Espanja

42 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Löytysiköhän joululaulu jota lauloimme koulussa 70-luvun lopulla ja jota en ole sen jälkeen kuullut enkä nähnyt. Laulu oli iloinen ja jäi mieleen. Opttajani… 71 9.1.2024 Ilmeisesti etsimäsi laulu on nimeltään ”Koko Beetlehem nyt loistaa” (tai ”Koko Betlehem nyt loistaa”). Tästä laulusta en löytänyt sellaista julkaistua nuottia, jossa laulun sanat olisivat suomeksi. Opettaja-lehden vuosikertoja en pääse tutkimaan, joten voi olla, että laulu on julkaistu jossakin lehden numerossa. Laulu alkaa: ”Koko Beetlehem nyt loistaa sen portit kauas hohtaa”. Kertosäkeessä lauletaan juuri kuten muistat: ”Tanssivat hyppelevät pikkukalat joissa”. Suomenkielisen sanoituksen on tehnyt Anna-Kaarina Kiviniemi. Laulun ovat levyttäneet suomeksi Simonkylän lapsikuoro ja Iin Laulupelimannit -yhtye, jonka taiteellisen johtajan Unto Kukan avulla sain selville laulun alkuperäisen nimen ”Brincan y bailan”. Suomenkieliset sanat voi...
Miksi Espanja ei liittynyt Natoon silloin, kun se perustettiin? 187 11.7.2023 Kun NATO perustettiin, Espanjaa ei yksinkertaisesti haluttu mukaan: useimmat puolustusliiton perustajajäsenistä olivat Espanjan jäsenyyttä vastaan. Sodanjälkeisessä maailmassa kansainvälinen mielipide oli enenevässä määrin maata hallinneen "viimeisen länsimaisen diktaattorin" kenraali Francon vastainen. Liittoutuneet pitivät Francon Espanjaa lähes vihollisenaan. Sodan jälkeen ne tuomitsivat Francon hallituksen fasistisena ja vaativat demokratian palauttamista maahan. Ranska aloitti länsiliittoutuneiden antifrancolaisen kampanjan sulkemalla rajansa maaliskussa 1946. YK:n yleiskokous hyväksyi joulukuussa päätöslauselman, jossa kehotettiin kaikkia jäsenmaita vetämään suurlähetystönsä pois Madridista. Espanja suljettiin myös kaikkien niiden...
Etsin joululaulua joka alkaa sanoin "Koko Beetlehem nyt loistaa", erityisesti sen nuottia ja sanoja. Mistä löytäisin? Alunperin espanjalainen laulu löytyy myös… 169 19.12.2022 Suomenkielisellä nimellä "Koko Beetlehem nyt loistaa" (tai "Koko Betlehem nyt loistaa") en löytänyt tästä joululaulusta nuottia enkä sanoja. Suomenkielisen sanoituksen on tehnyt Anna-Kaarina Kiviniemi. Sen ovat levyttäneet Simonkylän lapsikuoro ja Iin Laulupelimannit. 9.1.2024: Korjaan vastaustani, sillä laulun alkuperäinen nimi on "Brincan y bailan", ei "Pero mira cómo beben". Suomenkielinen sanoitus alkaa: "Koko Beetlehem nyt loistaa sen portit kauas hohtaa". Kertosäkeessä lauletaan: "Tanssivat hyppelevät pikkukalat joissa". Suomenkieliset sanat voi kuunnella Iin Laulupelimannien äänitteeltä ”Joulukuusella : joululauluja ja -runoja” (Iin Laulupelimannit, 2015), joka on lainattavissa Iin kirjastosta. Alkuperäisellä nimellä ”Brincan y...
