käännökset

1597 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1301–1320.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olen yrittänyt selvittää, miten tekstityksiä varten luotava "spotting list" on mahdollisesti käännetty suomeksi. Onkohan sille mitään vakiintunutta… 1105 Kysyimme käännöstä muutamilta tuotantoyhtiöiltä, saimme seuraa käännökset: dialogilista dialogilista (lähinnä aikakoodillinen) prikkauslista tai aikakoodattu lista
Mahtaako kreikkalaisen mytologian nereidillä englanninkieliseltä nimeltään Ione olla suomenkielistä vastinetta, vai käytetäänkö suomennoksissa samaa nimeä?… 1623 Selailin kirjastossa hyllyssä olleet kreikkalaista mytologiaa käsittelevät teokset, mutta tuota nimeä ei tullut siellä vastaan. Tuomas Anhava on kuitenkin suomentanut tuon Poundin runon nimellä ”Ione, kuollut kauan sitten”, joten sen perusteella voisi olettaa, että suomessakin käytetään nimestä samaa muotoa.
Onko Anna Maria Lenngrenin runoa Pojkarne suomennettu? 1286 Näyttäisi siltä, ettei kysymääsi runoa ole suomennettu kokonaisuudessaan. Laulun kolme ensimmäistä säkeistöä löytyvät suomeksi laulukirjasta ”Lauluja Lönnrotin ajoilta” (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002). Wikiaineistosta osoitteesta http://fi.wikisource.org/wiki/Muinaisten_aikain_muisto löytyy puolestaan Lenngrenin runon suomennosmukaelma, jonka on tehnyt Carl Helenius ja joka on ilmestynyt ”Turun Viikko-Sanomissa” 1825. Siinäkin on vähemmän säkeistöjä kuin alkuteoksessa. Kohtuullisen määrän suomennosrunoutta sisältävä, osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi löytyvä Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta ei tunne Lenngrenin runon suomennosta lainkaan. On tosin mahdollista, että runo olisi suomennettuna...
Mistä löytyisi kokonaisuudessaan Topiuksen sanoittama ja Paciuksen säveltämä yksinlaulu Metsän romanssi. Nuoteista ei väliä, tarvitysen vain sanat 1468 Kysymäsi laulun sanat löytyvät Fredrik Paciuksen sävellyskokoelmasta ”Yksinlauluja” (Edition Fazer, 1959). Sanat ovat sekä suomeksi että ruotsiksi, ja luonnollisesti opuksesta löytyvät vielä nuotitkin, vaikka et niitä tarvitsisikaan. Teoksen tarkemman saatavuuden HelMet-kirjastoista voit tarkistaa osoitteesta http://www.helmet.fi etsimällä esimerkiksi vapaalla sanahaulla kappaleen nimellä ”Metsän romanssi”.
Miten kuuluu Shakespearen Twelft Night / Loppiaisaatto -nähtelmän rivi: "If music be the food of love, play on" (1. näytös, 1. kohtaus) suomeksi? 1340 Paavo Cajanderin suomentamana kysymyksessä siteerattu Loppiaisaatto-näytelmän ensimmäinen säe kuuluu seuraavasti: "Soitelkaa, jos on lemmen ruokaa soitto."
Minulla on pian tehtävänä analyysiessee jostakin nuorten kirjasta. Minua kiinnostaisi tehdä se jostakin näytelmästä, mutta en ole löytänyt nuorelle yleisölle… 2646 Näytelmävinkkejä esseeanalyysiin: Jessika - vapaana syntynyt / Leea Klemola. Kolauksia / Marita Hauhia. Kuokkavieraat / Emilia Pöyhönen. Kylmät kylkiluut / Kari Vaijärvi. Missä aalto jatkuu : neljä uutta näytelmää /(toimittanut Salla Taskinen. Perillä / Otso Huopaniemi. Sexton / Heini Junkkaala. Viilletty elämä / Marita Hauhia. Ohessa pari ehdotusta Jukka-Pekka Pajuselta, joka on ansiokkaasti suomentanut saksankielistä kirjallisuutta: Jokapäiväinen leipä / Gesine Danckwart. Pianonsoittaja / Elfriede Jelinek. Suosittelen näitäkin käännöksiä: Kreisi / Benjamin Lebert. Lukija / Bernhard Schlink. Nuorta valoa / Ralf Rothmann. Tapaus Kalteis / Andrea Maria Schenkel. Tiikeri olkapäällä / Günter Ohnemus. Kaikkien edellä mainittujen teosten...
