historia

1058 osumaa haulle. Näytetään tulokset 461–480.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Toimiko kirjasto talvisodassa? Jos toimi, niin mikähän oli talvisodan lainatuin/luetuin kirja? 613 Ilkka Mäkisen toimittaman Suomen yleisten kirjastojen historia (2009) -teoksen mukaan kuntien kirjastojen toiminta ei talvisodan aikana kokonaan loppunut, mutta niiden toiminta oli tavallista vaikeampaa, ja joitakin kirjastoja suljettiinkin. Valtion kirjastotoimisto korosti, että kirjastojen on syytä mahdollisuuksien mukaan toimia myös vaikeina aikoina, vaikka vakituinen hoitaja joutuisikin sotapalvelukseen. (s. 317-318) Tietoa tuon ajan lainatuimmista/luetuimmista kirjoista ei ole. Nykyäänkään näitä tietoja ei ole olemassa valtakunnallisesti. Muutamat kirjastot tai kirjastokimpat ovat tehneet luetteloita omista suosikeistaan.
Löytyisiköhän jostain Sastamalan pitäjän historiaa n. 1920-30 taitteista tai 1980-luvulta lähtien? Onkohan jotain Jutikkalan kirjoittamaa? 537 Suomen kansallisbibligrafia Fennicasta ei löytynyt yhtään Jutikkalan kirjoittamaa kirjaa Sastamalasta. Sen kautta ei myöskään löytynyt kirjaa Sastamalan historiasta juuri kysymiltäsi ajanjaksoilta. Alla on luettelot Fennicasta ja kirjastojen yhteistietokanta Melindasta löytyvistä Sastamalan historiaan liittyvistä kirjoista: https://finna.fi http://finna.fi
Reilu kymmenen vuotta sitten televisiosta tuli joulukalenterina tanskalainen sarja, jossa kaksi nuorta päätyi seikkailemaan Jeesuksen nuoruuteen. Kyseinen… 1848 Tanskalainen sarja on ilmeisesti Jeesus ja Josefine (Jesus og Josefine), jota TV-2 esitti Suomessa vuonna 2003 24-osaisena sarjana. Juonikuvaus vastaa kysymääsi. Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesus_ja_Josefine . Pelin jäljittäminen on vaikeaa, koska kyseistä sarjaa ei ole Suomessa DVD:nä. Peleistä ja pelien historiasta on olemassa kirjoja. Kirjassa Suuri pelikirja : 150 kiehtovaa peliä kaikkialta maailmasta, esitellään mm. mancala-pelejä, joista on erilaisia muunnoksia. Siinä on pelikuppeja, jotka voidaan korvata vain painamalla kuoppia maahan. Nappuloina voidaan käyttää myös kiviä. Vanhimpiin kuuluva peli on lähtöisin Egyptistä. Kirjassa on esitelty erilaisia mancala-pelejä ja niiden sääntöjä. Toinen peli, jota voidaan pelata...
Kuinka paljon supermarkettien tuotevalikoima on kasvanut viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana? Siis kuinka paljon enemmän valinnanvaraa kuluttajalla on, kun… 643 Kysymys on kovin laaja, oikeastaan kokonaisen tutkimuksen laajuinen. Kirjastosta käsin emme pysty valitettavasti tällaista selvitystä laatimaan. Jokaisessa maassa tilanne on myös edennyt omalla laillaan maan muun historian mukaan, joten jokaisen valtion tilanne vaatisi oman selvityksensä. Tässä vain muutama huomio Suomesta. 50 vuotta sitten Suomessa ei ollut vielä supermarketteja. 1960-luvulla rakennettiin kauppakeskuksia, mutta paljon oli vielä pieniä lihakauppoja, maitokauppoja ja leipomoita, ja vasta vähitellen alettiin siirtyä omavaraistaloudesta kaupan aikakauteen. Tiedot löytyvät alla olevien linkkien kautta, joista saat toivoakseni myös lisätietoja aiheestasi: http://www.kesko.fi/yritys/Historia/ http://kehittyvaelintarvike.fi/...
