fiction and poetry

1323 osumaa haulle. Näytetään tulokset 221–240.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko sovellusta minne voisin tallentaa lukemani kirjat? 1256 Kirjojen sosiaalista luettelointia varten voi käyttää esimerkiksi Goodreadsia tai LibraryThingiä, jos listaamiseen haetaan tässä nyt jotakin musiikkitietokanta Discogsin kaltaista alustaa eikä esimerkiksi kirjablogeja, muistiinpanosovelluksia tai Instagramin kirjatilejä. Amazonin omistamalla Goodreadsilla on eniten käyttäjiä ja eniten nimekkeitä. Käyttäjät kuvaavat Goodreadsin toimivan enemmän sosiaalisen median kaltaisena kanavana, kun taas LibraryThing sopii paremmin kirjojen katalogisointiin ja kuvailutietojen järjestelyyn. Molemmista palveluista löytyy hyvin myös suomenkielisten kirjojen kuvailutietoja. Näiden kahden todennäköisesti eniten käytetyn palvelun lisäksi on olemassa pienempiäkin alustoja, kuten esimerkiksi The...
Voisitteko auttaa minua löytämään hyvien historiallisten romaanien kirjoittajia. 304 Hyvä lähtökohta voisi olla Wikipedian sivu Historiallinen romaani, jolla luetellaan paljon historiallisen romaanikirjallisuuden tunnetuimpia klassikkoja, tosin sivulla painottuu jossain määrin suomenkielinen kirjallisuus. Kannattaa kuitenkin huomata myös sivulla linkitetty Wikisourcen lista Historiallista kaunokirjallisuutta, joka on varsin laaja ja kansainvälinen. Lisää lukuvinkkejä löytyy Kirjasammon Historialliset romaanit -vinkkilistoista. 
Etsin "Meredith yksin" -kirjan kaltaisia romaaneja. 145 Tässä joitakin kirjavinkkejä. Bergstrand, Mikael: Kolmella jaollinen mies Honeyman, Gail: Eleanorille kuuluu ihan hyvää Morrey, Beth: Missy Carmichaelin rakkaustarina Saastamoinen, Anni: Sirkka Schulman, Ninni: Tyttölapsi nro 291 Wells, Benedict: Yksinäisyyden jälkeen
I'm looking for novels with characters that have different kind of "disabilities" 149 Here are some suggestions for you. Doerr, Anthony: All the ligth we cannot see / Kaikki se valo jota emme näe Fagerson, Vappu-Tuuli: Special edition : erikoispainos Genova, Lisa: Left neglected / Puolinainen Haavisto, Maija: Häpeämätön Hibbert, Talia: Get a life, Chloe Brown Moyes, Jojo: Me before you / Kerro minulle jotain hyvää Wieringa, Tommy: Joe Speedboat
Suomalaisia, kansanopiston perustajiin, perustamiseen ja alkuvaiheisiin painottuvia kaunokirjallisia teoksia? 153 Kaunokirjallisia teoksia onnistuin löytämään vain yhden, vuonna 1929 ilmestyneen Jalmari Hahlin romaanin Yösalo, jossa fennomaaninen nuori maisteri Anni Lehtovaara tulee kotiseudulleen kansanopiston opettajaksi. Hän on varakas ja lahjakas, mutta rakastuu ”epäsäätyiseen” mieheen ja joutuu ristiriitaan sekä isänsä että opistonsa johdon kanssa. Romaanista on julkaistu uusi painos vuonna 2019. Aihetta käsitteleviä elämäkertoja: Rautavirta, Eero: Jaakko Päivärinta, kansanvalistajapappi (1997) Vuorio, Anelma: Kukaton morsian : kuvia isovanhempieni sekä vanhempieni Rope ja Edla Maria Kojosen elämäntaipaleelta (1975) Lisäksi antologiasta Muistojen kansanopisto (2004) löytyy muisteloita eri opistoista ja eri aikakausilta.
