Kangasniemi

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitä tarkoittaa HOULA. Kysymyksen on saanut aikaan talon nimi Houlanmäki. Talo lienee syntynyt jo Isojaossa. Talo sijaitsi Houlanmäellä. Houlanmäentie lienee… 238 13.7.2021 Samaa asiaa on kysytty Hiidenkivi-lehden kysymyspalstalla vuonna 1995. Silloin kysymykseen vastasi tutkija Tiina Manni-Lindqvist Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielenhuolto-osastolta seuraavasti: Houlanmäen lähellä ovat myös Houlanlampi ja Houlansuo. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimiarkiston kokoelmissa on muita Houla-alkuisia nimiä vain Kangasniemen naapuripitäjästä Hankasalmelta. Kangasniemestä mainitaan jo 1500- ja 1600-lukujen asiakirjoissa nimi Houlansuo (Houlasoo vuonna 1561, Houlansuo vuonna 1664). Kivikkoa, louhikkoa, kallionkoloja, luolia ja maanlaskeumia nimitetään suomen kielessä eri puolilla maata esimerkiksi sanoilla lоuho, heula, holo, huolanne. Myös houla saattaisi olla tällainen maastosana.   Tämän...
Onko jonkun kaunokirjallisen teoksen (osittaisena) tapahtumapaikkana Kangasniemi? (Muistelen Arto Paasilinnaa, mutten muista teosta.) 1110 2.11.2004 Eeva Norénin dekkareiden sekä Teuvo Masalinin teosten tapahtumapaikkana pidetään Kangasniemeä, vaikka sitä ei suoraan teoksissa mainita. Kangasniemeläiset lukijat kuitenkin tunnistavat kuntansa teksteistä. Arto Paasilinnan teoksista ei löytynyt Kangasniemeä, vaikka Mikkelin ohi joissakin matkattiinkin, mutta esim. toinen savolainen kunta Kerimäki on tärkeä paikkakunta hänen teoksessaan Auta armias. Markku Ropposen uudessa dekkarissa Kuhala ja viimeinen kesävieras (Tammi, 2004)tapahtuu murha Puulaveden rannalla, mutta varsinaisesti Kangasniemeksi paikkaa ei mainita. Elämäkertojen ja muistelmien tapahtumapaikkana Kangasniemi on esillä mm. lukuisissa Otto Mannista ja hänen sukuaan käsittelevissä kirjoissa.