energiproduktion

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miksi painovoimaa ei voi käyttää energian tuotantoon? Onhan se kuitenkin "voima". 126 30.5.2023 Linkeistä löytyvät artikkelit pohtivat kysymystä. Niiden mukaan painovoimaa ei voi käyttää energianlähteenä, juuri siksi, että se on voima eikä energiaa. Voima määritellään kahden kappaleen väliseksi vuorovaikutukseksi, jossa energiaa siirtyy kappaleesta toiseen. Energia taas on kappaleiden ominaisuus. Painovoima osallistuu energiantuotantoon esimerkiksi vesivoimaloissa. Siinäkään se ei luo energiaa, vaan muuntaa olemassa olevaa potentiaalienergiaa liike-energiaksi. Painovoima saa veden laskeutumaan korkeammalta paikalta alemmas, jolloin veden virtaus pyörittää sähköä tuottavia turbiineita. Potentiaalienergia ei kuitenkaan ole peräisin painovoimasta vaan siitä lähteestä, joka kohotti vesimolekyylit sellaiseen asemaan, josta painovoima...
Tuotetaanko sähköä öljyn avulla lämpövoimalaitoksissa? 456 2.11.2020 Suomen sähköntuotannosta tuotetaan pieni osa myös öljyllä. Energiateollisuus ry:n sivuilla on taulukko sähköntuotannosta energialähteittäin (7/2018-8/2020): https://energia.fi/files/1414/a_Sahkontuotannon_kk_polttoaineet_Elokuu… Tilastokeskuksen sivuilla on taulukko sähkön ja lämmön tuotannosta tuotantomuodoittain ja polttoaineittain vuonna 2018: http://www.stat.fi/til/salatuo/2018/salatuo_2018_2019-11-01_tau_001_fi…
Mitä energianlähteiteitä Tanska käyttää? Hyödyt, haitat ja kehitys. 3162 14.3.2006 FINPRO:n maaraportin mukaan Tanskan tärkeimmät kotimaiset energianlähteet ovat öljy ja kaasu, joilla katetaan valtaosa kotimaisesta tarpeesta. Omaa kivihiilituotantoa maalla ei ole eikä uusia hilivoimaloita rakenneta päästöjen vuoksi. Tanska on uusiutuvan energiantuotannon kärkimaita; maassa ei ole lainkaan ydinvoimaloita, eikä niitä ole tarkoitus rakentaa tulevaisuudessakaan. Tanska kattaa 12% sähkönkulutuksestaan tuulivoimalla (tarkoituksena on saavuttaa 50% v. 2030) ja on johtava tuulivoiman tuottaja ja tietämyksen levittäjä. Sähköä tuotetaan maassa myös jätteenpoltolla, joskin suurin osa sähköstä tuotetaan edelleen hiilivoimaloissa. FINPRO:n maaraportti löytyy osoitteesta http://www.finpro.fi/fi-FI/Finpro/ (Markkinatietoa->...
Tarvitsen hyvän ja kattavan kirjan eri energiamuodoista. Ei tarvitse olla teknistä tietoa, perusasiat vain. Onko olemassa tällaista kirjaa ja mistä sellaisen… 766 24.10.2001 Kirja nimeltä Energia yhteiskunnassa / Heikki Lehto, Tapani Luoma, julk. Kirjayhtymä, Helsinki, 1998, 5. uudistettu painos, 48 sivua, näyttäsi olevan aiheesta sopiva tietopaketti. Kirjassa on käsitelty mm. lyhyesti eri energiamuotoja sekä niiden etuja ja haittoja. Kirja löytyy useimmista kirjastoista kuten monihaku http://www.kirjastot.fi/showhierarchy.asp?hid=1247 maakuntakirjastojen kokoelmatietokannoista osoittaa.