Golding William

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miksi William Goldingin meri-trilogian kustannus tapahtui suomessa kahden eri kustantajan toimesta. Onko tuo tavallista? Pidetäänkö tuota trilogiaa laadukkaan… 99 30.5.2023 Eihän tuo aivan ennenkuulumatonta ole, että käännösoikeudet kirjailijan tuotantoon siirtyvät kustantajalta toiselle. Goldingin meritrilogian tapauksessa menettelylle on kuitenkin varsin yksinkertainen selitys: ensimmäisen osan vuonna 1981 julkaissut Weilin+Göös luopui kaunokirjallisuuden kustantamisesta tyystin 1988 ja myi sekä kaunokirjallisuuden että lastenkirjallisuuden kustannusoikeutensa Gummerukselle, jonka kautta meritrilogian toinen ja kolmas osa sitten ilmestyivät 1990 ja 1991. Trilogian ensimmäinen osa Rites of passage (Merimatka) sai ilmestymisvuonnaan kirjallisuusmaailman merkittävimpiin kuuluvan Booker-palkinnon, ja 1983 Goldingille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto, joten voitaneen sanoa, että Goldingin tuotantoa...
Mitä eroa on vuoden 2007 ja 2013 kärpästen herra-kirjassa? Kansi on erilainen, ja vuoden 2007 versiossa on n. sata sivua enemmän. Haluaisin tietää… 478 28.5.2019 Sisällöllisesti vuosien 2007 ja 2013 laitokset Kärpästen herrasta eivät eroa toisistaan: molemmat sisältävät saman suomennoksen William Goldingin romaanista. Sivumäärien eroavaisuus selittyy erilaisella typografialla (tekstityyppi, kirjasinkoko, riviväli, tekstin määrä sivulla). Juhana Perkin käännös ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1960. Kaiken kaikkiaan kirjasta on otettu toistakymmentä painosta. Keskiyön kirjasto -sarjassa vuonna 2007 ilmestynyt 336-sivuinen Kärpästen herra lienee kuitenkin ainoa alkuperäisen kustantajan Otavan julkaisema versio, jota varten on valmistettu kokonaan uusi ladelma. Muut näyttävät 264 sivuineen vastaavan vuoden 1960 ensipainosta. Otavan lisäksi Kärpästen herra on Perkin suomennoksena ilmestynyt Suuren...
Luin vastikään koulussa Kärpästen herran, ja sen on ollut siitä eteenpäin ehdoton lempikirjani. Mitä muuta William Golding on kirjoittanut? Voiko kirjan… 1233 24.10.2012 William Goldingilta on suomennettu Kärpästen herran lisäksi seuraavat kirjat: Merimatka (1981) Näkyvä pimeys (1983) Paperimiehet (1985) Perilliset (1985) Vapaa putoaminen (1986) Pyramidi (1987) Laskusilta (1990) Laiva tulessa (1991) Muiden kirjailijoiden kirjoista voisit kokeilla vaikka näitä: Boyne, John: Poika raidallisessa pyjamassa Collins, Suzanne: Nälkäpeli (+ jatko-osat Vihan liekit, Matkijanärhi) Condie, Ally: Tarkoitettu (+ jatko-osa Rajalla, 3. osa ei vielä ilmestynyt) Dahl, Roald: Rakkaani, kyyhkyläiseni : jännityskertomuksia Nothomb, Amélie: Antikrista Sachar, Louis: Paahde Steinbeck, John: Helmi Teller, Janne: Yhtään
Heippa! Mistä löytäisin kirja-arvosteluja tai artikkeleita koskien William Goldingin teosta Kärpästen herra? 2178 24.5.2010 Goldingin Kärpästen herra ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 1960. Siitä on ilmestynyt useita arvosteluja tuolloisissa sanomalehdissä. Seuraavista Pasilan kirjaston lehtisalista löytyvistä mikrofilmeistä löytyy kirja-arvostelu Goldingin Kärpästen herrasta. Helsingin Sanomat 1961 6.1. sivu 6 Uusi Suomi 1961 6.1. sivu 19 ja 1966 22.1. Huvudstadsbladet 1959 30.12. Suomen Sosiaalidemokraatti 1961 19.2. sivu 7 Lisää arvosteluja löytyy kausijulkaisuista ja aikakauslehdistä, joita on Pasilan kirjaston varastossa. Suomalainen Suomi 1961 nro 29, sivut 52-54 (Aarne Kinnunen) Parnasso 1961 nro 11, sivut 51-52 (Eila Pennanen) Lukufiilis 2001 nro 2, s. 11 (Juha Isotalo: Näinkö täytyy tapahtua?) Esseitä William Goldingin tuotannosta: Syrjä, Juhani:...
Onko William Goldingin kirjasta Kärpästen herra tehty äänikasettia? kiitos 2155 13.3.2000 Kärpästen herra on äänikasettina saatavana vain ruotsin ja englannin kielisenä.