Miksi lainsäädännössämme viitataan jumalaan minkä olemassaoloa mikään taho ei ole koskaan mitenkään pystynyt osoittamaan (eikä liity millään tavoin esimerkiksi… |
219 |
|
|
|
Suomen lainsäädännön perusta on historiallinen, monet säädökset tulevat 1700-luvulta Ruotsiin kuulumisen ajoilta ja osa 1800-luvulta Venäjään kuulumisen ajoilta (joidenkin lakien alussa on vielä Venäjän keisarin suuhun laitettua tekstiä). On vasta meidän aikamme ilmiö, että (kristillisen) Jumalan olemassaolon voi julkisesti kiistää tai sitä epäillä joutumatta syytteeseen. Yleisesti ottaen Suomen laissa ei Jumalasta kovin paljon enää puhuta.
Pääosin Suomen lain viittaukset (kristilliseen) Jumalaan liittyvät luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityissäädöksiin, mutta joissakin laeissa ja asetuksissa tosiaan lähdetään oletuksesta, että "Jumala" on olemassa. Rikoslain 17 luvun 10§ mainitsee Jumalan pilkkaamisen. Virkavalan kaavassa vannotaan... |