isät

27 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Luin jokin aika sitten kirjan, jonka nimeä tai tekijää en muista. Kirjassa vanhempi mies tutkii vuosia vanhaa teinitytön katoamista. Katoamista on tutkittu… 70 13.3.2024 Kyseessä lienee Camilla Greben Veteen piirretty viiva. Kirjan tapahtumat etenevät juuri kuvailemallasi tavalla.
Mitä Aarne Saarisen isälle tapahtui? Hän pakeni vuonna 1918 Neuvosto-Venäjälle, mutta entä hänen myöhemmät vaiheensa? 154 7.7.2023 Aarne Saarinen selvittää isänsä kansalaissodan aikaisia vaiheita muistelmissaan seuraavasti: "Viidettä vuottaan käyvän pojan maailmaa ei synkennetty kertomuksilla kansalaissodan tapahtumista, ja vasta vuosia jälkeenpäin sain tietää  – ja ymmärsin –  että isäni oli siirtynyt muiden punapakolaisten joukossa Neuvosto-Venäjälle. Sieltä hän palasi pian takaisin ja joutui lyhyeksi ajaksi vankileirille." Kansalaissodan alkaessa Saariset asuivat Säkkijärvellä, minne lyijykaivoshanke oli tuonut kivenhakkaaja Armas Saarisen perheineen Helsingistä. Kun Armas Suomeen palattuaan vangittiin, Aarne, hänen isosiskonsa Impi ja kolmatta lastaan odottava Mari-äiti palasivat Helsinkiin. "Muistan, ettei isä ollut matkalla mukana", Aarne kertoo. Jo kesällä...
Ystäväni pohti vastasyntyneen vauvan napanuoran katkaisuun liittyvää perinnettä, jossa perinteisesti isälle on tarjottu mahdollisuutta suorittaa toimenpide… 91 2.6.2023 Sairaalasynnytysten aikana isät eivät aluksi osallistuneet lainkaan synnytyksiin, mutta tämä muuttui hiljalleen 1960-luvulta alkaen. Näyttää siltä, että tapa tarjota napanuoran katkaisua isälle on suhteellisen uusi. Tavan tavoitteena on lisätä tunnesuhdetta vastasyntyneeseen. On tutkittua tietoa siitä, että isän osallistuminen synnytykseen lisää hänen sitoutumistaan vanhemmuuteen. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/j.1365-2648.2012.05978.x
Löytyykö jotakin lauluja isyydestä/isästä, sellaisia jotka ei olisi jäähyväislauluja vaan sopisivat lasten isän syntymäpäivillä lapsilta hänelle esitettäväksi?… 1967 16.5.2022 Yksittäisiä lauluja ei pysty etsimään laulun aiheen mukaan kirjastojen tietokannoista. Yleisradion Fono-tietokannasta (fono.fi) aihehaku on mahdollista, mutta tietokannassa on tietoja vain Yleisradion äänitteistä. Oletan, että tarvitset nuotin. Esimerkiksi asiasanalla isyys en löydä nuotteja ja asiasanalla isät löydän nuotin "Lauluja isälle : kokoelma isänpäivälauluja : SSAA" (Sulasol, 1998). Monet aihepiiriin liittyvät laulut ovat selvästi lastenlauluja tai hengellisiä lauluja tai kertovat isästä jotain negatiivista. Tässä kuitenkin muutama mahdollinen laulu, joka voisi soveltua myös aikuisten lasten esitettäväksi: Kuusisto, Ilkka: Laulu isälle (sanat Anne Lindeberg-Piiroinen; alkusanat: Isä, isä isä! Tämä laulu on isälle!) Korpilahti...