Mitä nimeä tai kirkkokuntaa edustavat Barcelonan lähellä La Ramblas kävelykatua olevista nunnista?Heillä on siellä majoituspalvelut ja ruokala köyhille. 176 23.6.2020 Barcelonassa on katolisia luostareita ja useita dominikaani- sekä benediktiiniläisjärjestöjä (jotka nekin katolilaisia). Osa näistä järjestää keskusta-alueella majoitusta opiskelijoille, sairaille ja köyhille. Esimerkiksi Siervas de Maria -nunnajärjestön luostarin lähellä on majoitusta, ja benediktiiniläinen Recidencia Maria Inmaculada sekä dominikaaninen Reina de la Pau järjestävät asumista opiskelijoille. Vanhuksille, etenkin köyhimmille, asumista järjestää ainakin Angelícas. Varsinaista "uskontoturistien" asumista Barcelonassa ei järjestetä, joskin osa hotelleista on sijoitettu strategisesti lähelle Pedralbesin ja Sant Matiesin luostarien läheisyyteen. 
Paljonko Italiassa ja Espanjassa kuolee ihmisiä normaaliolosuhteissa? 516 6.4.2020 YK:lta ilmestyy vuosittain tammikuussa Population and vital statistic report -julkaisu. Julkaisussa on kattavat maittain kootut tilastot mm. kuolleisuusluvuista. Vuoden 2019 julkaisun mukaan Italiassa kuoli  vuonna 2017 649 061 ihmistä ja Espanjassa 421 269 ihmistä ja vuoden 2018 julkaisun mukaan Italiassa kuoli vuonna 2016 615 261 ihmistä sekä Espanjassa 406 815 ihmistä. Päivittäisen kuolleisuuden voi laskea jakamalla kuolleet vuodessa olevien päivien määrällä. Tällöin päivittäiset kuolleisuusluvut olisivat seuraavat: Maa 2016 2017 Italia 1 685,65 1 778 Espanja 1 114,56 1 154,16 Yllä oleva on tietenkin suuntaa antava tieto ja perustuu vain muutamaan vuoteen. Alla olevista linkeistä pääset julkaisuihin, joista...
60-70 luvulla suomalainen artisti? Teksti: "Malagan viinin huumaa soinnissa kielte on poltetta ... kuumaa Granadan auringon, on kaukana tumma etelän yö..." 499 19.11.2019 Taitaisi olla Tango Mandolino, esimerkiksi Taisto Tammi on esittänyt kyseistä kappaletta. Kyseinen kappale löytyy esimerkiksi Taisto Tammen cd-levyltä '20 suosikkia : Muistojeni ruusut', jossa on hänen kappaleitaan vuosilta 1964-1976.
Voisitko kertoa millaiset ovat espanjan mantereen vesistöt ja merialueet. 810 2.5.2019 Espanjan alueesta löytyy runsaasti tietoa monella kielellä. Vesistöistä ja merialueista saa helposti kokonaiskuvan kartan avulla. Toenperän kirjastoissakin löytyy Espanjan aluekarttoja. https://lumme.finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B%5D=~format%3A%221%2FMap%2FMap%2F%22&filter%5B%5D=~format%3A%221%2FMap%2FAtlas%2F%22&filter%5B%5D=~geographic_facet%3A%22Espanja%22&filter%5B%5D=~building%3A%221%2FLumme%2FTOE%2F%22&lookfor=espanja+&type=AllFields Lisätietoja Espanjan vesistöistä voisi saada esim. maantieteen kirjoista https://lumme.finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B%5D=~format%3A%220%2FBook%2F%22&filter%5B%5D=~geographic_facet%3A%22Espanja%22&lookfor=maantiede&type=AllFields Myös...
