Helmet-kirjasto

735 osumaa haulle. Näytetään tulokset 361–380.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mulla kotona on kasa National Geographic -lehteä, jos muistan oikein 12 kappaletta. Viime vuoden lehdet. Lisäksi ne ovat englanniksi ja hyväkuntoisia… 767 Pasilan kirjastossa ei valitettavasti ole tarvetta noille viime vuoden numeroille, koska Pasilassa tuo vuosikerta jo on, eikä luultavasti juuri muissakaan kirjastoissa ole siihen kiinnostusta, koska niitä ei ole enää paljonkaan ole lainattu. Sen sijaan voit hyvin tuoda lehdet Pasilan kirjaston kierrätyskärryyn, josta kuka tahansa kiinnostunut voi ottaa ne itselleen. Siten lehdet menisivät varmasti hyödyksi ja iloksi toisille.
Voiko kirjastoon lahjoittaa kirjoja? Siivosin juuri nurkkiani ja löysin muutaman hyväkuntoisen kirjan, eikä itselläni ole kirjoille enää käyttöä. Kiitos! 9220 Helsingin kaupunginkirjasto ottaa lahjoituksia vastaan, mutta valitettavasti kaikkia kirjoja ei voida ottaa vaan ainoastaan niitä, joille on kysyntää tai tarvetta. Jos kirjat ovat kysyttyjä uutuuksia, ne melko varmasti otetaan vastaan. Jos taas kyse on vanhoista ja/tai huonokuntoisista kirjoista, ne eivät välttämättä kelpaa kokoelmiin. Tosin harvinaisemmista vanhoista kirjoista voi olla Pasilan kirjastossa sijaitseva HelMet-kirjavarasto kiinnostunut. Periaatteessa lahjoituksia voi tarjota mihin tahansa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteeseen. Isoissa kirjastoissa on kuitenkin laajimmat kokoelmat, ja niihin saatetaan ottaa helpommin harvinaisempia ja vähemmän kysyttyjä kirjoja. Isoja kirjastoja kokoelmiltaan ovat esimerkiksi Pasilan...
Hyvää päivää. Olen suomalainen nainen ja olen asunut Tanskassa yli 40 vuotta. Haluaisin mielelläni lainata kirjoja, jotka voisin lukea minun I-pad'in avulla… 1349 Suomalaisten kirjastojen sähkökirjojen lainaamiseen tarvitaan yleensä tietyn kirjaston kirjastokortti. Esimerkiksi Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten muodostamissa HelMet-kirjastoissa sähkökirja-aineistoa pääsee lainaamaan, kun kirjoittaa osoitteeseen https://www2.helmet.fi/ebook/ kirjastokorttinsa numeron ja siihen kuuluvan nelinumeroisen pin-koodin. HelMet-kirjastojen sähkökirjoja voi ladata iPadiin AppStoressa saatavilla olevan Bluefire Reader -ohjelman avulla. Sähkökirjoja voi lainata yhdeksi tai seitsemäksi päiväksi. Valikoimaa on enimmäkseen suomeksi ja englanniksi, ja tarjolla on myös kaunokirjallisuutta. HelMet-kirjastokorttia ei valitettavasti voi tilata ulkomaille vaan se pitää käydä hankkimassa jostakin edellä mainittujen...
Pitääkö alle 15-vuotiaan maksaa myöhästymismaksua vaikka maksu olisi tullut aikuisten materiaalista? 1003 Alle 15-vuotiailta ei mene mitään myöhästymismaksuja HelMet-kirjastoissa. Tosin aikuistenosastojen aineistosta maksut kyllä ilmestyvät asiakastietoihin. Jos sinulla näkyy maksuja, kannattaa pyytää kirjastossa poistamaan ne.
HelMet ekirjahausta löytyy seuraava teos. Kuitenkin tiedoissa on teksti: kirja ei ole lainattavissa. Miten saisin tämän kirjan lainattua ekirjana? Teoksen… 1077 HelMet-kirjastojen e-kirjojen lainaamiseen tarvitset HelMet-kirjastokortin, jonka voi saada Helsingin, Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kaupunginkirjaston palvelupisteestä. Kortin saa esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Kortin saaminen edellyttää Suomessa sijaitsevaa osoitetta, mutta pääkaupunkiseudulla ei tarvitse asua kortin hankkiakseen. Korttia ei kuitenkaan pysty saamaan mitenkään ilman kirjastossa käymistä. E-kirjoja pystyy lainaamaan HelMet-kirjastokortissa olevalla kortin numerolla ja nelinumeroisella pin-koodilla. Niiden avulla kirjaudutaan järjestelmään sisälle.