Pitäisi tietää, miten kuuluu Cajanderin suomennos Shakespearen Hamletista. Käsittääkseni Act I, scene II. How weary, stale, flat and unprofitable, 134 Seem… 1456 Cajanderin suomennos löytyy Gutenberg-projektista osoitteesta http://www.gutenberg.org/etext/15632. Kysymäsi kohta kuuluu tuossa Cajanderin suomennoksessa näin: Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää Tään mailman kaikki toimi minust’ on! Hyi! hyi! Se ruokoton on kasvitarha, Mi siementyyppi; runsaat rikkaruohot Sen höystäin peittää. Niiksikö on tullut!
Onko suomalaisia nykydekkareita käännetty venäjäksi? Löytyykö niitä Helmet-kirjastosta? 1655 Suomalaista uutta jännityskirjallisuutta on käännetty venäjäksi valitettavan vähän. HelMet-kirjastosta löysin alkuhätään kaksi kappaletta: - Leena Lehtolainen / Mednoje serdtse: detektiv (2006) - Hannu Luntiala / Poslednije soobtsenija (2008) Alla linkit näiden teosten sijaintietoihin sekä linkki kaikkiin HelMetin venäjänkielisten dekkareiden hakutulokseen: http://www.helmet.fi/search~S4*fin?/alehtolainen/alehtolainen/1%2C1%2C9…? http://www.helmet.fi/search~S4*fin?/aluntiala/aluntiala/1%2C1%2C9%2CB/e…? http://www.helmet.fi/search~S4*fin?/Xj{232}annityskirjallisuus&searchscope=4&m=1&l=rus&b=&SORT=DX&Da=&Db=/Xj{232}annityskirjallisuus&searchscope=4&m=1&l=rus&b=&SORT=DX&Da=&Db=&...
Terve! Minulla on vuoden1966 Marjatta Salosen suomentama Kolme Muskettisoturia kirja, joka on jaettuna on jaettu 6 osaan. Haluaisin tietää, että onko tämä… 2181 En saanut Salosen suomennosta käsiini, joten en voi vertailla sen sisältöä muihin käännöksiin. Kansallisbibliografia Fennica ei mainitse, että kyseessä olisi lyhennelmä ja myöskin kirjojen yhteinen sivumäärä viittaisi siihen, että kyseessä on lyhentämätön laitos. Joka tapauksessa varmuudella lyhentämätön laitos ko. kirjasta on ainakin Anna Louhivuoren 3-osainen käännös vuodelta 1968. Kolmen Muskettisoturin eri käännöksistä on kysytty aiemmin 14.8.2003 tässä palvelussa http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=57881437-8b9…
Etsin Paavo Cajanderin suomennosta William Shakespearen Henry V:lle, kuningas Henrik V. Haussa on kohta, joka löytyy näytöksestä 4, kohtauksesta 3 ja se kuuluu… 1940 Cajanderin suomennoksessa kysymäsi kohta menee näin: ”Tarinan ukko kertoo pojalleen, Ja tästä päiväst’ alkain aikain loppuun Ei päivä Crispianuksen niin pääty, Ett’emme tulis puheeksi me, me harvat, Me onnellisen harvat, veljet kaikki.” Lähteenä olen käyttänyt ”William Shakespearen kootut draamat” -sarjan osaa seitsemän (WSOY, 1950).