Kuoliko Matti Ahteen isä Matin ollessa 13-vuotias? Uskon kyllä tähän, mutta netistä löytyy myös tietoa, että olisi kuollutkin vuonna 1983, eli huomattavasti… 186 28.4.2022 Matti Ahde oli 13-vuotias 1958–59, joten Geni.comin 1983 täsmää paremmin sen suurpiirteisen ajoituksen kanssa, jonka hän muistelmissaan antaa Risto Ahteen kuolemalle: "Isäni kuoli 1980-luvun alussa -- vähän alle kuusikymmentävuotiaana." – Matti Ahde & Timo Hakkarainen, Matti Ahde : sähkömies (s. 351)
Mikä on tämän salapoliisikirjan nimi ja tekijän nimi? Kirjassa vuosikymmeniä vanhaa murhaa ratkaisee taiteilija, joka näkee toistuvasti painajaisia… 161 26.1.2022 Kysymyksessä muisteltu kirja on Jean Bolinderin Kummina kuolema. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_8248
Mikä kirja mahtaa olla kyseessä? Amerikkalainen nuortenkirja 70-80-luvulta. Nuori tyttö asuu isänsä kanssa kaksin ja he muuttavat usein paikasta toiseen… 323 7.6.2021 Etsitty kirja lienee Norma Fox Mazerin Kaapattu tyttö (Otava, 1985). "Terrin äiti on kuollut jo vuosia sitten, tai niin isä on aina sanonut. Terrillä ei ole edes valokuvaa äidistä, eikä isä halua puhua hänestä. Yllättäen Terri saakin selville, että hän ja isä ovat viettäneet liikkuvaa elämää siksi, että he ovatkin pakomatkalla. Ja äiti onkin elossa..."
Tekeekö isä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen kappaleessa "Jäähyväiset" itsemurhan vai onko kyseessä onnettomuus? 433 12.5.2021 Kyllähän tuo Jäähvyäisten ensimmäinen säkeistö enemmän itsemurhan kuin onnettomuuden suuntaan tekstin tulkintaa ohjaa: "mikä harhaan käänsi pään / mikä voima veti / valokiilaan lähestyvään". Isän itsemurhasta kertovana kappale mainitaan myös Mikko Meriläisen Rajaportti-albumin arvostelussa (Soundi 3/2002). https://www.soundi.fi/levyarviot/timo-rautiainen-trio-niskalaukaus-rajaportti/
Mikä on sen elokuvan nimi, joka on esitetty televisiossa muutama vuosi sitten? Elokuva kertoo juutalaismiehestä, joka on naimisissa saksalaisen naisen kanssa … 601 22.10.2019 Kaivattu elokuva lienee italialaisen Roberto Benignin Kaunis elämä (La vita è bella, 1997). http://www.film-o-holic.com/arvostelut/la-vita-e-bella/ https://www.elonet.fi/fi/elokuva/864501
Olisiko suositella hyviä nuortenkirjoja aiheesta vanhemman sairastaminen ja kuolema noin 15-vuotiaalle pojalle, joka ei kauheasti lue? Hirviön kutsu oli niitä… 305 16.5.2019 Johanna Thydellin nuortenkirja Katon kokoinen tähtitaivas kertoo 13-vuotiaasta Jennasta, jonka äidillä on rintasyöpä: http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789511235958&qtype=b Palvelussa on myös aiemmin kysytty kirjoja lapsen vanhemman sairastumisesta. Alla linkki aiempaan vastaukseen: https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-lapsille-nuorille-9-13v Jyväskylän Viitaniemen koulun sivuilta löytyy lista, johon on koottu kirjoja kriiseistä ja ongelmista. Myös sieltä voisi löytyä sopivia kirjoja: https://peda.net/jyvaskyla/viitaniemenkoulu/oppiaineet/%C3%A4idinkieli/kirjalistoja/kirjavinkkej%C3%A4/kkjo  
Olen lukenut, että poliitikko Pauli Saapungin isä oli saksalainen sotilas. Onko siitä kerrottu koskaan tarkemmin, mitä hänelle tapahtui ja osallistuiko hän… 1896 28.12.2018 Pauli Saapungin  isä Franz Lengauer oli jo perääntymässä Norjan kautta kotiinsa Baijeriin, kun Pauli syntyi evakossa Oulussa huhtikuun toisena päivänä 1945. Franz Langauer oli kolmena vuonna tehnyt heinät Saapungin kylässä. Paulin kasvattivat hänen äitinsä ja isovanhempansa, joiden luona Pauli asui, kunnes muutti äitinsä avioiduttua Yrjö Mustosen kanssa uuteen kotiin vuonna 1957. Pauli Saapunki tapasi isänsä Göttingin kylässä kesällä 1974. Isä kertoi että hänellä oli toinen poika, Roland Norjassa. Isä kuoli 23.9.1988, ennen Pauli Saapungin suunnittelemaa uutta  matkaa. Vuonna 1996 Pauli Saapunki matkusti Saksaan ja tapasi serkkujaan. Ilmeni että Franz Lengauer oli elänyt poikamiehenä koko ikänsä. Lähde: Saapunki, Pauli : Saksalaissotilaan...