Jokohan "Neropatin päiväkirja ja kovan onnen kesä" on tullut teille? Ilmestynyt tänä vuonna. Kiitos jo etukäteen vastauksesta! 991 Hei! Tätä kirjaa ei valitettavasti löydy vielä Helmet-tietokannastamme, mutta epäilemättä teos on tulossa kokoelmiimme. Kun teoksesta näkyy kappaleita verkkokirjastossamme, on teos tilattavissa. Verkkokirjasto löytyy osoitteesta: www.helmet.fi
Kirjastonhoitaja, olen Elämäsi Kuntoon kurssilla ja ehdotin että mentäisiin Elfviikkiin lintuja bongaamaan mutta kun on pulaa kiikareista niin kysymys kuuluu… 833 Valitetettavasti kiikareita ei saa Espoon kirjastoista lainaksi, eikä niitä saa muistakaan Helmet-kirjastoista. Suksia, sauvoja ja luistimia on tarjolla pääkaupungin kirjastoissa mutta kiikareita ei. Netistä löytyy lainauspalvelu Kuinoma, ja sieltä saa kiikareitakin: http://www.kuinoma.fi/tuotteet/442
Nimeni on muuttunut, haluaisin vaihtaa tietoihin? 1053 Muuttuneen nimen voi vaihtaa kirjaston asiakasrekisteriin missä tahansa HelMet-kirjastossa eli Vantaan, Helsingin, Espoon tai Kauniaisten kaupunginkirjaston toimipisteessä. Tarvitset mukaan kuvallisen henkilöllisyystodistuksen, josta käy ilmi uusi nimi. Internetin kautta nimenmuutosta ei voi ainakaan toistaiseksi tehdä, eikä nimenmuutos kirjaudu automaattisesti kirjaston asiakasrekisteriin. Vantaan kaupunginkirjaston toimipisteiden yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät osoitteesta http://www.vantaa.fi/fi/kirjasto/kirjastot_ja_aukioloajat_.
Luin aikaisemmin että Helsingin kirjastoissa on mahdollista lainata kaikenlaisia laitteita, mutten löytänyt netistä mitään sivua, jossa olisi lueteltu… 1012 Helsingin kirjastoissa on tosiaan monenlaisia lainattavia laitteita, mutta valitettavasti mistään kirjastosta ei lainata skannereita kotiin asti. Osoitteesta http://www.helmet.fi/record=b1715034~S9*fin löytyvät järjestelmään viedyt lainattavat skannerit, mutta niitä saa lainaksi vain kirjastossa käytettäviksi. Jonkin verran kirjastoista lainattavista laitteista tietoa löytyy osoitteesta http://www.lib.hel.fi/asiakastietokoneet/. Valitettavasti täydellistä listausta ei ole tietääkseni olemassa. Kirjastojen lainaamat esineet saa kuitenkin HelMet-verkkokirjastossa osoitteessa http://www.helmet.fi näkyviin näin: 1. Valitse hakutavaksi ”Hakusana(t)”. 2. Kirjoita hakukenttään ** (eli kaksi tähtimerkkiä). 3. Valitse kohdasta ”Aineisto” valinnaksi...
Miten voi ilmoittaa viallisen DVD:n? 878 Paras tapa on kertoa henkilökunnalle DVD:tä palauttaessasi. Otamme silloin levyn pois lainauksesta ja jos mahdollista esimerkiksi hiomme sen taas toimintakuntoon.
Minulla on varauksessa CD John Wetton:Raised in captivity. Levyjä on 3 kpl ja varauksia 1. Levy on pitkään ollut käsittelyssä tai odottaa noutoa. Milloin se… 915 Valitettavasti en pysty sanomaan asiasta mitään tarkkaa. Yhden levyn kappaleen eräpäivä on ollut jo 1.3.2012, mutta asiakas ei ole palauttanut sitä ajoissa. Noutoa odottamassa olevan kappaleen viimeinen noutopäivä on 8.3.2012, joten jos varaaja ei ole noutanut levyä siihen mennessä, se lähtee sinulle, jollet ole saanut varausta siihen mennessä. Kirjasto 10:n pitkään käsittelyssä olevasta kappaleesta en tiedä mitään mutta voin laittaa asiasta tiedustelun kyseiseen kirjastoon.