Kuinka korkeat ovat kirjaimet Pantheonin julkisivun tekstissä M. Agrippa L. f. cos. tertium fecit? 694 Pantheonin julkisivun pronssikirjainten korkeus on noin 70 senttiä, ja tekstillä on mittaa lähes 22 metriä. Nykyiset kirjaimet ovat peräisin vuodelta 1887, jolloin niillä korvattiin vuosisatoja aiemmin kadonneet alkuperäiset kirjaimet. Boatwright, Mary T.: Hadrian and the Agrippa Inscription of the Pantheon (http://www.academia.edu/9874002/Hadrian_and_the_Agrippa_Inscription_of_…)
Huomasin hiljattain TVssä, liekö ollut uutisissa, maininnan kirjasta, joka on äskettäin julkaistu ja käsitteli sodanaikaista radiokuuntelua mm Sortavalassa… 418 Voisiko kyse olla Matti Kososen ja Heidi Ruotsalaisen tänä vuonna ilmestyneestä teoksesta Agenttikoulun naiset : lottana vakoilijoiden ja kaksoisagenttien keskellä (Tammi)? Kirjasta on kerrottu lokakuun alussa ainakin MTV3:n uutisissa. http://www.kirja.fi/kirja/matti-kosonen/agenttikoulun-naiset/9789513185… http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/agenttikoulun-lotat-kasitte…
Mitä kaupunginosaa Fredrik Berndtson kuvasi vuonna 1847 seuraavasti: " Kaupungin tämä osa muodostaa itsessään ikään kuin pienen esikaupungin; se tarjoaa… 935 Kyseinen katkelma on tosiaankin suomennos Fredrik Berndtsonin teoksesta Historisk-topografisk teckning till panorama af Helsingfors vuodelta 1847. Berndtson kuvaa tässä Katajanokkaa. Koko katkelma löytyy teoksen sivuilta 37 -38 ja kuuluu ruotsiksi näin: "Afskild från staden genom en kanal, öfver hvilken en bro af sten är slagen, ligger längst i öster den så kallade Skatudden. Denna del af staden utgör likasom en liten förstad för sig sjelf; den framlägger i sitt yttre likasom en profkarta af hvad det präktiga Helsingfors för icke alltför långt tillbaka var, oregelbunden, skräpig, vittnande om nöd och förfall, men med allt detta pittoresk och intressant för forskaren." Teos aukeaa luettavaksi digitoituna alla olevasta linkistä. http://www....
Tiedustelen Liperin Roukalahti kansakoulun sijaintipaikkaa. Olen ollut lyhyen ajan siellä jatkosodan aikana (joulukuu 1944- tammikuu 1945) (todistus on)… 1445 Liperin pitäjän historiassa toisessa osassa (Salokas) kerrotaan Liperin kouluista ja mainitaan Roukalahden koulun perustaminen. Kirjassa tosin nimi on Ruokolahden koulu. Pekka Pakarisen kirjassa Suurliperistä leipäpitäjäksi, koulun ja kylän nimi on nykyisessä muodossa, koulun perustamisvuosi täsmää. Koulunpito aloitettiin Roukalahdessa vuonna 1905 yksityisin varoin. Kunnalliseksi koulu saatiin 1907. Koulu oli toiminut ahtaissa vuokratiloissa, ja alettiinkin puuhata omaa koulutaloa. Vuonna 1909 kunta osti maanviljelijä Mikko Lappalaiselta lähes 3 ha:n suuruisen palstan tilalta Roukalahti n:o 21. Koulukartano rakennettiin ja se valmistui 1911. Karjalattaren artikkeli vuodelta 1915 vahvistaa nämä tiedot. Siinäkin puhutaan vielä Ruokolahdesta...
Mistä ooppera syntyi? Mitä se oli ennen herroja Wagner ja Mozart? Oliko antiikissa vastaavaa? Tai pimeällä ajalla? Kiitos! Ja kiva jos osaatte vähän auttaa … 1333 Tällaisen palvelun kautta ei voi antaa vastauksia näin laajoihin kysymyksiin. Oopperan historiaa ei mitenkään voi tiivistää niin pieneen tilaan. Mutta suosittelen piipahdusta kirjastossa tai muuten harkitsemaan esimerkiksi seuraavia aihetta tiiviisti käsitteleviä teoksia: * Rich: Ooppera (W&G 1982) - Iästään huolimatta hyvä johdatus aihepiiriin, todennäköisesti sopivan ytimekäskin. * Riding: Ooppera (WSOY 2008) - Hyvä kirja aloittelijoille, mutta keskittyy historiaa enemmän itse teoksiin ja säveltäjiin. * Lazarus: Oopperan käsikirja (Otava 2002/2012) - Hyvä yleisteos. * Bacon: Oopperan historia (Otava 1995) - Kattava suomenkielinen yleisesitys oopperan historiasta, joka kuitenkin edellyttää melko paljon lukemista. Kaikissa musiikin...
