judo

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitä eroa on seuraavilla urheilulajeilla Judo Taekwondo Karate? 71 Judossa pyritään käyttämään vastustajan voimaa ja liikettä hyväksi tämän tasapainon rikkomiseksi ja horjuttamiseksi ennen varsinaista kamppailutekniikan käyttöä. Judon tekniikoista parhaiten tunnettuja ovat näyttävät heitot. Yhtä tärkeän osan muodostavat kuitenkin myös maton pinnassa tehtävät hallintaotteet, kuristukset, lukot ja sidonnat.Karatessa keskitytään aseettomien taistelutaitojen harjoitteluun. Siinä harjoiteltaviin tekniikoihin lukeutuvat mm. erilaiset lyönnit, potkut, torjunnat, hallintaotteet ja kaadot.Taekwondo kehittyi omaleimaiseksi kamppailu-urheiluksi 1960-luvulla, kun sen kilpailusääntöjä muutettiin selvästi erilaiseksi kuin karatessa. Potkuille annettiin suuri painoarvo verrattuna lyönteihin ja ottelu rakennettiin...
Venäjänkielinen DVD itse Vladimir Putinia koskevasta judosta. 221 Kyseessä on kaiketikin Fjodor Mazajevin vuonna 2008 ohjaama dokumentti Utšimsja dzjudo s Vladimirom Putinym (eli Opiskelemme judoa Vladimir Putinin kanssa). Tallenteen teostiedot näkyvät vielä Helmetissä, mutta viimeinen kappale on jouduttu poistamaan kokoelmista. DVD löytyy Kyyti-kirjastojen ja Vaski-kirjastojen kokoelmista, joten tallenne on tilattavissa kaukolainaan. Linkeissä on lisää tietoa ko. DVD:stä. https://kirjasto.kyyti.fi/cgi-bin/koha/opac-detail.pl?biblionumber=1162004 https://finna.fi/Record/vaski.712114 Mikäli sinulla on voimassa oleva Helmet-kortti, voit tehdä itse kaukopalvelupyynnön alla olevasta linkistä löytyvällä lomakkeella. Kaukopalvelu on maksullista. Linkissä on myös hinnasto. https://www.helmet.fi/fi-FI/...