2020 nimellä Sitä saa mitä tilaa.
Minua askarruttaa lapsena lukemani kertomus. Luulen, että se oli Sanan mahti -kokoelmassa, mutta en muista kirjoittajan nimeä. Googlekaan ei ole apua tuonut… 268 Minna Canthin kertomus Kuoleva lapsi vastaa hyvin muistikuvaasi. Se on julkaistu ensimmäisen kerran  Savo-Karjala--lehdessä vuonna 1888, ja myös ainakin. kirjassa Sanan mahti 1. Kertomus on luettavissa myös verkossa: https://fi.wikisource.org/wiki/Kuoleva_lapsi
Etsin romaania, jonka luin pokkarina 90-luvulla. Se kertoi vastarintaliikkeen toiminnasta Ranskassa. Muistaakseni kirjoittaja oli nainen. Valitettavasti muuta… 622 Tuntomerkkeihin sopivia romaaneja löytyy useita. Voisiko kyseessä olla joku näistä? Anthony, Evelyn: Hakaristin varjo (Weilin+Göös 1986) Barber, Noel: Jäähyväiset Ranskalle (WSOY 1984, pokkaripainos 1992) Deforges, Régine: Sininen polkupyörä (Gummerus 1984), jatko-osat Viettelysten Pariisi ja Rakkauden riemukaari Francis, Clare: Yötaivas (Suuri suomalainen kirjakerho 1984, pokkaripainos Otava 1989)    
Kysyin eilen kirjoja aihepiireistä valta, vallankäyttö ja yksilö sekä sukupuoli, identiteetti ja yhteiskunta, jotka sopisivat lukiolaisille. Sain vastauksen,… 1200 Tässä ehdotuksia: Margaret Atwood: Orgattaresi Naomi Alderman: Voima Gert Brantenberg : Egalian tyttäret  Alice Walker : Häivähdys purppuraa Sara Stridsberg : Unelmien tiedekunta Pauliina Rauhala : Taivaslaulu Emmi Nieminen: Vihan ja inhon internet Märta Tikkanen : Vuosisadan rakkaustarina Nelli Ruotsalainen : Tätä en pyydä enää anteeksi Laura Gustafsson : Huorasatu Jennifer Mathieu : Näpit irti Charlotte Perkins Gillman : Herland  Kirjasampo.fi-palvelusta voi hakea asiasanalla kirjallisuutta, esimerkiksi vallankäyttö hakutulos: https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/vallankäyttö Valta, vallankäyttö ja yksilö Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj...
Sarah Larkin kirjat ja trilogian kolmas osa 3727 Trilogian kolmatta osaa (alkukielellä Der Ruf des Kiwis) ei ole toistaiseksi suomennettu. Sarjaa on julkaissut Suomessa Bazar Kustannus, jolta voi tiedustella jatkoaikeita. Yhteystiedot löytyvät täältä: https://www.bazarkustannus.fi/yhteystiedot/. Sarah Lark on on yksi on saksalaisen kirjailija Christiane Gohlin käyttämistä kirjailijanimistä. Hän on julkaissut nuortenkirjoja ja historiallisia romaaneja eri nimillä. Lisätietoa kirjailijasta ja hänen tuotannostaan esim. englanninkielisestä Wikipediasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Christiane_Gohl.
Luin teini-iässä yläasteella tai lukion alussa (eli jotain 2003-2007 kirjan, jonka päähenkilö halusi olla Taulu tms. Kirjassa siis ihmisistä maskeerattiin… 268 Tuntomerkit sopivat José Carlos Somozan vuonna 2004 ilmestyneeseen tieteisjännäriin Clara ja varjot. Toinen vaihtoehto on Oscar Wilden klassikkoteos Dorian Grayn muotokuva.    
Onko olemassa koti- tai ulkomaisia kaunokirjallisia teoksia joiden (pää)henkilönä on työterveyslääkäri tai tehtaanlääkäri? 265 Varmasti on, mutta niitä on hankala löytää. Kaunokirjallisuus ei ole asiasanoitettu niin tarkasti, että eri lääkärit erottuisivat toisistaan. Suurin osa teoksista kertoo varmaankin sairaalalääkäreistä, kirurgeja, kuolemansyyntutkijoita tai yksityislääkäreistä.   Helmet haulla löysin Carl Gustaf Gröndahl muistelmateoksen Palanen työterveyttä parhaimmillaan. Hakusanoilla lääkärit ja tehtaat löytyivät Päivi Alasalmen Taivaan tulet: Punainen kukko sekä Robin Cookin Kuume. Molemmissa lääkärit taitavat kyllä olla yleislääkäreitä eivätkä tehtaan työterveyslääkäreitä. Haku Lääkärit yritykset toi tulokseksi Cookin teoksen Nano. Kirja kertoo lääketeollisuuden arveluttavista keinoista.   Toivottavasti muita teoksia muistavat...