Kuinka kylpyhuone, pesutilat ja peseytyminen, wc ja hygienia on kehittynyt Suomessa ja Suomen arkkitehtuurissa (poisl. sauna)? Aineistoa on todella vaikeaa… 1174 Nykyajan hygieniakäsitys on varsin nuori ilmiö. Aiheesta on ollut Työväenmuseo werstaalla näyttely Likainen menneisyytemme vuosina 2010-2011. Valitettavasti näyttelystä ei ole tehty julkaisua. Alla Ylen uutisointia ja tietoa näyttelystä: http://yle.fi/uutiset/puhtaus_oli_ennen_ylaluokan_yksinoikeus/5635457 http://www.tyovaenmuseo.fi/?q=node/693 Alla joitakin kirjoja, joista löydät tietoa aiheesta. Kirjat saa lainaan Helmet-kirjastoista: www.helmet.fi Asunnon muodonmuutoksia: puhtauden estetiikka ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa /Kirsi Saarikangas Koti kaupungin laidalla: työväestön asumisen pitkä linja / toimittaneet Elina Katainen ... [et al.] Koti kaupungissa: 100 vuotta asumista Helsingissä / Marja-Liisa Rönkkö, Marja-Liisa...
Löytyykö tietoa Coca colan varhaisesta historiasta mitään. Mietuiten haluaisin kuulla myös kirja lähteitä. 626 Coca-colan historiasta löytyy mm. tällaisia kirjoja: Haikonen, Iris: Coca-Cola : 50 vuotta suomalaisten hyvissä hetkissä Elmore, Bartow J.: Citizen Coke : the making of Coca-Cola capitalism Lisää tietoa löytyy verkosta: http://www.coca-colacompany.com/history/ https://fi.wikipedia.org/wiki/Coca-Cola
Kuinka suuri osa nykyisen Eestin alueen väestöstä kuoli 1600-luvun lopun nälänhädässä? 1454 Arvio uhreista on noin 70 000 - 75 000 henkeä. Vuoden 1695 asukasmaaräksi on arvioitu noin 400 000, joten kuolleiden osuus lienee ollut vajaa viidennes. Jossain määrin epäselvää on, minkä alueen väestömäärä tuo 400 000 oli. Kuolleiden suhteellinen osuus varmaankin on ollut samaa luokkaa nyky-Viron alueella. http://www.estonica.org/en/History/1558-1710_Estonia_under_Swedish_rule… http://www.kirjandusarhiiv.net/?p=1489http://www.kirjandusarhiiv.net/?p…
Mitä tiedetään rakennuksesta, joka sijaitsi Turun littoistenjärven luontopolun alkupäässä, lähellä järven rantaa. Hiekkarannalta polkua kulkien n. 500 m… 799 Littoistenjärven luontopolku on osittain Kaarinan, osittain Liedon alueella. Jos kivijalka sijaitsee Kaarinan puolella, voit lähteä etsimään rakennuksen tietoja Kaarinan rakennusvalvonnan arkistopalveluista. He tarvitsevat kuitenkin paikan kiinteistötunnuksen tai osoitteen. Virkailijan mukaan vanhojen rakennusten kohdalla tietoja ei välttämättä löydy näilläkään tiedoilla. Palvelu on myös tapauskohtaisesti maksullista. https://www.kaarina.fi/asuminen_rakentaminen/rakennusvalvonta/fi_FI/ark… Jos kivijalka sijaitsee Liedon puolella, kannattaa ottaa yhteyttä Nautelankosken museoon. He ovat tehneet selvitystä Liedon alueen vanhoista rakennuksista. http://www.nautelankoski.net/ Myös Turun maakunta-arkistosta voi löytyä tietoja Liedon ja...
Haluaisin tietoa Hely-soljesta. Ja myös kihlauksesta / kihlalahjoista 1800-luvulta. Löytyykö kirjallisuutta? 950 Helysolki tai helusolki on Etelä-Pohjanmaalle tyypillinen pyöreähkö tai soikea naisen rintasolki. Se on valmistettu ohuesta hopealevystä. Siinä on usein kruunulla koristettu kaarikehä. Soljesta riippuu pieniä helyjä. Solki kiinnitetään palkimella, kansallispuvun solki usein neulalla. Osa soljista on kullattu. Lähde: http://www.kansallispuvut.fi/sanasto.htm Kihlajaislahjat ovat perua ajalta, jolloin morsian ostettiin isältään. 1800-luvulla lahjat annettiin kihlatulle, ei enää isälle. Morsian taas saattoi tehdä lahjaksi sulhasen perheelle vaatteita ja tietysti uuteen kotiinsa kapiot. Kihlalahjoista Suomessa 1800-luvulla löytyy tietoa mm. seuraavista kirjoista: - Kirsi Vainio-Korhonen ja Anu Lahtinen : Lemmen ilot ja sydämen salat :...
Mikä on piimänuija? 795 Maatalousmuseo Sarka arveli piimänuijan olevan paikallinen nimitys voinuijalle. http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Suomen+maatalousmuseo+Sarka/2709%… Facebook-ryhmässä Pelastetaan vanhat esineet taas piimänuijaksi arveltiin muinaista kirnuamismenetelmää, jossa koverrettuja puuputkia survottiin nuijalla, jota kutsuttiin piimänuijaksi. Tämä olisi ollut 1300-1400 luvulla.