Montako kertaa voi uusia lainatut kirjat omalla tunnuksella netin kautta? Kiitos! 1691 HelMet-kirjastoissa eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastoissa lainat voi uusia netin kautta tai puhelimitse kolme kertaa, jos niissä ei ole varauksia. Bestseller-tarralla varustettuja kirjoja ei voi kuitenkaan uusia lainkaan netissä eikä puhelimitse. Kolmen uusimiskerran jälkeen lainat täytyy tuoda kirjastoon ja lainata siellä uudelleen, jos haluaa pitää vielä kirjoja lainassa. Kirjastoon tuomisen yhteydessä uusimiskerrat nollaantuvat, joten sitten kirjoja voi uusia jälleen kolme kertaa netissä tai puhelimitse. Osoitteesta http://www.lib.hel.fi/Page/6c6735a2-d667-447d-9d04-dc7b2aa8bdb4.aspx löytyy lisätietoa lainaamisesta ja uusimisesta.
Muutan 15.3.2012 Helsingistä Nummelaan. Loppuuko asiakkuuteni Pääkaupunkiseudun kirjastoissa ja onko lainassa olevat kirjat palautettava 15.3 mennessä? 1055 Voit hyvin jatkaa Helmet-kirjaston asiakkaana, vaikka muutatkin pois pääkaupunkiseudulta, jos itse haluat ja tarvitset kirjaston palveluja. Ilmoita muuttuneet osoitetietosi kirjastoon. Jos lähetät kirjastokorttisi numeron, voin tarkistaa lainojesi eräpäivät.
Koskee pääkaupunkiseudun kirjastoja (helmet): Haluaisin etsiä dvd-elokuvia (mitä tahansa elokuvia) julkaisuvuosijärjestyksessä. Miten toimin? 1316 Tuo onnistuu HelMet-verkkokirjastossa osoitteessa http://www.helmet.fi seuraavasti: 1. Valitse hakutavaksi ”Hakusana(t)”. 2. Kirjoita hakukenttään ** eli kaksi tähtimerkkiä. 3. Valitse pudotusvalikosta ”Aineisto” aineistotyypiksi ”DVD-levy”. 4. Valitse pudotusvalikosta ”Koko aineisto” valinnaksi ”Elokuvat” 5. Kohtaan ”Järjestä hakutulos” laita valinta ”Ilmestymisvuoden mukaan”. 6. Paina Hae-nappia. Nyt hakutulokseksi pitäisi tulla lista kaikesta HelMet-kirjastojen DVD-elokuvista, uusimmat elokuvat ensin. Jos haluat rajata lastenelokuvat pois, voit ottaa pudotusvalikosta valinnan ”Aikuisten kokoelma”. Silloin mukaan tulee tosin tietokirjallisuuteen lukeutuva DVD-dokumentteja, mutta niitä on suhteellisen vähän verrattuna varsinaisiin...
Hyvää päivää. Sain vinkin, että kirjastosta voisi löytyä tämä seuraava artikkeli: Haavio, Martti, - Mantsinsaaren häränpäivä. - Suomen Kuvalehti 1933:39. Eli… 1205 ”Suomen kuvalehden” vuosikerta 1933 löytyy Pasilan kirjavarastosta, josta sen saa luettavaksi Pasilan kirjaston tiloissa. Artikkelin voi halutessaan kopioida tai skannata omaan käyttöön. Pasilan kirjaston lehtialueen kopiokoneella skannaaminen onnistuu varsin helposti ja nopeasti suoraan muistitikulle pdf-muodossa. Koska lehdet ovat käsikirjastoaineistoa, niitä ei valitettavasti voi saada tilattua toiseen kirjastoon. Saat vuosikerran luettavaksesi pyytämällä sitä Pasilan kirjaston asiakaspalvelutiskiltä. Vuosikerta tulee varastosta muutamassa minuutissa kirjahissillä. Pasilan kirjaston yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/yhteystiedot/ ja tarkempi saapumisohje osoitteesta http://www.lib.hel.fi/Page/af9da34a-...