Tiedän että on kirja jossa koosteet/lyhennelmät kaikista maailman suurimmista klassikkokirjoista.Voi olla että on vain englanniksi.En millään haualla onnistu… 460 Vesa Sisätön kirjassa 100 klassikkoa tunnissa (2018) on referaattien referaatteja tunnetuimmista kirjallisuuden klassikoista. Se myös esitellään ja saa miniarvostelun. Sen kerrotaan olevan tarkoitettu "kiireisille data-ajan ihmisille, jotka haluavat antaa itsestään sivistyneen kuvan: somettajille, bisnesleijonille, ruuhkavuosien raatajille, muuten vaan hätäisille, laiskoille boheemeille ja keskustapuolueen kunniapuheenjohtajille. Ihan vähän kirja on tarkoitettu myös niille vastarannan kiiskille ja luddiiteille, joiden mielestä internetin ja muun atk:n pitäisi kuolla pois viemästä aikaa hyvien kirjojen lukemiselta." Alla linkki kirjan esittelyyn http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789523041868&qtype=b...
Lukuvinkkejä pyytäisin: fiktion ja historian yhdistäviä tarinoita antiikin Kreikasta, myös minolaisista, mykeneläisistä tai foinikialaisistakin. Ei niinkään… 405 Tässä joitakin vinkkejä antiikin Kreikkaan sijoittuvasta kaunokirjallisuudesta.   Kotimaisia ja suomeksi käännettyjä: Heikkilä, Jukka M.: Antigonos, jumalten poika (Karisto, 2000) Kallifatides, Theodor: Kaunis Alkibiades (Kirjayhtymä, 1987) Lyon, Annabel: Aleksanterin opettaja (Avain, 2011) Miller, Madeline: Akhilleen laulu (Basam Books, 2013) Pressfield, Steven: Tuliportit (Jalava, 2003) Weckroth, Sari: Sofronios (Aurinko, 2014) Wolf, Christa: Kassandra (Kirjayhtymä, 1985)   Englanninkielisiä: Gemmell, David: Troy-trilogia (Lord of the Silver Bow, Shield of Thunder, Fall of Kings) Renault, Mary: The Last of the Wine, The Praise Singer, Alexander the Great -trilogia (Fire from Heaven, The Persian Boy, Funeral...
Fantasiateos, jossa seinien läpi taloon sisään alkaa tulla susia. 258 Oliskohan kyseessä Neil Gaimanin kirjoittama ja Dave McKeanin kuvittama The Wolves in the Walls? Se ilmestyi alun perin vuonna 2003 ja voitti useita kirjallisuuspalkintoja. Ainakaan toistaseksi sitä ei ole julkaistu suomeksi. Lisätietoa kirjasta mm. Neil Gaimanin sivustolla: http://www.neilgaiman.com/works/Books/Wolves+in+the+Walls/.  
Haluaisin lukea kirjallisuuden klassikoita, niin kotimaisia kuin ulkomaisia. Mistä teoksista kannattaisi aloittaa? Voisinko saada vaikka tähän viestiin… 462 Lukuvinkkejä kaipaaville tamperelaisille suosittelen Tampereen kaupunginkirjaston Mitä lukisin?-palvelua, jonka kautta voi saada omien toiveidensa mukaan räätälöityjä kirjalistoja. https://palvelut2.tampere.fi/e3/lomakkeet/11754/lomake.html Jos itse lähtisin klassikoihin perehtymään, yrittäisin saada mukaan sekä eri aikakausien että eri kieli- ja kulttuurialueiden klassikoita. Kysymyksessä ei täsmennetä, halutaanko keskittyä yksinomaan kertomakirjallisuuteen, joten olen omiin valintoihini sisällyttänyt myös draamaa ja lyriikkaa. Pitääkseni kynnyksen mahdollisimman matalana, olen pyrkinyt välttämään kaikkein massiivisimpia tiiliskiviromaaneja. Top vitosen tai kympin asemesta tämä pääsi venähtämään kahdenkymmenen kirjan...
Etsin novelleja ja romaaneja, jotka kuvaavat naisen sairastumista skitsofreniaan ja skitsofrenian ilmenemistä hänen elämässään. 645 Kuvailemiasi novelleja oli vaikea löytää. Tässä on kuitenkin muutama novelli tai novellikokoelma, jotka kuvaavat tai joiden voi tulkita kuvaavan skitsofreniaa. Romaaneja sen sijaan löytyi enemmänkin. Novelleja: Asikainen, Raija: Joku muu, novellikokoelmassa Joku muu (Like, 1991) Atwood, Margaret: Poikkeustila-novellikokoelma (Otava, 2007). Sivuhenkilöllä on skitsofrenia. Krohn, Leena: Läsnäolo, kirjassa Ettei etäisyys ikävöisi : 2 kertomusta (WSOY, 1995) Romaaneja: Anderberg Strollo, Åsa: Minna (Karisto, 2009) Nuortenkirja Green, Hannah: En luvannut sinulle ruusutarhaa (Tammi, 1974) Honkanen, Rauha: Vaiennettu potilas (Books on Demand, 2011) Koistinen, Vuokko: Poikkiviivat (Kirjayhtymä, 1969) Kozlova, Anna: F20 (Scanria, 2018) Kärkkäinen...