Kyselen hyviä espanjankielisiä laatielokuvia, joissa suomenkielinen tekstitys, muitakin kuin Almodovarin. Saisi olla laadukasta draamaa, komediakin käy. Ei… 240 26.2.2018 Luis Buñuelin ohjaamia, suomeksi tekstitettyjä elokuvia löytyy Helmet-hausta useampia. Erice Victorin elokuva Mehiläispesän henki Elonetissä http://www.elonet.fi/fi/elokuva/198228 Kolmantena tunnettuna espanjalaisena  elokuvaohjaajana voisi mainita Carlos Sauran https://fi.wikipedia.org/wiki/Carlos_Saura
Mikä on Espanjan suurin järvi? Mikä sen pinta-ala ja keskisyvyys on? 4705 23.3.2016 Espanjan suurin järvi on Zamoran maakunnassa sijaitseva Sanabria (El lago de Sanabria). Sen pinta-ala on 3 187 500 neliömetriä ja keskisyvyys 35 metriä. http://www.limnetica.com/Limnetica/Limne08/L08u049_The_Sanabria_lake.pdf http://www.spain.info/en/reportajes/el_lago_de_sanabria_el_embrujo_de_l…
Luin vuosituhannen vaihteen aikaan espanjalaisen romaanin, jonka kirjoittajaa tai nimeä en pysty muistamaan. Siinä oli erikoinen juoni: Oli ihmisiä, etupäässä… 572 9.9.2014 Kirja voisi olla Jose Carlos Somozan jännitysromaani Clara ja varjot. Siinä taideteoksiksi muokattuja ihmisiä mm. myydään ja vuokrataan. Kirjan esittely löytyy mm. kirjasampo.fi-sivulta: http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_3185 Myös Laird Huntin Ray of the star -romaani vastaa hiukan kuvaustasi. Kirjaa ei ole suomennettu: http://lairdhunt.net/books/ray-of-the-star/ Somozan kirjan saa lainaan Helmet-kirjastoista: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search?formids=target&suite=def&reserv…
Mistä psoitteesta läytäisin espanjasta kirjaston jostä löytyisi englanniksi kirjoja. 595 19.10.2013 Espanjalaisissa kirjastoissa on yleensä kansainvälinen osasto, joissa on mm. englanninkielisiä kirjoja. Näin kertoo alla oleva sivusto: http://www.justlanded.com/english/Spain/Articles/Culture/Libraries-in-S… Alla olevan Wikipedia-sivuston avulla pääset alkuun ja etsimään kirjastoa itsellesi sopivimmalta paikkakunnalta: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_libraries_in_Spain
Haluaisin kirjavinkkejä espajalaisesta kirjallisuudesta. Löytyykö suomenkielisiä romaaneja, jotka käsittelevät Espanjan sisällissotaa tai Francon aikaa (muita… 2898 18.9.2013 Espanjan sisällissodan ajasta kertovat mm. seuraavat suomennetut romaanit: Timanttiaukio / Mercè Rodoreda ; suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä, (Otava, 1988). Timpurinkynä / Manuel Rivas ; suomentanut Anu Partanen, (Tammi, 2001). Salamiin soturit / Javier Cercas ; suomentanut Matti Brotherus, (WSOY, 2003). Öinen ratsumies / Antonio Muñoz Molina ; suomentanut Tarja Härkönen (Tammi, 2010). Talvi Madridissa / C. J. Sansom ; suomentanut Seppo Raudaskoski (Otava, 2010). Ommelten välinen aika / María Dueñas ; suomentanut Sari Selander (WSOY, cop. 2013). Kuuluisan muistelman "Katalonia, Katalonia" samalta aikakaudelta on kirjoittanut George Orwell, suomennoksen julkaisi WSOY ensin vuonna 1974 ja uudelleen 1991. Francon aikaan 1950-luvulle sijoittuu...
Olen lähdössä lomamatkalle Espanjaan, ja matkaoppaita on tosi tylsä lukea. Lukisin mieluiten espanjalaista, suomeksi käännnettyä kirjallisuutta. Olen… 1111 2.9.2013 Kansallisbibliografia Fennicassa voi etsiä suomenkielisiä kirjoja, jossa alkuteos on espanjankieleinen. Tämä tapahtuu Fennican tarkennetussa haussa seuraavasti: hakusana(t): spa pudotusvalikosta kieli: suomi hakutulos voidaan järjestää kohdasta lajittele: uusimmat ensin haussa voi käyttää myös aikarajausta Kansallisbibliografia Fennica tarkennettu haku https://fennica.linneanet.fi/vwebv/searchAdvanced Helmet-kirjastoilla on käytössä tietokanta Contemporary Authors. Tietokannassa voi rajata kansallisuudeksi: spanish ja edelleen kirjallisuudenlajiksi esim. fiction, short stories, economics, sociology, military travel/exploration, jne… http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Tietokannat/Kirjallisuus(812) Espanjalaisia nykykirjailijoita: http://...