Nykyään Hakaniemen torikatu, Helsingin Hakaniemessä. Minkä niminen se oli 1950-luvulla? 1138 Hakaniemen torikatu oli 1950-luvun puhelinluetteloiden mukaan alkuosaltaan nykyisen niminen, mutta Hakaniemenrannan puoleisen osan kohdalla tiet kulkivat silloin niin, että loppupätkä oli nimeltään Viherniemenkatu. Helsingin vanhoja puhelinluetteloita on Helmet-kirjastojen kirjavarastossa, Pasilan kirjastossa. Niitä voi tutkiskella Pasilan kirjastossa: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttu…
Mistä voisin löytää tietoa uimataidon kehityksestä ihmisellä? Miten ja milloin se opittiin/keksittiin? Olen kuullut, että esim. antiikin aikana suinkaan kaikki… 1161 Uimataidosta puhutaan toisinaan luontaisena kykynä, mutta ihmisen uimataito on opeteltava taito. Tämmän päivän suomalaisista vain kaksi kolmasosaa osaa uida: http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/kotimaa/71867.html http://www.hs.fi/kotimaa/a1403757917482 Uimataitoisia ihmisiä on kuitenkin ollut tuhansia vuosia. Englannin kielellä aiheesta löytyy tietoa mm. alla olevien sivujen kautta: http://www.icnsportsweb.com/history-swimming-evolution-swimming-sport.h… http://www.haltonsc.com/index.php/en/swimming-mainmenu-35/early-history… http://www.tidalwaveswimming.com/TabGeneric.jsp?_tabid_=14223&team=gatws
Etsin Vantaan alueen karttoja 1970-luvulta. Tarkoituksenani on käyttää niitä historian oppiaineen pro gradussani ja osoittaa niiden avulla, miten romaniväestöä… 835 Hei! Karttoja kannattaa tiedustella Vantaan kaupungin maanmittauspalveluista, yhteystiedot http://www.vantaa.fi/fi/asuminen_ja_rakentaminen/maanmittauspalvelut/yh…
Luin kirjan Vallan juhlat: Juhlivan vallan kulttuuri antiikista nykypäivään ja kiinnostuin aiheesta. Onko olemassa muita aihetta käsitteleviä kirjoja yms… 552 Valtaa ja juhlia tai yleisemminkin vallan kulttuurihistoriaa käsittelevät ainakin alla mainitut kirjat - The ugly Renaissance / Alexander Lee (2014) - Ettekö te tiedä, kuka minä olen : ylimielisyyden historiaa / Ari Turunen (2014) - Katse menneisyyden ihmiseen : valta ja aineettomat elinolot 1500-1850 / Kustaa H. J. Vilkuna (2010) - Maintaining loyalty, declaring continuity, legitimizing power: ludi saeculares of Septimius Severus as a manifestation of the golden age / Jussi Rantala. Väitöskirja, Tampereen yliopisto, 2013, myös verkkojulkaisuna: http://tampub.uta.fi/handle/10024/67964 Aiheesta löytyy myös artikkeli: - Media, valta, eliitit... ja Tasavallan presidentin vastaanotto. / Kolbe Laura (Tiedepolitiikka-lehti, 2001, nro 1, s. 7-12...
Mistä kirjoista löytäisin vanhoja karttoja Vuosaaren alueesta tai muuta tietoa alueen historiasta? Olen erityisen kiinnostunut Kallahden alueesta. Entä mistä… 1714 Vuosaaresta ja sen historiasta löytyy runsaasti kirjallisuutta. Tässä esimerkiksi joitakin mahdollisesti sinua kiinnostavia, joissa lienee mukana myös jonkin verran karttoja: Jormanainen, Marja-Leena: Meri-Rastila ja Kallahti : kymmenen vuotta Vuosaaren suunnittelua ja rakentamista (Helsingin kaupunki, sosiaalivirasto, 1997) Korhonen, Erkki: Ruoholahti, Pikku Huopalahti, Meri-Rastila ja Kallahti muuttaneiden silmin (Helsingin kaupungin tietokeskus, 1998) Kärki, Tommi: Kallahdenniemi. Osa 1 : Maisema- ja kulttuurihistoriallinen selvitys ja virkistysalueiden yleissuunnitelma (Helsingin kaupunki, kaupunkisuunnitteluvirasto, 2005) Lampi, Pertti: Helsingin Vuosaari - Nordsjö : kaupunginosan historia, nykypäivä ja tulevaisuus (Vuosaari-seura ja...