| En tiedä muistanko väärin, että olisin nähnyt naisten vaalean toppa/hiihtohaalarin kaavan jossain 1980-2000 luvun Suuri Käsityökerho- tai Suuri Käsityölehti… |
272 |
|
|
|
Naisten toppahaalarin kaava löytyy ainakin Suuri Käsityökerho -lehden numerosta 12/1992 sivulta 24. Toinen ulkoiluhaalarin kaava löytyy Suuri Käsityölehti -lehden numerosta 1/1994, sivulta 48. 1980-luvun käsityölehtiä ei juurikaan enää varastoida kirjastoissa eikä 1990-luvunkaan lehtiä valitettavasti löydy kaikista kirjastoista. |
| Onko Seinäjoelle tulossa novellikoukkua? |
343 |
|
|
|
Kiitos mielenkiinnosta! Valitettavasti ainakaan tällä hetkellä Seinäjoen kirjastoissa ei ole Novellikoukkua. Laitamme ehdotuksesi mieleen. Meillä on kuitenkin paljon muita kirjallisuustapahtumia. Esimerkiksi kirjavinkkipiiri kokoontuu säännöllisesti pääkirjastossa talvikaudella. Sinne voi aivan hyvin ottaa oman käsityönkin mukaan, jos haluaa tekemistä kuuntelun lisäksi. Pääkirjastossa kokoontuu myös kaksi lukupiiriä, joihin voi tulla kirjallisuudesta keskustelemaan.
Tarkemmat tiedot kirjaston tapahtumista saat kirjaston kotisivulta ja Facebookista http://kirjasto.seinajoki.fi/tapahtumat/. |
| Etsin neuletakkimallia jossa on keltainen ankka. Ilmestynyt 76 tai 77 vuonna. Äitini kutonut sen juuri tuolloin ja nyt haluaisin tehdä sen uusiksi mutta juuri… |
459 |
|
|
|
Valitettavasti emme pysty kirjaston käytössä olevien lähteiden avulla löytämään mallia. Tuon ikäisiä lehtiä ei myöskään enää monissa kirjastoissa ole. Selvitystä auttaisi, jos lehden nimi olisi tiedossa. |
| Haluaisin lainata Käsityölehti Modan v:lta 2012 nro 7. Mahtaisiko löytyä mistään? |
284 |
|
|
|
Kyseinen Modan numero löytyy monesta Vaski-kirjastosta. Näät lehden saatavuustiedot tästä linkistä:
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.635953
Selaamalla alaspäin löydät 2012 vuoden numerot.
Voit tehdä varauksen haluamaasi numeroon verkkokirjaston kautta tai mennä lainaamaan lehden kirjastosta, jossa sitä on paikalla. |
| Kauan sitten neuloin tossut, aina oikeaa ja kärjen päällä 3 lehtikuviota. Kantapäästä ommeltu sauma. En löydä kyseistä lehteä mistään enää, enkä ole netin… |
610 |
|
|
|
Valitettavasti näillä tiedoilla ei lehteä ole löydettävissä. Helmet-kirjastoihin tulee lehti: Suuri käsityö ja Pasilan kirjavarastosta löytyy lehti nimeltä Suuri käsityölehti.
Suuri käsityö Helmet -haussa http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Ssuuri%20käsityölehti__Origh…
Varastolehtiluettelo http://www.helmet.fi/download/noname/%7BBB215ED4-694E-423C-AA9A-7FE04E4…
Aikaisemmin kirjastolla oli käytössä aihehaku lehtien artikkeleihin. Nyt tätä BTJ Aleksi -hakua ei ole enää käytettävissä.