Onko vuoden 2000 jälkeen julkaistu suomeksi uskottomuutta ja/tai toisena naisena olemista käsitteleviä romaaneja? 299 Aihepiiriin liittyviä romaaneja on vuosina 2000-2019 julkaistu niin paljon, että niiden luetteleminen tässä on mahdotonta. Kirjojen lajityypitkin vaihtelevat dekkareista viihteeseen ja vakavampaan pohdiskeluun. Tässä joitakin esimerkkejä ja lisäksi ohjeita siihen, miten voit hakea lisää kirjoja PIKI-verkkokirjastosta. Rikosromaaneja: Ekberg, Anna: Uskottu nainen (2019) Ravilo, Hilkka: Kuolleet lehdet (2006) Romanttista viihdettä: Keyes, Marian: Naura, Claire, naura! (2000) Moyes, Jojo: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (2014) Vuori, Kristiina: Elinan surma (2018) Muuta kaunokirjallisuutta: Coelho, Paolo: Uskottomuus (2014) Huilaja, Janne: Kanootti (2018) Marttinen, Annamari: Mitä ilman ei voi olla (2016) Hämeen-Anttila, Virpi...
Olen pitkään yrittänyt etsiä kaunokirjallisuutta, jossa esiintyisi vammaisia keskushenkilöitä. Erityisen kiinnostunut olisin kaunokirjallisuudesta, jossa… 458 Esimerkiksi sellaisilla hakusanoilla kuin vammaiset ja kehitysvammaiset löytyy jonkin verran kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Nimenomaisesti CP-vammaisia käsittelevien teosten määrä onkin jo huomattavasti vähäisempi. Tässä kuitenkin muutama; mukana on sekä nuorten- että aikuisten kirjoja: Majgull Axelsson, Huhtikuun noita Christy Brown, Jonnekin päivästä pois Christy Brown, Vasen jalkani Ruben Gallego, Valkoista mustalla Tuula Kallioniemi, Rottaklaani Ilona Karjalainen, Mirkka, erään ihmisen kuva Christopher Nolan, Aika näyttää Ivan Southall, Päästä pallo lentoon Anya Ulinich, Petropolis
Onko teille tulossa kirjaa. Tasaista tahtia Katajamäki. Anneli Kivelä. Ilmeisesti on jo ilmestynyt, mutta helmetistä en sitä löydä. 848 Anneli Kivelän uutuuskirja on joidenkin tietojen  mukaan ilmoitettu ilmestyväksi huhtikuun puolessa välissä. Kansallisbibliografiassa tai kustantajan sivuilla ei vielä ole tietoa siitä, että kirja olisi jo ilmestynyt. Anneli Kivelän suositut Katajamäki-kirjat kyllä tulevat pääkaupunkiseudun kirjastoihin. Kannattaa siis seurata Helmetistä, milloin kirja on varattavissa. https://finna.fi https://www.helmet.fi/fi-FI https://www.karisto.fi/sivu/tuote/tasaista-tahtia-katajamaki/2492735  
Kirjoja, joissa henkilögalleriaan kuuluu henkilö, jolla on vaativa persoonallisuus tai siihen viittaavia piirteitä? 930 Tässä joitakin kollegojen ehdotuksia kirjoista, joissa on vaativa henkilö. Varsinaista diagnostisoitua persoonallisuushäiriötä heillä ei kuitenkaan liene. - Rosa Liksomin Everstinnassa aviomies on kontrolloiva ja väkivaltainen. - Pirkko Saision Pienin yhteinen jaettava ja Vastavalo: isä on vaativa. - Laura Lindstedtin Sakset-romaanissa adoptioäiti on odotuksissaan lasta ja itseään kohtaan perfektionistinen, eikä saa normaalia tunnekontaktia syntymään. - Erja Mollberg : Vakuuslapset (tässä kirjassa hän kuvaa vaativaa isäänsä ja miten tämä vaikutti perhe-elämään) - Lena Andersson : Omavaltaista menettelyä (päähenkilö rakastuu naimisissa olevaan mieheen, jolla on vaativa luonne ja joka käyttää naista hyväkseen) - Edward St.Aubyn :...
Tuleeko mieleen kotimaisen nykykirjallisuuden teoksia, joissa käsiteltäisi ruokaa, ruokakulttuuria, ihmisen suhdetta ruokaan... mitä tahansa ruokaliitännäistä,… 777 Ruokaan liittyvää kaunokirjallisuutta on viimeaikoina ilmestynyt paljonkin. Tässä kotimaista nykykaunokirjallisuutta aiheesta. Kirjat saa lainaan mm. Helmet-kirjastoista: https://www.helmet.fi/fi-FI - Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike / Tuomas Kyrö - Nautinnon nälkä : kahdeksan kertomusta ruoasta / toimittaneet Jaakko Hämeen-Anttila ja Venla Rossi - Surmanpelto : romaani / Antti Tuuri - Granta : uuden kirjallisuuden areena. 1, Ruoka / [päätoimittaja: Aleksi Pöyry] (sekä koti- että ulkomaisia kirjoittajia) - Harmaat enkelit / Mila Teräs                                ...