kaivot

11 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–11.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Milloin Suomessa otettiin yleisesti käyttöön betoniset kaivonrenkaat? 243 22.2.2022 Suomen Sementinvalmistajain Yhdistys perustettiin vuonna 1921. Yhdistyksen rakennusmestariasiamiehet kiersivät ympäri Suomea opettamassa mm. sementtitiilien ja kaivonrenkaiden valmistajia betonin oikeasta käytöstä eli voisi olettaa, että betonisia kaivonrenkaita on ollut käytössä jo ainakin 1930-luvulla. Petri Juutin teoksen Kaivot ja käymälät (2005) mukaan 1950-luvun alussa 29% kaivoista oli vuorattu betonilla. Lähde: Lauri Seppänen: Valmisbetonia 50 vuotta
lasten-/nuortenkirja, jossa jonkinlaista jännitysteemaa 169 22.11.2021 Enid Blytonin Seikkailujen saari ei ihan vastaa etsimääsi kirjaa, mutta siinä on kuitenkin joitakin  yhteneväisyyksiä. Kirja on kirjoitettu jo vuonna 1944, ja suomennoksesta on useita eri painoksia. Yhden suomennoksen kansikuvassa kolme lasta on kaivoskuilun pohjalla ja he tutkivat löytämäänsä aarretta. Lasten nimet ovat Jack, Filip, Dinah ja Anne sekä heidän ystävänsä Bill. Mukana seikkailuissa on lisäksi papukaija Kiki. Seikkailujen Saaressa lapset löytävät luolan, joka vie heidät yksinäiselle kalliosaarelle. Maanalaisissa tunneleissa on mm hylätyn kuparikaivoksen kaivoskuilu, joka hiukan muistuttaa kaivoa. Kirjassa on jonkin verran mustavalkoisia piirroskuvia.
HIM-bändillä on ainakin yksi kaivonkansi Helsingissä, jossa on bändin sydänlogo kauniisti koristeltuna. Kuvan olen nähnyt mutta missä kansi fyysisesti sijaitsee?… 278 3.9.2021 Kyseistä HIM-kaivonkantta ei taida oikeasti olla olemassa. Se näyttää olevan Michelle Ward -nimisen taiteilijan suunnittelema malli. Tässä linkki hänen sivustolleen:https://michelleward.typepad.com/michelleward/manhole-madness/ Hän on ottanut kaivonkannen mallin saksalaisesta kaivonkannesta:https://www.shutterstock.com/fi/image-photo/altena-may262015-manhole-co… Kaivonkansien historiasta en löytänyt kirjaa. Ainoa aihetta käsittelevä kirja Finnassa on Lawrence Weinerin kuvateos New Yorkin kaivonkansista:https://www.finna.fi/Record/uniarts_print.994771154206249 Kannattaa tutustua aihetta käsittelevään aiempaan Kysy kirjastonhoitajalta vastaukseen. Vastaus on parin vuoden takaa ja siinä on myös Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön...
Etsin lapsuuden satukirjaa. Muistaakseni siinä oli vaalea kansi. Kirjassa oli monia eri satuja. Yhdessä sadussa aurinko ja kuu halusivat antaa toisilleen… 215 6.11.2020 Valitettavasti satukirjaa ei ole pystytty jäljittämään näillä tuntomerkeillä. Jos teos kuitenkin vielä löytyy, vastaamme sinulle myöhemmin.    
Löytyykö (GTK:n) aineistoista materiaalia, jonka perusteella voisi päätellä jotakin porakaivon ruosteriskistä tietyssä paikassa Utsjoella? Utsjoella useammassa… 1033 4.8.2014 Hei! GTK:n pohjavesitutkimustietoja löytyy ao.raportista, myös pdf-tiedostona. Ne ovat v. 1999 toteutetusta valtakunnallisesta hankkeesta "1000 kaivoa". Utsjoen kunnan alueelta on silloin tutkittu 4 porakaivoa, 2 maaperän kaivoa ja 2 lähdettä. Näytteenottopisteet on esitetty raportin sivulla 10. Sivulla 44 on pitoisuuskartta, jossa porakaivojen rautapitoisuudet koko Suomessa. Utsjoen tutkitut porakaivot sijaitsivat Utsjoen kuntakeskuksesta etelään n. 7 km, Outakoskella, Karigasniemellä ja Pulmankijärvellä. Näiden kaivojen rautapitoisuudet olivat <0,03 mg/litra, eli pienemmät kuin yksityiskaivoille annetut suositukset enimmäispitoisuuksista. Kaikki tutkitut vedet olivat hyvälaatuisia. Tässä kyseessä olevassa kohteessa saattaisi olla esim...