Etsin tietoa Espanjan kirjasto järjestelmästä ja sen eroista Suomen kirjasto järjestelmään, mistä voisin saada tietoa? Olen yrittänyt eri haku termeillä, mutta… 1131 19.3.2012 Espnajan kirjastojärjestelmästä löytyy varsin vähän tietoa suomeksi. Aleksi-tietokannasta löytyi kaksi Espanjan tieteellisiä kirjastoja käsittelevää artikkelia: Penkinmerkkausmatkalla Barcelonassa. Julkaisussa: Signum 39(2006) nro. 5 s. 5-8. Espanjasta mallia kirjastojen laadunhallintaan ja auditointiin. Julkaisussa: Signum 40(2007): 3, 5-13 Signum on Suomen tieteellisen kirjastoseuran lehti. Voit kysellä lehden saatavuutta lähikirjastosi kautta. Lehteä löytynee ainakin Rovaniemeltä. Internetissä: Public Libraries in Spain (vuodelta 1993): http://www.doc6.es/media/pdfs/articulos/Public_libraries_%20in_spain.pdf Library marketing in Spain: http://www.um.es/gtiweb/jgomez/publicaciones/marketinginspainmassisimoy… http://www.justlanded.com/...
Miten Espanjan pinnanmuodot vaikuttavat asukkaiden elämään (esim. matkailuun ja liikenteeseen ym.) ja millainen on Espanjan elintaso? 2086 18.1.2012 Espanja on pinnanmuodoiltaan yksi Euroopan vaihtelevimmista maista. Aiheesta on kysytty palvelussamme aiemminkin, ja luonnehdinta pinnanmuodostuksesta löytyy arkistostamme: http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=819a7bf0-fd8…. Tietoa löytyy myös osoitteesta http://www.matkailu-opas.com/espanjan-pinnanmuodot.html. Vuoristoilla on luonnollisesti vaikutuksensa liikennejärjestelyihin. Erityisesti Espanjan, Andorran ja Ranskan raja-alueella kohoava Pyreineiden vuoristo on keskikohdaltaan vaikeasti ylitettävissä, ja rauta- ja maantiet kulkevat matalampia reunaväyliä pitkin. Espanjassa on kuitenkin nykyään tiheä ja korkeatasoinen tieverkosto. Rautatieverkon kokonaispituus on 15 288 km ja joitakin yhteyksiä liikennöidään...
Opisken kokiksi ja teen opinäytetyötä aiheesta andalusialainen keittiö. Tarvitsisin teoriatietoa ym. Andalusialaisesta keittiöstä 1067 12.1.2012 Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmiin kuuluvat mm. seuraavat Andalusian ruokaperinnettä käsittelevät teokset: - Kultainen keittokirja, osa 3. - Vivi-Ann Sjögren: Andalusian karkea suola - Cocina Andaluza - Antti Uusitalo: Sherry Viimeksi mainittu kirja on lainassa, mutta sisältänee nimestään huolimatta asiasanoituksen mukaisesti myös andalusialaista ruokakulttuuria. Lisäksi kirjastomme kokoelmiin kuuluu espanjalaista ruokakulttuuria käsitteleviä teoksia, joissa mahdollisesti on tietoa myös andalusialaisesta ruokakulttuurista, esimerkiksi Adrian Linssen: Tapas, Keith Floyd: Floyd Välimerellä ja Pepita Aris: Espanjalainen keittiö.
