Milloin Yhdysvallat luovutti pois irakilaisen tukikohdan, jota kutsuttiin nimellä Camp Al-Adala ja Camp Justice? |
332 |
|
|
|
Yhdysvaltain Camp Al-Adala -sotilastukikohdasta on yllättävän vaikea löytää tietoa. En onnistunut löytämään verkkolähteistä tarkkaa tietoa sitä, milloin juuri kyseinen sotilastukikohta on luovutettu Irakille. Luovutus on kuitenkin tapahtunut, sillä lähteissä viitataan Camp Al-Adalaan entisenä Yhdysvaltain sotilastukikohtana. Jonkin verran tietoa löytyy esimerkiksi Military Bases -verkkosivulta. Military Wiki taas listaa Camp Al-Adalan yhdeksi Yhdysvaltain sotilastukikohdista, jotka ovat olleet toiminnassa vuosien 2003 ja 2011 välillä. Tästä voisi päätellä, että Camp Al-Adala on luovutettu viimeistään vuonna 2011. Kovin varmoja lähteitä en tästä aiheesta onnistunut löytämään.
Lähteet
"Barack Obama announces total withdrawal of US... |
Tarvittaisi mahdollisimman kattavasti tietoa irakin kulttuurista,yleistietoa,sodista niin mitkä olisivat sellaisia teoksia? |
450 |
|
|
|
2000-luvulla julkaistuissa Irakia käsittelevissä teoksissa on paljon muistelmia, esimerkiksi sotilaiden ja toimittajien, mutta myös irakilaisten muistelmia. Näistä löytyy varmasti tietoa kulttuurista. Yleistietoa Irakista löytyy etenkin matkaoppaista ynnä muista matkailua ja valtiota käsittelevistä kirjoista. Irakin sodista löytyy tietoa muun muassa elämäkerroista ja historiankirjoista.
Kyyti-alueen kirjastoista löytyy muun muassa seuraavia Irakia käsitteleviä teoksia:
Sarjanen, Petri: Bagdadin kiirastuli (sotilaan muistelmat)
Jaber, Hala: Lentävällä matolla Bagdadiin (toimittajan muistelmat)
Al-Sadoon, Eine: Bagdadin vanki (bagdadilaisnaisen muistelmat vuosilta 2006-2007)
Al-Sadoon, Eine: Elämäni Irakissa (arkielämää Irakissa 1990-luvulla... |
Haluaisin tietää, onko olemassa suomenkielista ruokaohjekirjaa iranilaisista ruoista? |
828 |
|
|
|
Helen Flinkin kirjassa Eksoottisia herkkuja, on suomenkielisiä reseptejä myös Iranista, samaten Liisa Ketolan kirjassa Ruokamatka Aasiaan, mutta muutoin iranilaiset keittokirjat ovat englanniksi.
Myös netissä olevat ruokaohjeet ovat miltei poikkeuksetta englanniksi, mutta mikäli olet kiinnostunut niistä, pääset hyvin alkuun osoitteessa http://www.makupalat.fi ja sieltä osio Ruoka ja juomat.
|