kannibalismi

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko minkään lintulajin huomattu harjoittavan missään tilanteessa kannibalismia? Nisäkkäistä, kaloista, matelioista, sammakkoeläimistä ja selkärangattomista… 464 3.12.2019 Kannibalismia esiintyy myös lintumaailmassa. Havaintoja tästä on tehty esimerkiksi merilintuyhdyskunnissa, joissa aikuisten tiirojen, pelikaanien ja fregattilintujen on havaittu hyökkäävän pesimäyhdyskuntansa poikasten kimppuun ja syövän niitä. Linnuista luultavasti kaikkein useimmin näin käyttäytyy harmaalokki (Larus argentatus). Lintujen kannibalismi ei kuitenkaan rajoitu vain merilintuihin: myös haikaran, tuulihaukan, västäräkin ja lepinkäisen on nähty syövän pesäpoikasia. Monet eläimet syövät satunnaisesti oman lajinsa munia ja poikasia, vieläpä aikuisiakin. Näin tapahtuu tavallisesti silloin, kun populaation tiheys on liian suuri, mutta on havaittu myös monia sellaisia tapauksia, joissa tietyt yksilöt ovat hyökänneet omien...
Terve, onko menehtyneen ihmisen lihansyönti laitonta teoriassa? Löysin aiemman keskustelun vuodelta 2009, mutta jutussa ollut linkki ei toiminut 2848 12.10.2019 Suomen lainsäädäntö ei ota suoranaisesta kantaa antropofagiaan eli ihmissyöntiin, ei myöskään kannibalismiin eli samaa lajia olevan yksilön syömiseen. Rikoslain 17. luvun 12§ on kuitenkin ns hautarauhaa käsittelevä kohta, jonka toinen momentti kuuluu seuraavasti: "2) [joka] käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla (...) on tuomittava hautarauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi." Tämä lainkohta antaa ainakin mahdollisuuden syyttää ihmissyönnistä. Koska laissa ei kuitenkaan puhuta suoraan syömisestä ja mukana on suhteellinen ilmaisu "pahennusta herättävällä tavalla", on mahdotonta arvioida, mihin oikeusistuin konkreettisessa tilanteessa päätyisi. Todennäköisesti esimerkiksi tilanne,...
Täälä Reisjärven kirkonkylän kävelytiellä näkee sateisina aikoina paljon kotiloita. Noh olen äskettäin huomannut että kotilot näyttäisivät havittelevat… 332 10.6.2019 Maanilviäisten pääravintona on kasviaines, joka voi olla elävää tai kuollutta. Kookkaat kotilot ja etanat kuten peltoetana, valepeltoetana, espanjansiruetana ja lehtokotilo syövät pääsääntöisesti elävää kasvisolukkua ja saattavat runsaslukuisina esiintyessään vioittaa viljelykasveja. Pienikokoisemmat lajit ovat ensisijaisesti karikkeen sisältämän kuolleen kasviaineksen syöjiä. Kotilot ja etanat eivät ole tiukkoja ravintospesialisteja. Ravintokohteeksi kelpaa useampi kasvilaji ja tarvittaessa ne voivat vaihtaa ruokavaliota. Kun kotilot ja etanat ovat sateen jälkeen lähteneet liikkeelle ja niitä on murskautunut tielle kulkuneuvojen ja jalankulkijoiden tallaamina, voi nähdä tilanteen, jossa esimerkiksi lehtokotiloita tai espanjansiruetanoita...
Terve! Haussa olisi joskus noin vuosikymmen sitten lukemani kauhuromaani, jonka tekijästä tai nimestä ei ole sen tarkempaa muistikuvaa. Teos itsessään saattaa… 707 21.10.2014 Etsitty kirja voisi olla Guy N. Smithin Kannibaalit (Jalava, 1991): "Syrjäisellä vuorella Skotlannissa asustaa joukko perimältään rappeutuneita villi-ihmisiä. Heidän olemassaolostaan tietää vain lähellä sijaitsevan eristäytyneen pikkukylän väki. Kylään rakennetaan lomamökkejä ja turisteja saapuu lomanviettoon. Kyläläiset eivät pidä ulkopuolisista koska he pelkäävät synkän salaisuuden paljastumista. Vuoren väki laskeutuu öisin kylään hankkimaan ruokaa itselleen ja heidän herkkuaan on ihmisliha..."
Etsin yhtä kirjaa, mutta en tiedä kirjan enkä tekijän nimeä. Tarina perustuu tositapahtumiin ja se sijoittuu merelle. Eli laiva, sotalaiva tai sukelluslaiva… 802 16.9.2014 Yksi ehdokas etsityksi kirjaksi voisi olla Nathaniel Philbrickin Kamppailu merta vastaan : valaanpyyntialus Essexin tarina (Tammi, 2001). "Essex lähti pyyntimatkalleen elokuussa 1819 Nantucketista. Viisitoista kuukautta myöhemmin kaukaisessa Tyynenmeren kolkassa vimmastunut kaskelotti upotti laivan. Miehistö pelkäsi lähisaarten ihmissyöjiä ja päätti purjehtia pikku veneillään Etelä-Amerikan rannikolle. Matkaa kertyi lopulta 4500 mailia. Kolmen seuraavan kuukauden aikana mitattiin, kuinka paljon ihminen voi kestää kamppaillessaan merta, auringonpaahdetta, vilua, nälkää, janoa, sairauksia ja pelkoa vastaan. Kahdestakymmenestä miehestä vain kahdeksan pelastui. He olivat lopulta joutuneet jopa syömään kuolleitten tovereittensa ruumiit." (...