åldersgrupper

7 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–7.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Montako 103 vuotiasta oli 31.12.2023 84 17.1.2024 Tilastokeskus julkaisee vuotta 2023 koskevat lopulliset väestörakennetiedot 19.4.2024, jolloin on saatavilla 103-vuotiaiden määrä 31.12.2023. 31.12.2022 103-vuotiaita henkilöitä oli 81. Tieto löytyy Tilastokeskuksen tietokantataulukosta 11rd -- Väestö iän (1-v. 0-112) ja sukupuolen mukaan, 1972-2022. Vuoden 2023 tieto päivittyy samaan taulukkoon. Ohjeita Tilastokeskuksen taulukoiden käyttöön  
Montako 1937 syntynyttä Suomessa elossa viimeisimmän tiedon mukaan ? 296 5.4.2023 Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Suomessa syntyi vuonna 1937 yhteensä 72 319 lasta. Vuoden 2022 lopussa Suomen väestöön kuului 26 024 henkilöä, jotka olivat 1937 syntyneitä eli tuolloin 85-vuotiaita. Jälkimmäinen luku ei kuitenkaan tarkalleen ottaen kuvaa sitä, kuinka moni vuonna 1937 Suomessa syntyneistä lapsista on elossa, sillä osa heistä on sittemmin muuttanut ulkomaille, ja vastaavasti Suomeen on vuosien saatossa muuttanut henkilöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1937, mutta jossain muussa maassa kuin Suomessa. 85-vuotiaiden ryhmä koostuu siis niistä vuonna 1937 syntyneistä henkilöistä, jotka asuivat Suomessa vakinaisesti vuoden 2022 lopussa riippumatta siitä, missä maassa he ovat syntyneet. Laskennallisten kuolleisuus- ja...
Kuinka monta yli 100-vuotiasta oli Suomessa 31.12.2022 ikäryhmittäin ja sukupuolen mukaan jaoteltuna? 184 6.3.2023 Tilastokeskus julkaisee vuotta 2022 koskevat lopulliset väestörakennetiedot 31.3.2023. Tuolloin kysymäsi ikäryhmittäinen jaottelu yli 100-vuotiaista Suomessa 31.12.2022 tulee saataville taulukkoon 11rd -- Väestö iän (1-v. 0-112) ja sukupuolen mukaan, 1972-2021: https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rd.px/ Tällä hetkellä saatavilla on ennakkotieto sata vuotta täyttäneiden määrästä 31.12.2022, mutta siinä ei ole ikäryhmittäistä jaottelua: https://pxdata.stat.fi:443/PxWeb/sq/ad06fddf-3194-44b6-8bf3-939266fe1bd2 Ohjeita Tilastokeskuksen tietokantataulukoiden käyttöön: http://www.stat.fi/tup/tilastotietokannat/kayttoohjeet.html
Kuinka monta prosenttia vuonna 1938 syntyneistä miehistä on yhä elossa tai oli 2020? 381 27.1.2022 Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Suomessa syntyi vuonna 1938 yhteensä 39 589 poikaa. Vuoden 2020 lopussa Suomen väestöön kuului 13 822 miestä, jotka olivat 1938 syntyneitä eli tuolloin 82-vuotiaita. Jälkimmäinen luku ei kuitenkaan tarkalleen ottaen kuvaa sitä, kuinka moni vuonna 1938 Suomessa syntyneistä miehistä on elossa, sillä osa heistä on sittemmin muuttanut ulkomaille, ja vastaavasti Suomeen on vuosien saatossa muuttanut miehiä, jotka ovat syntyneet vuonna 1938, mutta jossain muussa maassa kuin Suomessa. 82-vuotiaiden miesten ryhmä koostuu siis niistä vuonna 1938 syntyneistä miehistä, jotka asuivat Suomessa vakinaisesti vuoden 2020 lopussa riippumatta siitä, missä maassa he ovat syntyneet. Laskennallisten kuolleisuus- ja...
Mitkä ovat suomen viisi enten muutetuinta kuntaa eli muuttovoittokuntaa? Entä mistä kunnista muutetaan eniten pois? Mistä löydät vastaukset näihin kysymyksiin?… 4664 22.4.2014 Viisi eniten muutettua kuntaa ovat järjestyksessä: Helsinki, Tampere, Turku, Oulu ja Kuopio. Suurimpia muuttotappiokuntia ovat Salo, Kerava, Vantaa, kajaani ja Kemi. Tiedot löytyvät Tilastokeskuksen tietokantataulukoista edeten tilastokeskus.fi > Tilastot > Väestö > Muuttoliike > Taulukot Tietokantataulukot: Veloituksettomat PX-Web taulukot https://www.stat.fi/tietokantataulukot?topic=vae&statistic=muutl Tilastot ovat taulukossa "Kuntien välinen muuttoliike...". Valitse osataulukko jälkimmäisestä taulukosta. Valitse alueista jokainen kunta maalaamalla listaa alaspäin, ota vuosi 2012, muuton suunnasta valitse kuntien välinen nettomuutto, sukupuolesta sukupuolet yhteensä ja iästä ikäluokat yhteensä ja paina jatka. Taulukon...
Kysyisin montako 16-20 vuotiasta on Suomessa? Ja vielä, saisiko jostain selville saman tiedon kunnittain ja/tai maakunnittain. 1362 22.7.2010 Tilastot laahaavat aina hiukan järjessä, joten tuoreimmat tiedot Suomen väestön määristä ovat vuodelta 2009. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli 16–20-vuotiaita 334 196, heistä 170 538 miehiä ja 163 658 naisia. Tarkemmin ikäryhmittäin jakauma menee näin: 16-vuotiaita 65 965, 17-vuotiaita 68 049, 18-vuotiaita 66 980, 19-vuotiaita 67 523 ja 20-vuotiaita 65 679. Osoitteesta http://pxweb2.stat.fi/Dialog/varval.asp?ma=050_vaerak_tau_104_fi&ti=V%E… löytyy tietokanta, jossa ikäjakaumaa voi tarkastella myös kunnittain. Maakunnat saat näkyviin, kun vaihdat ensimmäisen valintataulukon yläpuolella olevasta valikosta kohdan ”Maakunnat 2010”.
Kuinka suuri osa 1945-49 syntyneistä eteläpohjalaisista kävi keskikoulun tai ainakin osan siitä, ja montako prosenttia vain kansakoulun? Entä kuinka suuri osa… 1159 29.7.2008 Vuoden 1970 väestölaskennan mukaan (Osa 7A, SVT C:104) 20-24 -vuotiaiden (syntymävuodet 1946-1950) ikäryhmästä 29 % oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja 20 % keskikoulun. Vaasan läänin seutukaava-alueella vastaavat luvut olivat yo-tutkinto 37 % ja keskikoulu 22 %. Muun, lähinnä yleisivistävän, koulutuksen osuus oli 7 %.