käännökset

1598 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1201–1220.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miten on mahdollista, että Helmetissä sen paremmin kuin Helkassakaan ei ole Eugène Suen kuuluisan kirjan käännöstä "Pariisin salaisuudet 1-8" (Les mystères de… 1636 Vanhojen kirjojen saatavuus on jokseenkin vaihteleva. Joskus syynä saattaa olla se, ettei yksinkertaisesti kirjaa ole ilmestymisaikanaan katsottu kelvolliseksi kirjastoon: menneinä aikoina oli aika tiukka seula siinä, mitä kirjaston kokoelmiin hyväksyttiin. Aikoinaan kirjastonhoitajien ohjenuorana toiminut ”Arvosteleva luettelo suomenkielisestä kirjallisuudesta” 1923 (Valtion kirjatoimisto, 1923) luonnehtii Suen teoksella olevan kirjallisia ansioita, mutta ”[s]opimattomaksi kirjastoihin tekee teoksen kuitenkin ennen muuta siinä esiintyvät räikeät kuvaukset kaikenlaisista julmuuksista ja rikoksista” (s. 126). Luultavasti tuon arvion perusteella teosta ei ole juuri hankittu ilmestymisaikanaan kirjastoihin, eikä siitä ole tullut koskaan uutta...
Etsin 8v. tytölle samoja nuortenkirjoja suomeksi ja ruotsiksi. Löytyisikö sellaisia? Hän opiskelee suomea ja olisi helpottavaa kun voi katsoa toisesta kirjasta… 1524 Lasten- ja nuortenkirjoista löytyy lukuisia käännöksiä sekä suomesta ruotsiksi että ruotsista suomeksi. Ensimmäisenä tulevat tietysti mieleen Astrid Lindgrenin kirjat, joista suurin osa on suomennettu. Tove Janssonin Muumikirjoja löytyy molemmilla kielillä. Kahdeksanvuotiaalle suositeltavat riippuvat tietysti lapsen kehitystasosta sekä tietysti hänen kiinnostuksensa kohteista ja suomen kielen taidostaan. Esimerkiksi näitä voisi ajatella: Parvela, Timo: Ella ja kiristäjä (Ella och utpressaren) Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu (Halmhatten och Filttofflan) Nopola: Risto Räppääjä (Risto Rappare) Hallberg, Lin: Sigge-sarja (Sinttu) Widmark,Martin: LasseMajas detektivbyrå (Lasse-Maijan etsivätoimisto) Myös Sven Nordqvistin Pettson-kirjat (Viiru...
Haluaisin kysyä onko ranskalaisen kirjailija Jean‑Francois Nahmias:n kirjaa L'Enfant de la Toussaint. Käännetty suomeksi tai englanniksi sekä että onko… 1125 Kirjaa ei ole käännetty suomeksi. Fennica-nimisestä tietokannasta https://finna.fi voi tarkistaa, että onko joku kirja käännetty suomeksi vaikka hakemalla kirjailijan nimellä. Etsin kirjaa Yhdysvaltain Kongressin kirjaston tietokannasta http://catalog.loc.gov/ , British librarysta http://catalogue.bl.uk/ ja Amazon-verkkokirjakaupasta http://www.amazon.com/ , ja muutamilta muiltakin sivuistoilta, mutta en valitettavasti löytänyt englanninkielistä versiota.