Löytyykö Lord Byronin runolle "So, we'll go no more a roving" suomennosta, mahdollisimman vanhaa kaiken lisäksi, jotta tekijänoikeudet olisivat jo rauenneet?… 1565 Kysymäsi runon suomennos ”Nyt emme käyskennellä” löytyy Aale Tynnin kääntämänä kokoelmasta ”Tuhat laulujen vuotta” (WSOY, 1974; useita muitakin painoksia). Sen tekijänoikeudet ovat tosin vielä voimassa ja raukeavat vasta vuoden 2067 jälkeen, kun Tynnin kuolemasta tulee kuluneeksi 70 vuotta. Teoksen saatavuuden HelMet-kirjastoista voi tarkistaa osoitteesta http://www.helmet.fi etsimällä teoksen nimellä. Muita suomennoksia en löytänyt enkä oikein usko, että tuosta runosta olisi tekijänoikeuksista vapautunutta suomennosta, koska Byronia suomennettiin vanhoina aikoina melko niukasti. Byronin runojen suomennoksista ovat toistaiseksi tekijänoikeuksista vapaita lähinnä muutamat Valter Juvan suomennokset, joiden joukossa ei kuitenkaan ole...
Onkohan laulua "Ring around the rosy, pocket full of posies, ashes, ashes, we all fall down" suomennettu? 5474 Ring a ring o' roses on vanha englantilainen lastenloru, joka syntyi Lontoossa vuoden 1665 ruttoepidemian aikana. Ring a-ring o' roses, A pocketful of posies. a-tishoo!, a-tishoo!. We all fall down. [Kysymyksessä siteerattu teksti on lorun amerikkalainen versio: Ring around the rosey, A pocketful of posies. ashes, ashes. We all fall down.] Kranssi, kranssi ruusuja, tasku täynnä rohtoja, hatsii, hatsuu, jokainen maahan kaatuu. "Kranssi, kranssi ruusuja" tarkoitti ruttoa sairastavan pieniä punaisia täpliä. "Tasku täynnä rohtoja" viittasi jo antiikista periytyvään tapaan ja uskomukseen, että hyvänhajuiset kukat ja yrtit suojelevat paholaisten hengityksen löyhkältä. "Hatsii, hatsuu" kuvasi aivastusta, ruttoaikoina tyypillistä tartunnan oiretta...
Satukirja hakusessa, kirjailija on ulkomainen; kirja on julkaistu suomeksi joskus 2000-luvun alkupuolella. Kirjassa on useita satuja, tai sitten kyseessä on… 1001 Hei! Voisiko kyseessä olla Oscar Wilden Onnellinen prinssi ja muita tarinoita, joka ilmestyi vuonna 2007 Jaana Kaparin suomennoksena? Sen on suomentanut aiemmin Kirsi Kunnas vuonna 1969 ja Anja Ylönen vuonna 1980.
Onko Eerikin kronikka julkaistu jossakin Suomen kielellä? 1739 Valitettavasti tuota alun perin ruotsiksi kirjoitettua teosta ”Erikskrönikan” ei ole ilmeisesti suomennettu kokonaan. Mainitsemasi ”Suomen historian asiakirjalähteet” -teoksen lisäksi löytyy Julius Ailion vapaamuotoinen suomennoskatkelma Häme-Wikistä osoitteesta http://www.hamewiki.fi/index.php?title=Eerikin_kronikka&redirect=no. Voi olla, että katkelmia on ilmestynyt joissakin muissakin tutkimuksissa, mutta syystä tai toisesta koko teosta ei ole kukaan vielä julkaissut. Arto-tietokannasta löytyy muutamia viittauksia kronikkaa koskeviin tieteellisiin artikkeleihin, mutta ne ovat ruotsinkielisiä. Alkuperäinen ruotsinkielinen versio on luettavissa Runeberg-projektissa osoitteessa http://runeberg.org/erikkron/, mutta se lienee ruotsia...
Onko Buddhan lausahdukselle "Happiness comes when your work and words are of benefit to yourself and others" olemassa vakiintunutta suomennosta? 1201 Ei ole tietenkään varmaa, onko tuo lausahdus ensimmäiseksi Buddhaksi sanotun Siddhārtha Gautaman lausuma. Ja käännös englanninkielinen lausahduskin tietysti on. Joitakin tämäntapaisia ajatuksia kuitenkin löytyi hänen sanomanaan myös suomeksi, suoraa käännöstä ei löytynyt. H. S. Olcottin kirjassa Näin puhui Buddha (2006, suomentaja Pekka Ervasti, uudistettu laitos vuonna 1949 ilmestyneestä painoksesta)sanotaan näin: "Arvokkainta on tietää ihmisen olemassaolon ja päämäärän koko salaisuus, niin ettemme pane liian suurta arvoa tälle elämälle ja sen olosuhteille, vaan että elämme tavalla, josta koituu suurin onni ja vähin kärsimys sekä kanssaihmisille että itsellemme." (s. 31) Nirodha ry -yhdistyksen sivuilla (http://www.nirodha.fi/) kerrotaan...