Espanjassa lapset saavat loppiaisena lahjaksi "carbon":ia, jos ovat olleet tuhmia. Onkohan kyse hiilestä (carbon) tai onko kuitenkin lahjana mustaa lakritsia ? 1434 12.10.2011 Espanjassa joululahjoja jaetaan pääasiassa juuri 6. tammikuuta eli Loppiaisena. Lahjoja tuovat itämaan tietäjät eli kolme viisasta miestä. Yksi viisaista miehistä, Balthasar, voi tuoda tuhmalle lapselle hiilikimpaleen. Ainakin muutamien lähteiden mukaan "hiili" on tehty sokerista. http://www.whychristmas.com/cultures/spain.shtml http://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4maan_tiet%C3%A4j%C3%A4t
Miksi espanjan alueella on juuri kyseinen kasvillisuustyyppi? Sademäärä? Mikä on etäisyys päiväntasaajalle (saatu auringon säteily) ja entäs etäisyys mereen,… 4248 27.5.2011 Kasvillisuustyyppiin missä tahansa maapallolla vaikuttaa eniten alueen ilmasto: etenkin lämpötila, sademäärä ja sen vaihtelut vuodenajan mukaan. Myös alueen vuoristoisuus vaikuttaa. Espanjassa kasvillisuus ja ilmasto vaihtelevat suuresti maan eri puolilla. Manner-Espanjan lisäksi Espanjaan kuuluu myös saaria ja saariryhmiä, mm. Kanarian saaret, joissa ilmasto on jokaisessa omanlaisensa. Kasvillisuusvyöhykkeistä löydät tietoa vaikkapa täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvillisuusvy%C3%B6hyke Espanjan alueen ilmastosta ja vuoristoista tietoa esim. näiltä sivuilta http://www.matkailu-opas.com/espanjan-ilmasto.html http://www.matkailu-opas.com/espanjan-vuoristot.html Etäisyys päiväntasaajalle tai mereen vaihtelee sen mukaan, missä kohtaa...
Tarvitsen monipuolista tietoa Espanjasta. Onko Espanjassa esimerkiksi paljon järviä ja miten ne sijoittuvat kartalle? Minkälaista maankäyttöä Espanjassa… 9320 1.2.2011 Espanjan maaperästä on kyselty meiltä ennenkin, vastauksen voit lukea täältä: http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=819a7bf0-fd86-4c4… Metsiä Espanjassa kasvaa lähinnä vain pohjoisilla vuoristoseuduilla. Yleisesti Espanjassa vallitsee Välimeren ilmastotyyppi, jota suurimmaksi osaksi vuotta leudontavat Atlantin suunnalta puhaltavat länsituulet. Toisinaan Espanjan yli puhaltavat myös Afrikan Saharasta puhaltavat tuulet, jotka tuovat tullessaan lämmintä ja kuivaa ilmaa. Monet vuoristot lisäksi tekevät paikallisesti ilmastosta hyvin vaihtelevan. Espanja voidaankin karkeasti jakaa kolmeen ilmastovyöhykkeeseen: Pohjoisessa (Galiciasta Pyreneiden länsiosaan) vallitsee kostea meri-ilmasto, keskiosissa (joka käsittää koko mesetan,...
Tarkoitus on lähteä autoilemaan keväällä reiluksi viikoksi manner-Espanjaan Kastilia-Manchan ja Kastilia-Leonin seudulle: Toledo, Ciudad Real, Trujillo,… 1147 19.1.2011 Suomenkielisistä matkaoppaista ainakin Näe ja koe -sarjan Espanja (Tammi, 2009) käsittelee mainitsemiasi alueita. Englanninkielisistä löytyy Lonely planet -sarjan Spain (2009) sekä Back roads Spain (Dorling Kindersley, 2010), joka käsittelee nimenomaan automatkailua Espanjassa. Espanjan historiasta kertovat esim. Juan Lalagunan Matkaopas historiaan : Espanja (UniPress, 2010), Antony Beevorin Taistelu Espanjasta : Espanjan sisällissota 1936-1939 (WSOY, 2006) ja Jorma Multasen Suomalaisena Espanjan sisällissodassa (K&T Design, 2010). Kirjeenvaihtajana Espanjassa vuosina 1988-1991 toiminut Markku Saksa on kirjoittanut Espanjan arkipäivästä ja oloista kirjan Don Quijoten maassa : reportaasi Espanjasta (WSOY 1992). Kaunokirjallisuuden...