Onko William Wordsworthin runoa "Daffodils" suomennettu? Tarvitsisin seuraavien säkeiden (runon alku) suomennoksen: "I wandered lonely as a cloud That floats… 3140 Daffodils (tai I wandered lonely as a cloud, lähteestä riippuen) on suomennettu. Wordsworth-suomennosvalikoimassa Runoja (WSOY, 1949) kysymyksessä siteerattu kohta kuuluu Aale Tynnin suomentamana seuraavasti: "Niin yksin kuljin vaeltain kuin pilvi yllä kumpujen, kun äkkiä mä nähdä sain narsissiryhmän kultaisen." Tässä valikoimassa runo esiintyy ilman otsikkoa Mielikuvitus-sikermän seitsemäntenä runona. Antologiassa Tuhat laulujen vuotta (WSOY, 1957) on Aale Tynnin myöhempi suomennos, otsikolla Vaelsin halki maisemain: "Vaelsin halki maisemain kuin pilvi yksin kulkien, silmiini äkkiä kun sain narsissiryhmän kultaisen." Edith Holdenin Luontopäiväkirja 1905 -kirjasta (Otava, 1989) Keltanarsissit löytyy Aila Meriluodon suomentamana: "Kuin...
Onkohan Alfred Lord Tennysonin Lady of Shalott -runoelmaa suomennettu? Etsin suomeksi osan II kahta ensimmäistä riviä: "PART II There she weaves by night and… 2469 Tennysonin runoista vain pieni osa on suomennettu ja The lady of Shalott näyttää valitettavasti kuuluvan niihin suomentamattomiin. Tennysonia on suomeksi saatavilla vain muutamassa antologiassa; yhtään kokonaista runokokoelmaa tai käännösvalikoimaa hänen tuotannostaan ei meillä ole julkaistu.
Seuraava Shelleyn sitaatti on sonetista "Political Greatness". Onko se suomennettu? Mistä se löytyy? Kuka on suomentaja? Man who man would be, Must rule the… 1081 Valitettavasti näyttäisi kovasti siltä, ettei kysymääsi runoa ole julkaistu suomeksi. Lahden kaupunginkirjaston runotietokannasta osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/PoemList.aspx?Au… löytyy koko joukko Shelleyn runoja, mutta kysymääsi ei ole niiden joukossa. Suomennosta ei löytynyt muistakaan tutkimistani tietokannoista, eikä Shelleyltä ole julkaistu muuta kokonaista teosta kuin Jaakko Tuomikosken suomentama ”Shelleyn runoja” (Kirja, 1929). On olemassa pieni mahdollisuus, että runo olisi voinut ilmestyä jossakin sellaisessa lehdessä tai pienpainatteessa, joita ei ole luetteloitu runotietokantaan tai muihin tietokantoihin, mutta todennäköisesti runoa ei ole julkaistu suomennettuna.
Onko Myrskyluodon Maija -kappaleen nimeä käännetty englanniksi? 3894 Kappaleen nimi ja itse kappalekin on käännetty englanniksi. Viola-tietokanta tietää kertoa, että nuottikirjasta ”Songs Finland Sings” (2000) löytyy englanninnos nimellä ”Storm-skaer’s Maja”. Alkuperäinen teksti on Benedict Zilliacuksen, suomennos Jukka Virtasen ja englannin kieliset sanat Martha Gaber-Abrahamsenin. Se löytyy laulettuna samannimisen CD-levyjulkaisun levyltä 2.
Onkohan Henry Wordsworth Longfellow'n runoa "A Psalm of Life" käännetty suomen kielelle? Löytyy alkuperäisenä teoksesta: "The Complete Poetical Works of… 975 Valitettavasti näyttäisi kovasti siltä, ettei kysymääsi runoa ole julkaistu suomeksi. Lahden kaupunginkirjaston runotietokannasta osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/AdvancedSearch.a… löytyy useita Longfellow’n runoja, mutta kysymääsi ei ole niiden joukossa. Suomennosta ei löytynyt muistakaan tutkimistani tietokannoista, eikä Longfellow’lta ole julkaistu muuta kokonaista teosta kuin ”Laulu Hiawathasta”. On olemassa pieni mahdollisuus, että runo olisi voinut ilmestyä jossakin sellaisessa lehdessä tai pienpainatteessa, joita ei ole luetteloitu runotietokantaan tai muihin tietokantoihin, mutta todennäköisesti runoa ei ole julkaistu suomennettuna.
