handvapen

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Terve! Kysymykseni koskee Suomen Kaartin aseistusta. Kaartista on paljon kirjallisuutta, mutta varustuksesta puhutaan niissä todella ylimalkaisesti, enkä ole… 768 24.11.2017 Keisarillisen Venäjän armeijassa upseereilla ei oikeastaan ollut yhtä "virallista" revolveria ennen 1870-luvun alkua. Venäjä ei varsinaisesti hyväksynyt nallilukkorevolvereita sotilaskäyttöön eikä siten ryhtynyt niitä suuressa mitassa valtion toimesta hankkimaan. Aseita kuitenkin hankittiin ulkomailta ja valmistettiin sekä valtion omistamalla Tulan tehtaalla että useiden yksityisten asepajojen toimesta. Upseerit kustansivat itse omat pistoolinsa ja revolverinsa, ja nallilukkorevolverit - esimerkiksi Coltin ja Adamsin mallit - tulivat yleisiksi. Vasta vuonna 1871 tehtiin valtiollinen päätös hankkia Smith & Wessonin 4.2 linjan revolvereita vuodelta 1869. Nämä jakautuivat kolmeen päämalliin, I (1871), II (1872) ja III (1874). Smith &...
Atlas asekirja 1688 9.9.2000 Tarkoittanet teosta, jonka on kirjoittanut Aleksandr Borisovich Zhuk : "Ase-atlas maailman käsiaseet". Teos on Ase-lehden kustantama ja löytyy seuraavista pääkaupunkiseudun kirjastoista: Helsinki: Itäkeskus, Pääkirjasto (Pasila) Espoo : Olari, Keski-Espoo, Pääkirjasto (Leppävaara) Vantaa: Korso, Myyrmäki, Pääkirjasto (Tikkurila) Jos haluat hakea Plussa-tietokannasta (http://www.libplussa.fi/) lisää aseita käsitteleviä kirjoja, valitse asiasanaksi "aseet" ja materiaaliksi "kirja". Halutessasi voit vielä rajata haun esim. suomenkielisiin teoksiin.