|
| Kirpputoreilla näkyy runsaasti Tuhkimo-aiheisia kanavatöitä. Onko teillä tietoa kuva-aiheen alkuperästä (mistä tuo kyseinen Tuhkimo-kuva on peräisin)? Entä… |
2551 |
|
|
|
Kysymys oli niin spesifi, että lähetin sen eteenpäin Suomen käsityön museoon Jyväskylään. Valitettavasti museon amanuenssi Anneli Hemmilä-Nurmi ei osaa kertoa, mistä aihe on tullut nimenomaan kanavatyön aiheeksi: "Malli on todennäköisesti varsin vanha, Suomen käsityön museon kokoelmissa on yksi Tuhkimo-aiheinen kanavatyö 1940-luvulta. Se on tehty Helsingissä ja lahjoitettu museon kokoelmiin 2000-luvulla. Tämä Tuhkimo-kanavatyö on kehystetty tummiin, lähes mustaksi petsattuihin puisiin kehyksiin. Tuhkimotaulu on ilmeisesti ollut aikoinaan yleinen suomalaiskodeissa, ja nyt niitä päätyy paljon kirpputoreille kun nuorempi polvi ei halua niitä omiin koteihinsa. "
Itse lähdin selvittämään kuva-aiheen alkuperää. Kyyhkyset ja Tuhkimo ovat... |
| Nyörisukkien ohje |
685 |
|
|
|
Tässä muutama nettiohje nyörisukkien tekoon:
http://nemirannurkkaus.blogspot.fi/2014/08/nyoritetyt-polvisukat.html
http://yarn-spirit.com/?page_id=1924
http://violettilanka.blogspot.fi/2015/10/nyorisukat.html |
| Luin,että kirjasto lainaa ompelukonetta? Asun Hakunilassa, olisiko täällä lähellä? Onko ne vain ompeluhuoneita kirjastossa vai saako kotiin asti? Kuuluuko… |
1257 |
|
|
|
Hei!
Hakemalla Helmet.fi:n palvelu-hausta http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut löydät kirjastot, joissa on ompelukone. Koneita ei voi lainata kotiin, vaan niitä voi käyttää paikan päällä. Hakunilan lähikirjastoissa ei valitettavasti ole käytettävissä ompelukonetta. Helpoiten saavutettavissa ovat ehkä Pasilan kirjasto ja Kaupunkiverstas (Elielin aukio). Mahdollisesta käyttöopastuksesta voi kysyä kyseisistä kirjastoista.
|
| Haluaisin kaavat lapsen (koko noin 110 cm) pitkähihaiseen, pitkälahkeiseen ja hupulliseen haalariin college-kankaasta. Mistä lehdestä tai kirjasta kaavat ja… |
1679 |
|
|
|
Alla mainituista lehdistä löytyy lasten haalarin kaavat:
- Suuri käsityölehti: 2013: 4, s. 76-79 (lasten hupullinen vetoketjullinen collegehaalari)
- Suuri käsityölehti: 2014: 1, s. 34, 48 (Joustavasta ja pehmeästä farkkukankaasta ommellut haalarit, joissa nauhakuja vyötäröllä
- Ottobre design: 2014: 6, s. 24, 27-28, 50-51 (Vetoketjullinen vuoritettu fleecehaalari)
Lehdet ovat lainattavissa joistakin Helmet-kirjastoista:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/?formids=target&suite=def&reser…
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/?formids=target&suite=def&reser…
|
| Mistä voin löytää kirjan tai lehden aikuisen haalarin ompelu- tai kaavaohjeet? Esim. naamiais- eläinasu. |
2068 |
|
|
|
Ainakin alla olevista lehdistä löytyy aikuisten haalareiden teko-ohjeita kaavoineen:
- Suuri käsityölehti 2014: 7, s. 13, 38
- Suuri käsityölehti 2013: 7, s. 16-17, 39-40
- Suuri käsityölehti 2012: 3, s. 26-27, 35-36
- Moda 2011: 2, s. 18-19, 74
- Moda 2011: 6, s. 24-25
- Suuri käsityölehti 2011: 8, s. 40-41, 56, 59
Kumpaakin lehteä löytyy Helmet-kirjastoista. Moda-lehti on täman vuoden alusta nimeltään Kotiliesi Käsityö:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Smoda__Ff%3Afacetmediatype%3…
|
| Neuleohjeita espanjan kielellä? |
604 |
|
|
|
Pääkaupunkiseudun helmet-kirjastoissa ei ole kirjoja, joissa olisi espanjankielisiä neule- tai käsityöohjeita.