Saisinko Antero Mannisen suomennoksen seuraavaan pätkään Nuori brittisotilas -runon lopusta? Se löytyy teoksesta Valkoisen miehen taakka. When you're wounded… 1334 Suomennos kuuluu näin: Kun haavoissasi virut maassa Afganistanin ja naiset saapuu silpomaan sua puukoin terävin, kierittele pyssyn luo, ammu luoti aivoihin ja astu taivaan salihin niinkuin sotilas
Kuinka monta kotimaista (sekä suomen- että ruotsinkielistä) runoteosta ilmestyi vuonna 2011 (vaihtoehtoisesti 2010)? Entä käännösrunoutta? Mitkä olisivat… 1240 Asiaa ei ole välttämättä edes tarkemmin tilastoitukaan. Fennica-haku kuitenkin kertoo, että suomalaisia suomenkielisiä runokirjoja olisi ilmestynyt vuonna 2010 yhteensä 476 kappaletta ja suomenruotsalaisia ruotsinkielisiä 36 kappaletta. Mukana on varsin paljon omakustannerunoutta, jota ei välttämättä ihan joka kirjastosta löydy. Vastaava luku kuluvalta vuodelta on 282 suomenkielistä ja 6 ruotsinkielistä, mutta se ei ole oikein vertailukelpoinen, koska osa tiedoista on vasta ennakkotietoja eivätkä kaikki tänä vuonna ilmestyneet runoteokset välttämättä ole vielä Fennicassa. Käännösrunokokoelmia ei saa Fennicasta ihan suoraan. Kollegani keksi, että asian voisi kiertää etsimällä runot ja käyttämällä toisena hakusanana alkua ”suoment”, jolloin...
Haluaisin tietää mitkä teokset on suomennettu amerikkalaisilta kirjailijoilta Frank G. Slaughter ja Louis Bromfield? Onko Internetissä sivustoa, jolta löytyisi… 1852 Fennica-tietokanta osoitteessa https://finna.fi sisältää periaatteessa kaiken suomeksi ilmestyneen kirjallisuuden perustiedot. Sieltä kannattaa katsoa, jos kiinnostaa tietää, mitä kirjoja joltakin tietyltä kirjailijalta on suomennettu. Fennican mukaan Frank G. Slaughterin tuotannosta on suomennettu seuraavat kirjat: Elämä on pelastettava (1950) Elämän malja (1956) Floridan valtiatar (1963) Hellät kädet (1954) Huomispäivän ihme (1976) Kiitän sinua elämästäni (1951) Kirurgin omatunto (1972) Kiusausten saari (1969) Kruunu ja risti (1970) Kukkiva orjantappura (1959) Kulkutauti (1961) Kultainen saari (1962) Lentolääkäri (1961) Liekehtivä maa (1958) Lorena (1960) Lähtölaskenta (1971) Lääkäri vaarallisella tiellä (1984) Lääkärien vaimot (1968)...
Miksi Googlen kääntäjä ei käännä esimerkiksi kukkien nimiä ruotsista suomeksi etcetra? 3099 Google-kääntäjän toiminta perustuu nk. tilastolliseen konekääntämiseen (statistical machine translation). Se tarkoittaa, että ohjelma laatii käännöksen vertaamalla annettua tekstiä suureen määrään ihmisten kääntämiä aiempia tekstejä ja määrittelee niiden avulla todennäköisimmin sopivimman käännöksen. Käännöksen laatu ja tarkkuus riippuu näin ollen siitä, miten paljon tietynkielistä aineistoa ihmisen tekemine käännöksinen ohjelmaa saa analysoitavakseen. Tästä johtuu, että käännösten tarkkuus eri kielillä vaihtelee. Tietoa käännösten syntymisestä Google-kääntäjän kotisivuilla: http://translate.google.fi/about/intl/fi_ALL/ http://www.google.fi/help/faq_translation.html Tiede-lehden v. 2007 julkaistu artikkeli konekääntämisen historiasta ja...