Mahtaako Benjamin Franklinin mietelmä "'Tis a great confidence in a friend to tell him your faults; greater to tell him his." löytyä hänen teoksestaan… 1227 Tätä kirjaa ei kirjastostamme löytynyt, mutta ilmeisesti oikean mietelmän käännös löytyy kirjasta Riku Rukan almanakka. Se kuuluu näin: Vaatii suurta luottamusta kertoa ystävälle omista vioistaan, vielä suurempaa kertoa hänelle hänen vioistaan (s. 58). Riku Rukan almanakkaan on koottu Franklinin mietteitä, ja ne ovat Eila T. Öhrmarkin ja Pirkko Lahden kääntämiä. Kirjan on julkaissut Tiennäyttäjä Oy vuonna 1996. Kirjan takakannessa kerrotaan, että alkuperäistä almanakkaa julkaistiin vuosina 1732-58 nimellä Poor Richard's Almanack. Käännöksessä on siis kaiketi vain osa alkuperäisistä mietelmistä.
Onko Senecan sitaatista, joka kuuluu englanniksi "Wherever there is a human being, there is an opportunity for a kindness", olemassa vakiintunutta suomennosta,… 1384 Sitaatti löytyy suomennettuna Seneca, Tutkielmia ja kirjeitä -käännöksestä, suomentaja on J. A. Hollo, WSOY 1964. Lause löytyy tutkielmasta Onnellisesta elämästä, sivulta 101 ja kuuluu seuraavasti: Missä ikinä on ihminen, siinä on tilaisuutta tehdä hyvää. Alkuperäinen latinankielinen lause kuuluu: ubicumque homo est, ibi benefici locus est.
Mikä on Hamletin 1.näytöksen 2. kohtauksen suomennos tälle lauseelle: "I shall not look upon his like again" (Hamletin ja Horatiuksen vuoropuhelu) 3429 Shakespearen teoksesta ”Hamlet” on olemassa useita eri suomennoksia. Paavo Cajanderin suomennos on sellainen klassikko, että poimin suomennoksen siitä, se kun on helposti saatavilla ja tekijänoikeuksien suojastakin jo vapautunut, koska Cajanderin kuolemasta on jo yli 70 vuotta. Cajander suomentaa kysymäsi lauseen seuraavasti: ”En milloinkaan näe hänen vertaistansa.”. Cajanderin suomennos löytyy kokonaisuudessaan Gutenberg-projektista osoitteesta http://www.gutenberg.org/etext/15632. Jos tarvitset ”Hamletista” tai muista teoksista suomenkielisiä katkelmia, on helppo vilkaista Gutenberg-projektin suomenkielisten teosten listasta osoitteesta http://www.gutenberg.org/browse/languages/fi, löytyisikö sieltä sopivaa suomennosta. Cajanderin...
Onko laulua MORS LILLA OLLE (säv. Alice Tegner) suomennettu? 3519 Alice Tegnérin laulu ”Mors lilla Olle” on suomennettu nimellä ”Ollin marjamatka”. Suomentaja on Saukki eli Sauvo Puhtila. Sen suomenkieliset sanat ja nuotit löytyvät esimerkiksi teoksesta ”Suuri lastenlaulukirja” (Warner/Chappell Music Finland, 1984). Kirjan saatavuuden HelMet-kirjastoista voi tarkistaa osoitteesta http://www.helmet.fi.
Onko Emily Brontën runoa Love and Friendship suomennettu? 898 Näyttäisi valitettavasti siltä, ettei kysymääsi runoa ole ilmestynyt suomennettuna runokokoelmissa. Tarkistin asian Lahden kaupunginkirjaston ylläpitämästä runotietokannasta osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/ sekä muutamista muista tietokannoista. Brontë-suomennoksia löytyi vain kaksi: ”Filosofin loppupäätelmä” (”Parnasso” 1987, nro 7, s. 433) ja ”Variskaa, lehdet” (”Runon suku”; Otava, 1991).