Etsin Tove Janssonin Kesäkirjaa (ei uusinta "kokoelmaa"). Mistään ei löydy. Onko se vaan loppu? 160 Tove Janssonin Kesäkirjan vanhemmat painokset on myyty loppuun. Saatavilla on WSOY:n vuonna 2022 julkaisemaa 50-vuotisjuhlakirjaa, joka sisältää Kesäkirja-romaanin lisäksi myös Janssonin esseen Saari sekä Sophia Janssonin esipuheen. Aikaisempia painoksia voi etsiä antikvariaateista.
Viime aikoina on puhuttu paljon kulttuurin omimisesta. Onko Tony Hillermanin (1925-2008) tai hänen tyttärensä Annen kohdalla ollut koskaan puhe sellaisesta?… 338 Hillermanit ovat saaneet osansa kulttuurista omimista koskevista syytteistä. Niin kuin James McGrath Morrisin Hillerman-elämäkerran Tony Hillerman : a life takakansitekstissä todetaan, "läpi uransa Hillermania sekä kiitettiin hänen selvitystyöhön perustuvasta autenttisesta navajokulttuurin kuvauksestaan että syytettiin sen kulttuurisesta omimisesta". Appropriaatiokysymyksessä Hillermanilla on ollut myös puolustajansa, jotka ovat olleet valmiita näkemään kirjailijan toisesta  kulttuuripiiristä peräisin olevan aineiston hyödyntämisen pikemminkin kunnianosoituksena kuin kulttuurisena omimisena ja siten hyväksyttävänä. Niin tai näin, nykyään on kuitenkin jokseenkin mahdotonta ajatella, ettei intiaaneista kirjoittava valkoinen kirjailija...
Lehtiuutisten mukaan Agatha Christien romaanien uusista painoksista on poistettu ilmauksia ja kuvauksia, joita nyky-yleisö pitää loukkaavina ja jotka… 373 Ns. kokemuslukeminen on vielä siinä määrin uusi ilmiö, ettei sen vaikutuksia tai mahdollista laajuutta meillä tarjolla olevaan kirjallisuuteen voi vielä arvioida. Yleisintä kokemuslukemisen pohjalta tehty vanhojen teosten muuttaminen on lastenkirjallisuudessa: mitä nuorempia lukijat ovat, sitä tärkeämmäksi myös taaksepäin katsova kokemuslukeminen on ymmärretty. Jonkin verran tällaista uudistustyötä on jo tehty meilläkin: esimerkiksi Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -kirjoista on poistettu rasistisiksi tulkittuja ilmauksia. Samasta syystä tosin on uusittu myös Agatha Christietä, mutta ainakin toistaiseksi kustannusmaailman kanta tuntuu olevan se, ettei aikuisille suunnattua kirjallisuutta ole tarpeen lähteä tarkistamaan:  "...
Etsin kauan sitten lukemaani kirjaa,joka kertoi miehestä, jota alkoi ärsyttää koditon mies. Luulen,että kirja sijoittui Yhdysvaltoihin. Kirjassa ns. tavallinen… 125 Emme valitettavasti tunnistaneet etsimääsi kirjaa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon kirjasta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Kaunokirja, joka kuvaa ikääntyneen avioparin vieraantumista toisistaan. 160 Tässä joitakin kirjavinkkejä. Gulliksen, Geir: Kertomus eräästä avioliitosta Sandström, Peter: Rakkaus on kesy eläin Shields, Carol: Kuiva kausi Starnone, Domenico: Solmut Vann, David: Kylmä saari
Missä kirjassa naiset ovat huonekaluja mm. pöydän jalkoina. He toimivat kuin muotimalleina, joita asiakkaat voivat tilata kotiinsa. 148 Nerokkaat kollegani keksivät ehdottaa José Carlos Somozan teosta Clara ja varjot (Like, 2004). Siinä ihmisiä muokataan esiintymään taideteoksina. Kirjassa on viittauksia myös "artesaniaan", koristeina, liikkuvina tarvekaluina tai käyttöesineinä työskenteleviin ihmisiin. Ihmisesineet on tekstissä kirjoitettu isoin alkukirjaimin. Kirjan perään on kyselty Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa aiemminkin: https://www.kirjastot.fi/kysy/etsinnassa-kirja-mika-kirjoitettu-ehka?la… Toinen esiin noussut teos on Juhani Peltosen Salomo ja Ursula (WSOY, 1967), tämä kuitenkin kuulemma huonekalujen osalta, muotimalleista ei muistelijalla ollut mielikuvaa.