Löytyykä teko-ohjeita koristekaivon tekoon (mieluiten A-malliseen)? 6215 27.9.2007 Jani Johanneksen kirjasarjassa Tee itselle tai lahjaksi, Snickra till dig själv eller som gåva, osassa 109 on hyvät ja selkeät koristekaivon teko-ohjeet. Frank-monihaun mukaan kirja löytyy Hämeenlinnan kirjastosta. Sarjaan kuuluu monta muutakin hyödyllistä osaa kesämökin kunnostukseen. Oma kirjastosi varmaan auttaa mielellään.
Mistä saan tietoa kaivon kehikkomalleista? 4144 20.10.2006 Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen yhteisestä luettelosta Helmetistä löytyy jonkin verran tietokirjallisuutta kaivoista. Saatavuuden ja tarkemmat tiedot kirjojen sisällöstä voit tarkistaa osoitteesta http://www.helmet.fi Reija Johanna: Nikkaroi se itselle 2. Uusittu painos puutarharakenteiden tee itse tietoteoksesta : lähes 100 toimivaa ja hienoa mallia (RJS-tietokirjat 2004) Jani Johannes: Tee itselle tai lahjaksi. 109 : Koristekaivo (Exogen 1995) Juuti, Petri: Kaivot ja käymälät : johdatus historiaan esimerkkinä Suomi (KehräMedia 2005) Paulaharju, Samuli: Karjalaista rakennustaitoa : kuvaus Pohjois- ja Itä-Karjalan rakennuksista (SKS 2003) Betoniviemärit : suunnittelijan käsikirja (RTT 1996) Kysymyksiä kaivoista (Suomen...
Kuinka syvä on syvin Suomessa käytössä oleva porakaivo, jota käytetään veden ottamiseen ja missä se sijaitsee? 6839 30.12.2005 Varmaa vastausta kirjastossamme olevien lähteiden perusteella en voi antaa. Seuraavia tietoja onnistuin jäljittämään: RT-kortisto 61-10606 : Juomavesikaivot. Rakennustietosäätiö, 1996. s. 4: Porakaivon syvyydet vaihtelevat yleensä 30...120 metriin. Yleensä syvyydeksi riittää 50...60 metriä. Koska kallioperän rakoilu useimmiten vähenee syvyyden kasvaessa runsaasti yli 100 metrin syvyisiä kaivoja ei kannata tehdä. Luokka 66.93 KYS KYSYMYKSIÄ kaivoista = Frågor om brunnar / Toivo Lapinlampi ... [et al.] Helsinki : Suomen ympäristökeskus : Edita, jakaja, 2001 s.46: Kuinka syvä kallioporakaivo yleensä on?: keskimääräinen syvyys on 60-80 m, vaihdellen 20 ja 150 metrin välillä Internetistä löysin tietoja syvemmistä kaivoista: Kosken kunnassa on...
Kesämökille tehtiin viime syksynä kaivo,mutta veden laadun kanssa on ollut ongelmia. Mistä saisin kaivonkunnostusohjeita: renkaiden tiivistys ym. Olen kuullut… 3128 2.9.2004 Kaivoista löytyy kirjallisuutta osoitteessa http://www.helmet.fi parhaiten valitsemalla sanahaun ja siihen asiasanaksi kaivot. Tietoa voi hakea myös valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelusta osoitteesta http://www.ymparisto.fi. Etusivulla on hakemisto, johon voi kirjoittaa kaivot.
Vinttikaivon (maanpäällisen rakennelman) teko-ohjeet. 6181 17.6.2004 Syvästa kaivosta vettä voi nostaa pystypuun varassa kääntyvällä vivulla, vintillä. Tällaista kaivoa sanotaan vinttikaivoksi. Vinttikaivon rakenteesta löytyy tietoa ainakin seuraavista kirjoista: Paulaharju, Samuli: Karjalaista rakennustaitoa; kuvaus Pohjois- ja Itä-Karjalan rakennuksista (SKS, 2003) Kemppinen, Iivar: Kadonnut Karjala; karjalaisen talonpoikaiskulttuurin pääpiirteet (Karjalan liitto 1977)
Haluaisin tietoa kaivonrakentamisesta ( ruokavesi) löytyykö sen alan kirjaa. 690 15.7.2002 Ohjeita kaivon paikan valintaan ja rengaskaivon rakentamiseen löytyy esimerkiksi kirjoista Kysymyksiä kaivoista ja Kaivo-opas. Niitä on saatavina pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Aineistotietokannasta osoitteesta http://www.libplussa.fi löydät tiedot kirjastoista, joissa ne ovat paikalla. Internetistä ympäristöhallinnon sivuilta osoitteesta http://www.vyh.fi/hoito/vesihuo/haja/kaivoesi/hyvakaiv.htm löytyy myös ohjeet kaivon rakentamiseen. Lisäksi esitettä Hyvää vettä kaivosta saa Suomen ympäristökeskuksesta p. 40300100.