Kuinka uusia? 863 HelMet-kirjastojen eli Vantaan, Helsingin, Espoon tai Kauniaisten kaupunginkirjaston kirjan voit uusia osoitteessa http://www.helmet.fi. Tarvitset uusimiseen kirjastokorttisi numeron ja korttiin liittyvän nelinumeroisen pin-koodin. Klikkaa pääsivun oikeassa yläreunassa olevaa kohtaa ”Omat tietoni”. Esiin avautuu kirjautumissivu, johon täytyy laittaa kirjastokortin numero ja pin-koodi ja klikata sitten ”jatka”. Seuraavaksi aukeavan sivun alareunassa löytyy lista lainoistasi. Laita vain rasti niiden lainojen kohdalle, jotka haluat uusia, ja klikkaa aivan sivun alareunasta kohtaa ”Uusi merkityt lainat”. Seuraavalta sivulta uusinta täytyy vielä vahvistaa klikkaamalla ”Kyllä”. Vaihtoehtoisesti jos haluat uusia kaikki lainasi, sinun ei tarvitse...
Onkohan teillä hankinnassa / ilmestymässä valikoimiinne Van Halenin uusin CD ( A Different Kind of Truth)? 1001 Kyllä on. Levy on juuri tilattu, mutta ei siis vielä saapunut edes kirjastojen hankintaosastoille. Kun tiedot levystä ja levyjen sijaintipaikat (vähintään yhden levyn) näkyvät Helmet-verkkokirjastossa, voi siitä tehdä varauksen. http://helmet.fi/
En saanut varattua profiles 7 pasilaan tulossa 1237 Tarkoitat varmaankin tätä englannin kielen oppikirjaa: Profiles, Course 7 / Jaana Ikonen, Anna-Mari Mäkelä, Lynn Nikkanen, Olli-Pekka Salo, Tuula Sutela (2010). Kirja pitäisi voida varata normaalisti. Helmet-kirjastoista Pasilan kirjaston kappale on tällä hetkellä lainassa. Kallion kirjaston kappale on matkalla kotikirjastoonsa, mutta sen pitäisi olla takaisin Kalliossa muutamassa päivässä. Varaamisen estää esimerkiksi kortilla oleva vähintään 10 euron muöhästymismaksu. Jos kuitenkaan maksuja tai muuta lainausta tai varaamista estävää ei ole, varauksen teolle ei näy esteitä. Jos lähetät kirjastokorttisi numeron ja tiedon siitä, mistä kirjastosta haluat varauksen noutaa, voin tehdä varauksen myös puolestasi.
Voinko saada listauksen Pekka Hämäläisen kirjoista, sen Hämäläisen, joka on työyhteisökouluttaja, perheterapeutti, pastori ja kirjailija, joka on julkaissut… 939 Pekka Hämäläisen kotisivuilta löytyy seuraavanlainen listaus (http://pekkahamalainen.com/kirjat): Isä ja minä, Minerva Kustannus Oy 2010 Sinulla on vain yksi elämä, Minerva Kustannus Oy 2009 Elämä on epäreilua, Minerva Kustannus Oy 2008 Rennosti vastuullinen työssä ja elämässä, Minerva Kustannus Oy 2007 Ihmisen kokoinen työyhteisö, Tammi 2005 Myönteisyyden mahtava voima, Tammi 2004 Rohkeuden voima, Tammi 2004 Jaksamisesta innostumiseeen työssä ja elämässä, Tammi 2001 Hyvä parisuhde, Ajatus 2000 Naura poika, naura!, Tammi 1999 Yllättävä voima – lähempänä kuin arvaatkaan, Tammi 1998 Voittaja vai häviäjä – päätä itse!, Tammi 1996 Jos tapahtuisi ihme, Tammi 1994 Myönteisyyden mahtava voima, Tammi 1993 Rakkaani, työn sankari, Ajatus 1991 Perhe...
Voiko itse tilaamansa kirjan noutaa kirjastosta, vaikka kirjastokorttia ei ole mukana, mutta muistaa silti oman kirjastokorttinsa numeron? 1112 Valitettavasti HelMet-kirjastoissa ei voi lainata pelkästään kirjastokortin numeron kertomalla. Se johtuu siitä, että kirjastokortin numero saattaa joutua helposti vääriin käsiin, jolloin joku voisi käyttää väärinkäyttää numeroa lainaamalla kirjoja toisen kortille. Sen sijaan varaukset voi lainata kuvallisella henkilöllisyystodistuksella, jos kirjastokortti on jäänyt kotiin. Henkilöllisyystodistuksen on oltava virallinen, eikä esimerkiksi opiskelijakortti tai muut epävirallinen todistus käy lainattaessa.