väckelserörelser

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Hautausmaalla eräässä hautakyltissä on seuraavanlainen runo: Mun sydämen on suruinen. Ain kuolemaani asti. Helwetin waiwa tulinen. Siis valitan vaikiasti… 888 1.7.2015 Valitettavasti tämän tekstin lähdettä ei ole löytynyt, kieleltään ja sisällöltäänkin se toki sopii hyvin vanhempien hengellisten laulukokoelmiemme maailmaan. Ainakaan vuoden 1701 virsikirjasta ("Vanha virsikirja") en säkeistöä onnistunut löytämään. Yhtä vähän vuonna 1790 suomennetusta "Siionin virsistä" tai samalta ajalta olevasta "Halullisten sielujen hengellisistä lauluista". Lounais-Suomessa vaikuttava herätysliike rukoilevaisuus on ottanut näistä vanhoista kirjoista uusiakin painoksia ja käyttää niitä edelleen omissa seuroissaan. Viimeksi mainittuun kirjaan sisältyy hyvin samanhenkinen virsi (tai laulu) numero 95, joka on otsikoitu "Helvetin esimausta". Teksti on myös päätynyt Vilhelmi Malmivaaran vuonna 1893 perusteellisesti...
Luin Antti Tuurin Wallenbergin. Wallenberg oli ammatiltaan lasimestari/saarnaaja. Pitivät seuroja, nykypäivänäkin lestadiolaiset pitävät seuroja. Kirjassa… 3161 15.9.2008 1700-luvun lopulla Suomessa oli useita eri herätysliikkeitä ja Jaakko Wallenbergin lahko oli yksi näistä. Wallenbergin liike oli separatistinen, eli siinä ei yhteiskirkollisia toimituksia kunnioitettu kovinkaan suuresti: esim. kastetta, ehtoollista ja yhteisiä jumalanpalveluksia ei noudatettu. Jumalan palvelus oli enemmän "sisällistä", mystistä palvelusta. Jaakko Wallenbergin liike syntyi n. 1795/6 Härmässä, hän siirtyi Kauhavalle 1798, jossa perusti yhteisön, jonka profeetaksi itseään kutsui. Wallenberg uskoi mm. että omaisuus oli yhteistä, mutta hän joutui vaikeuksiin tämän yhteisen omaisuuden huvettua. Kirkolliset auktoriteetit eivät katsoneet myöskään hyvällä Wallenbergin oppia ja hänet tuomittiin vankeuteen. Hän kuoli jo samana vuonna...
Norjan herätysliikkeet 1800-luvulla 1104 27.2.2002 hei, Tässä ainoa suomenkielinen teos joka löytyi sanoilla "norja" ja "herätysliikkeet" tai "lestadiolaisuus". Yliopistokirjastojen yhteisluettelosta Lindasta löytyi lisäksi useampikin norjankielinen teos. Haetta, Lars; Usko ja elämä - Koutokeinon saamelaisten hengellisestä elämästä, Lars Levi Laestadiuksen heräyksestä ja lestadiolaisuuden alkuvaiheista ennen vuotta 1852. Girjegiisa, Utsjoki, 1993. jotain mainintoja norjalaisista herätysliikkeistä saattaisi löytyä seuraavista teoksesta: Halila, Aimo; Tanskan ja Norjan historia. Gaudeamus, [Helsinki], 1972. Saressalo, Lassi; Kveenit - tutkimus erään pohjoisnorjalaisen vähemmistön identiteetistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1996. Lampinen, Tapio; Uskonto ja politiikka - neljä...