Kainuun sanomat

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Missä voin lukea vanhoja Kainuun Sanomia mikrofilmiltä? Voiko niistä saada tulosteita/kopioita? 648 20.11.2014 Kainuun sanomien mikrofilmejä voi lukea Kajaanin kaupunginkirjaston pääkirjastossa. Niistä voi ottaa oheisella tulostimella kopioita. Kopioiden laatu vaihtelee ja voi vanhemmissa lehdissä olla melko huono. Kopioiden hinta on 30 senttiä/kappale.
Kysyn, haluaisin käydä tutustumassa ja mahdollisesti myös taltioimassa tilkulle/cd-levylle tietoja Kainuun Sanomien numeroista 1960-luvun alkupuolelta (-62)… 794 9.2.2012 Kyseiset Kainuun sanomat löytyvät meiltä sekä mikrofilmeinä että lehtimuodossa sidottuina vuosikertoina. Tietojen tallentaminen niistä ei valitettavasti onnistu missään muodossa, mutta kopioita niistä on mahdollista ottaa. Mikrofilmihuoneeseen voi varata ajan soittamalla pääkirjaston neuvontaan, puh. 08-6155 2423, tällöin pääsee lukemaan lehtiä silloin kuin haluaa. Ruuhkaa noilla laitteilla ei tosin viime aikoina ole juuri ollut. Sidottujen vuosikertojen lukemiseen ei ajanvarausta tarvitse vaan niitä voi lukea kirjaston aukioloaikoina. VHS-kasettien digitointi on mahdollista kaupunginkirjaston musiikkiosastolla ja tallennus tapahtuu DVD-levylle. Asiakas voi varata ajan digitointiin joko musiikkiosastolla käydessään tai puhelimitse...
Hyvää päivää! Isäni täyttää 6.7.2007 80-vuotta. Kysyisin onko teillä tallella samana päivänä vuonna 1927 ilmestynyttä Kainuun Sanomaa? Onko mitään… 989 11.6.2007 Kainuun Sanomat ei ole ilmestynyt 6.7. vuonna 1927. Lähimmät päivät ovat edellinen päivä eli 5.7.1927 ja seuraava päivä eli 7.7.1927. Lehti on Kajaanin kaupunginkirjastossa mikrofilmatussa muodossa ja siitä voi saada kopioita, joiden laatu voi vaihdella ja osa kopioista voi olla heikkolaatuisia. Lehden yksi sivu joudutaan kopioimaan kahdessa osassa ja asiakkaan on itse huolehdittava sivujen yhdistämisestä. Sähköistä kopiota siitä ei ole mahdollista saada. Em. päivien lehdet ovat nelisivuisia, jolloin niistä tulisi kahdeksan kopiota/lehti. Kopion hinta on 0,50 e/sivu. Kopiot voidaan toimittaa asiakkaan kotipaikkakunnan kirjastoon kaukopalvelun välityksellä. Eli asiakas pyytää kotipaikkakuntansa kirjastoa tekemään kaukopalvelupyynnön...