Voitko kertoa Honkanen sukunimestä? |
1478 |
|
|
|
Kiitos kysymyksestä.
Honka-sukunimessä on sekä vanhaa että nuorta, sekä itäsuomalaista että läntistä ainesta. 1500- ja 1500- luvulla vaihtelevat Honka ja Honkainen, Pohjanmaalla lisäksi Honkalainen. 1970-luvulla Matti Kuusi on määritellyt sukunimen Honkanen vain osaksi savolaiseksi. Se onkin paitsi savolainen myös keskisuomalainen, karjalainen (esim. 1890 Pielisjärven valtasukuja) ja pohjalainen nimi. Kaikilla näillä alueille nimi on esiintynyt viimeistään 1600-luvun alkupuolella.
Nimiryhmän nuorta kerrostumaa edustavat 1906 nimenmuutoksessa otetut nimet, esim. Honka (korvasi kaikkiaan 11 ruotsalaista nimeä), Honkala ja Honkanen (Jyväskylässä, Vaasassa, Eurajoella, Halikossa ja Uskelassa). Sukunimen Honka nykyistä aluetta ovat Pohjois-... |