Tennysonin runo "Ode on the Death of the Duke of Wellington": "Not one or twice in our fair island-story, The path of duty was the way to glory." Onko tämä… 972 Valitettavasti näyttäisi kovasti siltä, ettei kysymääsi runoa ole julkaistu suomeksi. Lahden kaupunginkirjaston runotietokannasta osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/PoemList.aspx?Au… löytyy useita Tennysonin runoja, mutta kysymääsi ei ole niiden joukossa. Suomennosta ei löytynyt muistakaan tutkimistani tietokannoista, eikä Tennysonilta ole edes julkaistu yhtään kokonaista teosta. On olemassa pieni mahdollisuus, että runo olisi voinut ilmestyä jossakin sellaisessa lehdessä tai pienpainatteessa, joita ei ole luetteloitu runotietokantaan tai muihin tietokantoihin, mutta todennäköisesti runoa ei ole julkaistu suomennettuna.
Olisin tiedustellut onko mistään saatavissa, tai edes olemassa, suomennosta Ueda Akinarin "Ugetsu monogatari" -teoksesta? Olen törmännyt niin Wikipediassa,… 1568 Käytettävissäni olevien lähteiden perusteella vaikuttaa siltä, että Ugetsu monogatarista ei ole suomennettu kuin tuo nimi. Uedan kirjaa käsittelevän suomenkielisen Wikipedia-artikkelin teksti näyttäisi käännetyn jokseenkin suoraan englanninkielisestä Wikipediasta. Sivu on luotu maaliskuussa 2008; useimmat Ugetsu monogatari -maininnat, jotka Internetistä löysin, joko lainaavat tätä tekstiä tai pohjautuvat siihen, ja ne harvat, jotka eivät näin tee, ovat peräisin tätä myöhemmältä ajalta, joten nimisuomennos Kuutamon ja sateen tarinoita saattaa hyvinkin olla peräisin Wikipedia-tekstistä. 1970-luvulla tanskankielisestä lähteestä suomennetussa kirjallisuushistoriassa Kansojen kirjallisuus Ugetsu monogatarin nimi on käännetty muotoon Sateen ja...
Onkohan lordi Byronin (George Gordon Byron) teos Cain (Kain) suomennettu? Jos on, niin mistä sen löytäisin? Ja ellei sitä löydy suomeksi, löytyy kai… 1803 Näyttäisi valitettavasti siltä, ettei Byronin näytelmää ”Cain” ole suomennettu. Muutenkin Byronin ainoa suomennoskirja on kokoelma ”Kolme runokertoelma: Korinton piiritys - Mazeppa - Chillonin vanki” (Karisto, 1922). Byronilta on suomennettu jonkin verran yksittäisiä runoja ja teoskatkelmia, mutta ainakaan osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi löytyvän Lahden kaupunginkirjaston runotietokannan mukaan ”Cainista” ei ole julkaistu suomeksi edes katkelmaa. Tietokanta ei ole täysin kattava, joten on pieni mahdollisuus, että joku katkelma olisi suomennettu jossakin harvinaisessa lähteessä, mutta todennäköisesti sellaistakaan ei ole julkaistu. Englanniksi näytelmää ”Cain” löytyy kyllä Helsingin kaupunginkirjastossa. Se on...