Helsingin Oulunkylän kirjastosta löytyy espanjankielinen kirja, jossa on asiasanana käsityöt. En kuitenkaan osaa sanoa, onko siellä ohjeita. Kirja on tarkoitettu nuorille ja se sisältää muutakin kodinhoitoon liittyvää asiaa:
Para guía chicas : 250 actividades con mis amigas
Moutarde, Colonel, kuv.
978-84-236-9210-1 (nid.)
Oulunkylä
Netistä neuleohjeita sen sijaan löytyy. Käytä hakusanoja tejer tai tricotar. Esim.:
http://www.porcuatrocuartos.com/category/tricotar-tejer-con-lana
http://manualidades.facilisimo.com/tejer-y-tricotar-con-lana
http://www.comotejer.com/tag/instrucciones-para-tejer/
http://www.guiaparatejerbien.com/... |
| Haluaisin ommella tartaanin eli kiltin. Olen yrittänyt etsiä kaavakirjaa internetistä, kirjastoista ja käsityölehdistä ilman tulosta. Mistä löytäisin… |
1529 |
|
|
|
Kiltin ohje ja kaavat ovat ainakin vuoden 2000 Suuri käsityö -nimisessä lehdessä, numerossa 8, sivuilla 10-11. Tässä lehdessä on muitakin skotlantilaisklassikoita. Lehden nimi on vaihtunut useampaan kertaan: vuonna 2000 sen nimi oli Suuri käsityölehti.
Pääkaupunkiseudun kirjastoista se löytyy Tikkurilan kirjastosta Vantaalta:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Tikkurilan_kirjasto/Yh…
|
| Amerikkalainen ystäväni etsii epätoivoisesti eräiden kudottujen/virkattujen tossujen ohjetta. Hänen mielestään ohjeen pitäisi olla Suuri Käsityö Lehdessä … |
1723 |
|
|
|
Suuressa käsityölehdessä vuodelta 1978 numero yksi on virkatut tossut, jotka on virkattu kirjovirkkauksella. Lehden kuvauksen mukaan sisätossuissa värit leiskuvat kuin revontulet. Väreinä on käytetty punaista, oranssia, hieman valkoista ja sinistä/mustaa.
Lehti on paikalla mm. Oulun kaupunginkirjastossa, pääkirjastossa.
|
| Milloin kirjailulankoja (helmi- ja muliinilankoja) on alettu liukuvärjätä? Oliko niitä jo 1920-30-luvulla? |
829 |
|
|
|
En valitettavasti löytänyt vastausta kysymykseen.
Voit tiedustella asiaa Suomen käsityön ystävistä tai Helsingin yliopiston käsityötieteen laitokselta. He saattavat tietää vastauksen, tai mistä vastausta kannattaisi etsiä.
Suomen käsityön ystävät: http://www.kasityonystavat.fi/fi/yhteystiedot Helsingin yliopiston käsityötieteen laitoksen yhteystiedot: http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/kasityotieteen/henkilot.html
|
| Olen hakenut kirjaa, jossa olisi kuvia ja historiaa ryijyista esim "Porvoon tienoo" ja "sammaleen kukka" ja vanhemmistakin toista, tekijaa en tieda. kiitos |
3139 |
|
|
|
Helmet-kirjastoissa on paljonkin ryijykirjoja, tässä muutamia:
- Rakas ryijy : suomalaisten ryijyt / Pirkko Sihvo
- Ryijy esillä : ryijyt Suomen käsityön museon kokoelmissa / [toimituskunta Marjo Kolu ... et al.]