Miksi missään Minttu-kirjassa ei kerrota Mintun isän nimeä? Mintun äidin nimi on Lotta, isoveljen Ville ja pikkuveljen Santtu, mutta isän nimeä ei ole… 727 19.9.2017 Minttu-kirjojen äiti Maikki Harjanne kertoi, että hänen muistaakseen Mintun isää ei ole nimetty. Yhtenä syynä on ainakin se, että Mintun isä on harvemmin lasten kanssa kuin lasten äiti, joka on kotiäiti. Tosin äidinkin nimi on mainittu ehkä vain kerran.
Etsin lastenkirjaa jonka olen lukenut noin 15 vuotta sitten. Kirjassa oli muistaakseni hieman värikästä kuvitusta, ja kirjassa esiintyvä isä oli tehty hieman… 647 4.2.2016 Isänsä jalkapallokentältä hakeva Kaarina-tyttö esiintyy Bengt Anderbergin kirjassa Satu pienen pienestä tytöstä (Lasten parhaat kirjat, 1994). Kuvitus on Jan Mogensenin.
Valmistelen laajaa artikkelia, joka käsittelee kuvaa - etenkin valokuvaa - muistojen,tunteiden, tunnelmien, oivallusten, tietojen ja yleensäkin ymmärryksen… 1230 27.2.2014 Tässä alla valikoima runokokoelmia, joiden teemoina ovat äidit, isät, vanhemmuus, puolisot tai sukupolvien kohtaamiset. Kaikki kirjat löytyvät pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista (http://www.helmet.fi/fi-FI). Kaikki kirjat on myös esitelty kaunokirjallisuuden verkkopalvelu Kirjasammossa (http://www.kirjasampo.fi/fi/info) Sitä kautta löytyy myös näytteitä kokoelmien runoista. Luettelossa teoksen nimen alla on linkki kokoelman esittelyyn Kirjasammossa. Toivon mukaan niistä löytyy sopivia runokuvia. - Yksi toista : runoja / Hannu Kankaanpää http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au1928e316-8fe4-4143-b053-05… - Vahva ja avuton : runoja / Liisa Laukkarinen http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_15274 - Pää tallella : runoja...
Kirjailija ja tv-tuottaja Grethe Dirckinck-Holmfeld on haastatellut tanskalaisia 6−10-vuotiaita lapsia erilaisista aiheista ja koonnut sitaateista… 1087 9.3.2013 Kyllä nämä HelMet-kirjastoista löytyvät kaikki kahdeksan suomeksi. Kolme niistä on myös ruotsiksi saatavana. Linkki kirjailijan tuotantoon HelMet-tietokannassa: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__SGrethe%20Dirckinck-Holmfeld…
Teen gradua kasvatuskulttuurin muuttumisesta kahden eri isäsukupolven välillä: suuren ikäluokan isät ja nykyisät. Millaista kirjallisuutta suosittelette? 1317 19.1.2011 Alla joitakin tutkimuksia ja lehtiartikkeleita aiheestasi. Lähteesihän eivät saa olla kovin vanhoja, vanhemmissa puhutaan ehkä eri sukupolvista. Näidenkin "oikeat sukupolvet" kannattaa tarkistaa. Lähteet ovat peräisin yliopistojen Linda- ja Arto-tietokannoista, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Sopivia asiasanoja ovat ainakin isät, isyys, kasvatus, sukupolvet. http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/linnea/ - Isyyden muutos : keski-ikäisten miesten lapsuuskokemukset ja oma vanhemmuus / Merja Korhonen (Väitöskirja, 1999) - Isyys eilen ja tänään : eräitä näkökulmia isyydestä / Hannu Mustonen. (pro gradu, 2009) - Isänä olemisen uudet suunnat : hoiva-isiä, etäi-isiä [i.e. etä-isiä] ja ero-isiä / Jouko Huttunen. (2001) - Isyyden muutos /...