Kuinka saan googlen kääntäjällä suomennettua Gareth Morgan kirjan Images of organization 5676 Tässäpä yleisiä ohjeita Google-kääntäjän käyttämiseen: Google-kääntäjä löytyy osoitteesta www.google.fi. Klikkaa yläreunasta kääntäjä-painiketta. Valitse ensin kieli, jonka haluat kääntää (englanti) ja sitten kieli, mille haluat tekstin kääntää (suomi). Kirjoita suureen ruutuun käännettävä teksti ja käännös ilmestyy samalla oikeanpuoleiseen ruutuun. Google-kääntäjä kääntää myös verkkosivuja ja verkkoasiakirjoja, jolloin syötetään osoite käännöskenttään ja klikataan käännä-painiketta. Jos käännettävä tiedosto on omassa koneessasi, niin valitse käännä asiakirja -linkki, selaa asiakirja näkyviin ja valitse se. Googlen käännösohjelma perustuu suurten tekstimassojen käytölle ja tilastollisille menetelmille, joten käännös ei ole yksi yhteen...
Onkohan seuraava runo suomennettu: William Knox, O why should the spirit of mortal be proud? Tarvitsisin siitä käännökseeni ensimmäisen säkeistön: O why should… 919 Käytettävissämme olevista lähteistä ei valitettavasti löytynyt tietoa siitä, että tätä runoa olisi suomennettu.
Onko suomennettu Thomas Grayn runo Elegy Written in a Country Church-Yard? Haen seuraavia säkeitä: Full many a flower is born to blush unseen, And waste its… 1264 Thomas Grayn Elegy written in a country churchyard löytyy suomennettuna seuraavista kokoelmista: Maailmankirjallisuuden kultainen kirja. Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja. WSOY, 1933 Tuhat laulujen vuotta : valikoima länsimaista lyriikkaa. WSOY, 1957 [ei myöhemmissä laitoksissa] Veri ja kulta : Yrjö Jylhän suomentamaa maailmanlyriikkaa. Otava, 1954 Englantilaisen kirjallisuuden kultaisessa kirjassa ja Jylhän suomennoskokoelmassa on täsmälleen sama käännös; näissä runon nimenä on Elegia maakylän kirkkomaalla. Tuhat laulujen vuotta käyttää Jylhän suomennosta Aale Tynnin lievästi muokkaamana; tässä runon nimi on Elegia, kirjoitettu maakylän kirkkomaalla. Kysymyksessä siteerattu kohta on sama kaikissa kolmessa: "niin moni kukka...
Onko Charles Spurgeon tehnyt virsiä? Mitä niistä on suomennettu? 1074 Charles Spurgeon on kyllä tehnyt virsiä, mutta niitä ei ole nykyisin Suomessa käytössä olevassa virsikirjassa. Täältä http://www.wholesomewords.org/biography/biospurgeon4.html löytyy lisätietoa ja myös muutama hänen virsistään englanniksi. Sirkka Perälä on blogissaan kääntänyt yhden hänen virsistään suomeksi. Kyseessä ei kuitenkaan liene virallinen käännös http://satakieli.blogspot.com/2009/03/charles-spurgeon-1834-1892-aamuvi… Muita suomennoksia ei valitettavasti löytynyt.
Haluaisin lainata Leo Tolstoin Anna Kareninan. Kun katsoin missä se on saatavilla niin haku antoi monia eri julkaisuvuosia. Onko sama minkä niistä valitsee?… 2033 Oletan, että haluat lainata teoksen suomenkielisenä ja että haluat lainata sen HelMet-kirjastosta. Tästä linkistä näet suomenkieliset erilaiset painokset, jotka HelMet-kirjastoista ovat saatavissa: http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=anna+karenina&searchscope=9&m=… Jos avaat eri painosten luettelointitietoja napsauttamalla, näet, että teos löytyy Eino Kaliman, Lea Pyykön ja Ulla-Liisa Heinon suomentamana. Jos valitset jonkin sellaisen painoksen, jossa nimen perässä ei ole osan numeroa, saat koko teoksen yhtenä niteenä. Jos taas tahdot sen mieluummin jaettuna useampaan niteeseen, kannattaa katsoa, että kaikki valitsemasi osat ovat saman kääntäjän. Suomennokset saattavat nimittäin poiketa toisistaan paitsi tyylillisesti, myös...