- Ryijy elää : suomalaisia ryijyjä 1778-2008 / [toimitus:] Tuomas Sopanen, [tekstit:] Leena Willberg ;
- Willberg, Leena, Matkapeitteestä taidetekstiiliksi : suomalaisia ryijyjä kolmelta vuosisadalta
- Ryijy : ilo tehdä - onni omistaa : Vuorelma 90 : 1909-1999
- Suomalainen ryijy / [julkaisun teksti: Marjo-Riitta Saloniemi, Leena Willberg]
- Ryijy / Annikki Toikka-Karvonen ; [monivärikuvat vanhoista ryijyistä kuvannut Osmo Thiel]
- Suomen ryijyt : tekstiilihistoriallinen tutkimus / U. T. Sirelius
Kirjoissa on kuvia ryijyistä ja... |
| Onko Helsingissä pajaa jossa voisi tehdä metallitöitä? (Vastaavanlaista kuin Linnan Paja Turussa) |
5482 |
|
|
|
Ihan vastaavanlaista kuin Turun Linnan Paja Helsingissä ei näyttäisi olevan. Erilaisilla opistoilla on kyllä tarjolla monenlaisia kädentaito-kursseja. Esimerkiksi
Helsingin aikuisopistolla (http://www.helsinginaikuisopisto.fi) ja Kalliolan kansalaisopistolla (https://kalliola.fi/) on erilaisia metallityökursseja, mm. kursseja, joilla tehdään metallilangasta koruja ja muita esineitä.
Helsingin kaupungin asukastalot,https://www.hel.fi/helsinki/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/sosiaalinen-…
Stoa, http://www.stoa.fi/
Kirjastojen pajat ja verstaat, https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pajat_ja_verstaat
Seurakuntien palveluista en löytänyt tällaisia tiloja, mutta sieltä voisi ehkä tiedustella, löysin sivuilta palautelomakkeen https... |
| Neljäntuulenlakki : ohje miten sellainen neulotaan, siis puikoilla! |
2241 |
|
|
|
Ainakin Suuressa käsityölehdessä vuodelta 2004 (nro 3, s. 37 ja 68-69) on ohje. Artikkelin nimi on Tuulahdus pohjoisesta
(Lapin henkeen: revontulipusero ja neljäntuulenmyssy).
|
| Ella Saren diasarja ja ohjevihko neljäntuulen myssy. Kirjastosta Karen haen Jomppasen kirjan Lapin käsityöt sekä Ella Sarren diasarjasta ja ohjevihkosta … |
2018 |
|
|
|
Yleisten kirjastojen tietokannan Frankin mukaan http://monihaku.kirjastot.fi/ diasarja: Sarre, Ella: Inarinsaamelainen puvusto, sen käyttö ja käsityöperinne on diakuvina ja videokasettina ainoastaan Rovaniemen kaupunginkirjaston saamelaiskokoelmassa, josta ei aineistoa lainata.
Neljän tuulen lakin ohjetta on aikaisemminkin kysytty tästä palvelusta. Vastaus on arkistossa http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=8b23983c-cbd… . Siinä mainitaan Suuri käsityölehti 2004:3, s. 68-69, josta ohje lakkiin löytyy.
|
| Etsin amigurumiin liittyviä askastelukirjoja. Onko teille sellaisia? |
970 |
|
|
|
Jyväskylän kaupunginkirjastosta löytyy yksi amigurumiin liittyvä kirja: Nicki Trenchin Supersöpöt maskotit: yli 35 valloittavaa virkkuuohjetta (Multikustannus 2009).
|
| Onko missään kirjastossa enää olemassa Suuren käsityön vanhoja lehtiä.Nämä lehdet kiinnostavat 9/1995 ja 9/2002. Näissä pitäisi tietääkseni olla isolle… |
3399 |
|
|
|
Vantaan Tikkurilan kirjasto on säilyttänyt Suuren käsityölehden numerot vuodesta 1987 asti. 9/2002-lehti löytyykin Tikkurilasta, mutta 9/1995 puuttuu. Kirjastossa luettava 9/2002-lehti löytyy myös Helsingin Pasilan kirjastosta. Vanhempaa etsimistäsi lehdistä ei siis Helmet-kirjastoista löydy. Kansalliskirjaston lukusalissa sitä on mahdollista lukea (http://www.kansalliskirjasto.fi/). Divareista ja kirppareilta lehti tietenkin myös saattaa löytyä.
Parista muustakin Suuren käsityölehden numerosta löytyy koiran sadeasujen kaavoja: 2008/9, (s. 18 ja 20), 2008/4 (s. 18-19 ja s. 49-50) ja 2007/10 (s. 20-21 ja 64). Näitä lehtiä löytyy monista Helmet-kirjastoista.
|