Pitää löytää isäinpäiväksi pakina isistä (tai miehistä). Jossakin kirjassa on kuulemma joskus sellainen julkaistu, liittyi ehkä isän harrastuksiin... Näillä… 1369 15.10.2010 Alla olevista ei mikään ehkä ole etsimäsi kirja, mutta pakinoita isistä, isyydestä tai miehistä yleensä niissä on: - Keskellä kämmentä : tositarinoita miesten töistä / Jarmo Aaltonen (2008) - Leikkiä vakavilla asioilla / Jari Sinkkonen (2003) - Keskiäkäinen mies / Bisquit (1985) Myös lehdistä löytyy aiheesta pakinoita. Suluissa lehden nimi, vuosi, numero ja sivut: - Koivunen, Jaana Hellasärön salaisuus (Hifi, 2002, nro 3, s. 76) - Lehtola, Jyrki Puolessa tunnissa uudeksi mieheksi (Nuori voima, 2001, nro 1, s. 39 - Niklander, Hannu Isyydestä ja lapsenhoidosta (Kaltio, 1989, nro 5, s. 1919 - Liulia, Marita Isän aurinkolasit. (Kulttuurivihkot. 1986, nro 2, s. 25-27)
Etsin pohjamateriaaliksi työhöni teosta, jossa hyväosainen tyttö rakastuu vähempiosaiseen poikaan, mutta tytön isä kieltää rakkauden. Osaisitteko suositella… 1205 7.10.2010 Kollektiivisesti täällä Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa voimme ehdottaa seuraavaa kolmea kertomusta: Arvid Järnefeltin romaani Onnelliset kertoo varakkaan kaupunkilaisperheen tyttärestä, joka rakastuu maalaispoikaan. Heidän välilleen kehittyy merkillisen jännitteinen suhde; he pyrkivät välttämään seksuaalista kontaktia ja tavoitellakseen sen sijaan henkisempiä rakkauden muotoja ja korkeampaa ihmisyyttä. Poika on Helsingissä ylioppilaana, mutta opinnoilla ei tunnu olevan päämäärää; hän opiskelee mitä haluaa miettimättä työuraa tai muuta mahdollista maallista hyötyä. Tällaista haaveilijaa ja tyhjäntoimittajaa eivät tytön vanhemmat katso hyvällä. Vastustuksesta huolimatta he kuitenkin solmivat avioliiton. Lisäksi J. R. R. Tolkienin...
Sain tuossa tietää, että minusta tulee isä (jee!) :) Molemmille se ensimmäinen muksu ja pitäisi ottaa selvää, mitä kaikkea on odotettavissa. Ensimmäinen… 1734 1.12.2007 Onneksi olkoon. Perusteos tässä voisi olla Suomalainen vauvakirja. Isyyden näkökulmasta Helmet-hausta löytyy sanapareilla isät raskaus tai isyys raskaus esimerkiksi seuraavat teokset: Isä syntymässä : vauvan odotus, syntymä ja hoito / Hanna Hirvonen Turvallisuutta ja varmuutta lapsen odotukseen : äitien ja isien kokemuksia raskaudesta ja äitiyshuollosta / Riitta Paavilainen, Väitöskirja, Tampereen yliopisto Myös verkkojulkaisuna http://acta.uta.fi/teos.phtml?7707 The guy's guide to surviving pregnancy, childbirth and the first year of fatherhood / Michaal Crider Your pregnancy for the father-to-be : everything dads need to know about pregnancy, childbirth, and getting ready for a new baby / Glade B. Curtis and Judith Schuler Sanaparilla...
Mistä runokirjoista löytyisi isä-aiheisia runoja? 2681 2.2.2007 Mielenkiintoinen kysymys. Erilaisissa kokoomarunoteoksissa on kyllä omat osionsa äiti-runoille, isät ovat jääneet paljon vähemmälle. Kyllä isistäkin runoja löytyy. Esimerkiksi teos Meidän isä: runoja isälle. Otava 1998 käsittelee aihetta. Isän ja pojan suhteita käsittelee myös Kalervo Kaatriala teoksessaan Sen suothan, Isä? Riimikustannus 2006. Hal Sirowitz on kirjoittanut teoksen Isä sanoi.Like 2005. Kannattaa selata myös muiden runoilijoiden teoksia, niistä varmasti löytyy lisää isä-runoja.