Historiallisia kirjoja/ tarinoita sisaruskateudesta. 169 Tässä joitakin historiallisia romaaneja, jotka käsittelevät sisaruskateutta:  Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo  Sofi Oksanen: Puhdistus  Pat Booth: Sisarukset  Maila Ovaska: Polttava lapsuus  Susan Sellers: Vanessa & Virginia Sara Hylton: Vastustamaton sisareni  Hans-Ulrich Treichel: Kadonnut veli  Lähempänä nykyaikaa:  Carita Forsgren: Perintö  Katja Kallio: Karilla  Ulla-Maija Paavilainen: Sokerisiskot  Laura Hird: Vapaana syntynyt Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin  Marjaana Aumasto: Ilvesnainen  Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme 
Haluaisin lukea kirjoja Hämeen linnan ja Hämeenlinnan kaupungin historiasta yhdessä tai erikseen. Sekä tieto- että kaunokirjallisuus kiinnostaa minua. 450 Kannattaa hakea aineistoja Vanamo-verkkokirjastostamme, jotta näet samalla aineiston saatavuuden. Mene osoitteeseen vanamo.finna.fi  Kirjoita Hämeenlinna hakupalkkiin ja valitse alasvetovalikoista “Hae aiheista”. Kirjoita Hämeen linna hakupalkkiin ja valitse alasvetovalikosta “Hae aiheista”.   Katso myös tämän vastauksen liite, joka käsittelee Hämeenlinnaa kaunokirjallisuudessa.   Joitakin poimintoja tietokirjoista: Teerijoki, Ilkka: Hämeenlinna vallankumouksen vuosina 1917-1918 (2017) Teerijoki, Ilkka: Hämeenlinnan historia : ensimmäisestä maailmansodasta 2000-luvulle (2014) Hämeenlinnan kaupungin historia. 1. osa, Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria (1917) Hämeenlinnan kaupungin historia. 2. osa,...
Etsin kirjaa, jossa äiti lastensa kanssa ajaa autolla, sitten auto menee rikki. He menevät jalan läheiseen taloon hakemaan apua, mutta päätyvät … 235 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut tällaista kirjaa. Tunnistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon kirjasta voi kirjoitaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Ehdottaisitteko minulle suomalaisen kirjailijan romaaneita tai kertomuksia. 320 Tässä joitakin vinkkejä. Ann-Christin Antell: Puuvillatehdas-sarja Anu Joenpolvi: Rantakylä-sarja Maija Kajanto: Kahvila Koivu -sarja Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano -sarja Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori Essi Paju: Koskenniska-sarja Pirjo Tuominen: Rosa Örn -sarja, Viena Honka -sarja Amanda Vaara: Majatalo Villa Venla -sarja
Onko Boris Akuninin kirjoista tulossa lisää suomennoksia Valtioneuvoksen jälkeen? Tai onko niitä käännetty englanniksi? 137 Suomennoksia tähän asti on tullut vain kuusi, joista viimeinen on vuonna 2016 ilmestynyt Valtioneuvos. Englanniksi näyttää löytyvän ainakin suurin osa Boris Akuninin kirjoittamista kirjoista. Esimerkiksi wikipedialta löytyy lista hänen kirjoistaan, ja niitten englanninkieliset tittelit. Finna.fi verkkosivulla näkyy mitkä näistä löytyvät eri kirjastoista, joista niitä pystyisi mahdollisesti kaukolainaamaan loimaan kirjastoon.    
