| Kerätäänkö, säilytetäänkö tai arkistoidaanko missään Suomen kirjastossa fanifiktioita millään tasolla, elektronisesti tai fyysisesti? |
72 |
|
|
|
Verkossa olevaa fanifiktiota ei sen luonteen vuoksi löydy Suomesta kirjastojen kokoelmista. Sen sijaan joitakin painettuja kirjoja saattaa löytää, riippuen siitä, miten fanifiktio käsitetään. Esimerkiksi Jane Austenin kirjoihin tai henkilöhahmoihin perustuvaa kirjallisuutta löytyy kirjastojen kokoelmista. Austenin teokset ovat tekijänoikeusvapaita, jolloin fanifiktion julkaiseminen on mahdollista. |
| Saanko käyttää kirjassani toisen kirjailijan keksimää ja kirjassaan käyttämäänsä miljöötä ja henkilöitä ilman lupaa? |
572 |
|
|
|
Tekijällä on tekijänoikeudet luomiinsa hahmoihin ja miljööseen. Tekijänoikeus on Suomessa voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Tämän jälkeen voi laillisesti käyttää toisen henkilön henkilöitä tai miljöötä. Esimerkiksi Sherlock Holmes -hahmon tekijänoikeudet ovat rauenneet, joten hänestä voi laillisesti kirjoittaa kuka vaan ja myös julkaista teoksensa.
Jos kirjoitat vain omaksi ja kavereiden iloksi, etkä aio sitä julkaista, puhutaan fanifiktiosta. Joillekin kirjailijoille fanifiktion kirjoittaminen heidän teoksistaan on suuri kunnianosoitus, eikä se haittaa heitä. Fanifiktiota julkaistaankin internetissä varsin paljon, eikä siitä ole nostettu oikeusjuttuja. Fanifiktiosta voi lukea vaikka seuraavat Ylen jutut: Fanifiktio... |
| Etsisin kirjaa tai kirja sarjaa (en ole varma mikä se on) nimeltä Fallout Equestria. Sitä ei varmaankaan mistään Suomen kirjastosta löydy, mutta kysyisin miten… |
337 |
|
|
|
Tätä fanifiktiona tuotettua kirjasarjaa näyttäisi olevan ainoastaan Kongressin kirjaston kokoelmissa Yhdysvalloissa. Sitäkään tuskin saa lainaksi. Kirjat ovat luettavissa verkossa, mutta käännöksiä niistä ei ole:
http://falloutequestria.wikia.com/wiki/Fallout:_Equestria |