Etsin 4-6 -luokkalaisille sopivia kirjoja, jossa jollakin tavalla siirrytään ajassa, joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen. 274 Monella kirjaston verkkosivulla pystyy hakemaan avainsanoilla eri aineisiin liittyviä kirjoja. Hakusanalla "aikamatkat" ja rajaamalla osaston kohdalle "Lapset ja nuoret", Vaasan Finna-sivusto antaa 420 hakutulosta - aikamatkat | Hakutulokset | Vaasan kaupunginkirjasto - Vasa stadsbibliotek (finna.fi). Sieltä löytyy yllä mainitut kirjat mutta myös esimerkiksi Ritva Toivosen toinen kirja Arvaamaton Aikamatka. Muuta sille ikäluokalle sopivaa voisi olla Jussi Lehmusvesi ja Christer Nuutisen Robin Hoodin jäätävä pläts.
Etsin Mosel-joen laaksoon tai sinnepäin Saksaa tai Luxemburgiin sijoittuvaa kaunokirjallisuutta 167 Tässä joitakin seudulle ainakin osittain sijoittuvia tai viiniteemaan sopivia teoksia: Ben Aaronovtich: The October Man (2019)  Aulis Aarnio: Herra Himmelsraumin päiväkirja (2013)  Roy Jacobsen: Rajat (2004) Kristin Harmel: Winemaker's Wife (2019, ei Helmetissä)  Stefan Moster: Rakkaat toisilleen (2013)   Lisäksi löytyi Eero Iloniemen muistelmateos Viininviljelijän talo: elämää Mosel-joen varrella (2016). 
Onko olemassa kaunokirjallisuutta, joka käsittelisi miesten homoseksuaalisuutta ja olisi sijoitettu johonkin Euroopan maahan noin aikavälille 1000-1500… 191 Aikalaiskirjallisuudesta voisi nostaa esiin Boccaccion Decameronen, jonka viidennen päivän kymmenennessä kertomuksessa aviomies hakee sovitusta vaimonsa uskottomuudelle makaamalla sekä vaimonsa että tämän rakastajan kanssa. Lisäksi Chaucerin Canterburyn tarinoita -teoksen anekauppiaan hahmoa on pidetty yhtenä ensimmäisistä englantilaisen kirjallisuuden homohahmoista. Molemmat teokset ovat 1300-luvulta. Historiallisista romaaneista ensimmäiseksi tulevat mieleen Milja Kauniston Synnintekijällä alkava ja 1400-luvulla tapahtuva Olavi Maununpoika -trilogia ja Kristiina Vuoren 1300-luvulle sijoitettu Siipirikko. Seuraavista teoksista voisi olla apua lisää etsittäessä: The Cambridge companion to gay and lesbian writing The Cambridge history of...
Mikä on rakkausviihteen miljöö 540 Miljöö eli tapahtumapaikka/ympäristö voi romanttisessa kirjallisuudessa melkein mikä tahansa. Tietoa romanttisen kirjallisuuden jaotteluista löydät Kirjasammon Genre-listauksesta rakkausromaanit. Kirjasammon kirjojen yksittäisistä kuvailuista löytyvät kohdat tapahtumapaikat ja konkreettiset tapahtumapaikat. Niitä tutkimalla saa käsityksen tapahtumapaikkojen moninaisesta kirjosta. Kirjasammon hakutuloksesta romanttinen viihdekirjallisuus voit tutkia niitä. On tietysti mahdollista, että esimerkiksi kirjallisuuden oppikirjassasi on jonkinlainen jaottelu miljöistä. Silloin sinun kannattaa tutkia opettajan antamia vinkkejä tehdessäsi tehtävää.