dystopier

16 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–16.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Nuorten kirja haussa 96 13.12.2023 Olisiko kyseessä Eija Lappalaisen Routasisarukset -trilogia? Siinä Utu-tytöllä on erikoinen kyky ymmärtää aikoinaan hylättyjä koneita ja pakenee mm. etsimään biologisia vanhempiaan ja selvittämään kykyjensä alkuperää. Linkki Helmet-hakuun
Haluaisin muutaman kirjavinkin suomea opiskelevalle aikuiselle ystävälle. Tarkoitus olisi laajentaa sanavarastoa ja vahvistaa lauserakenteiden osaamista… 68 8.11.2023 Hei, Voisin suositella William Gibsonin Sprawl-trilogiaa: Neurovelho, Kreivi Nolla ja Mona Lisa. Teoksissa käsitellään viime aikoina ajankohtaisia aiheita, kuten tekoälyä ja virtuaalitodellisuuksia, ja lukisin ne klassikoiksi. Suomenkielisten painosten saatavuus Helmet-kirjastoissa on tosin valitettavan huono. Ilmeisesti kustantaja ei ole vähään aikaan ottanut uusia painoksia, ja kirjastoista löytyy vain muutama nide kutakin. Teoksissa on jonkin verran slangia, joka kuitenkin on niiden maailman sisäisiin asioihin, kuten juuri virtuaalitodellisuuteen, liittyvää, ja siten myös äidinkieliselle lukijalle uutta. Toinen hyvä sarja on Philip Reeven Kävelevät koneet. Se on suunnattu nuorille lukijoille, mutta toimii kyllä keski-ikäiselle...
Etsin kirjaa dystopiasta jossa Suomi on taantunut tasa-arvokehtyksessä jonnekin 1950- 60- luvulle. Naisilla on arvoa vain synnyttäjinä ja kaunistuksena miehen… 108 14.3.2023 Kyseessä lienee Johanna Sinisalon Auringon ydin. Auringon ydin | Kirjasampo
Mikä kirja: kertoo Helsingin lähitulevaisuudesta. Ihmiset makoilevat kotonaan virtuaalilasit yllään. Ruokakuljetukset tuodaan kotiin. Hakaniemen torilla on… 156 20.2.2023 Tuntomerkit sopisivat aika hyvin Piia Leinon romaaniin Taivas (S & S, 2017). Se on vuoden 2058 Helsinkiin sijoittuva dystopia. Sisällissodan jälkeen rajat on suljettu. Helsingistä ei saa poistua ja Hakaniemen torilla jonotetaan ruokaa. Ankeaa todellisuutta paetaan virtuaalimaailmaan. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f…
Scifi kirja/kirjasarja jossa sähkölaitteet lakkaavat toimimasta ja yhteiskunta romahtaa. Myöhemmin perustetaan keskiaikaa muistuttava uusi yhteiskunta… 166 11.7.2022 Kirjasarja on ruotsalaisen Lars Wilderängin Tähtitrilogia-sarja: Tähtikirkas, Tähtisade ja Tähtipöly (Jalava 2017-2018).
Ovatkohan aiemmat suomennokset (Talvitie ja Mattila) kovinkin erilaisia kuin uusin (Kivi) Orwellin teoksen 1984 virkkeestä "If you want a picture of the future… 149 8.7.2022 "Jos haluat luoda kuvan tulevaisuudesta, kuvittele vain saapasta, joka astuu ihmiskasvoille... aina, ikuisesti." (Talvitie) "Jos haluat kuvan tulevaisuudesta, voit kuvitella saappaan, joka polkee ikuisesti ihmiskasvoja." (Mattila)
Luin scifi-kirjan, joka koskee jonkinlaista postapokalyptistä maailmaa. Sen päähenkilö pakenee jotakin joka on tuhonnut hänen yhteisönsä. Mutta muistan: hän… 238 16.4.2021 Voisiko kyseessä olla John Brosnanin Sky Lords -trilogian kolmas osa The Fall of the Sky Lords (https://www.goodreads.com/book/show/1348008.The_Fall_of_the_Sky_Lords)? Trilogian ensimmäinen osa on suomennettu nimellä Taivaan valtiaat.
Luin joskus 2010-luvun alkupuolella dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvaa nuortenkirjasarjaa - kirjoja oli ainakin kaksi, luultavasti kolmekin. Olen aika… 257 1.4.2021 Kirjasarja on Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Routasisarukset. Routasisarukset. WSOY 2011 Hiekkasotilaat. WSOY 2012 Konejumalat. WSOY 2013 2300-luvulle sijoittuvassa kirjasarjassa päähenkilö Utulla on kyky ymmärtää muinaisia koneita. Hän lähtee etsimään Marras-nimistä veljeään, joka on paennut suojatusta kotilaaksosta dystooppiseen Eurooppaan.
Etsin nuorisofiktiokirjaa, jonka luin luultavasti vuosien 1997-2002 aikana. Juoni sijoittui post-apokalyptiseen maailmaan, jossa kaupungin ulkopuolella oli… 148 7.3.2021 Jukka Parkkisen kirjassa Sinun tähtesi, Allstar (WSOY 1994) pojat lähtevät hiihtäen kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle Kielletylle alueelle. Kirjassa ajetaan myös moottorikelkalla. Kirjan takakannessa paljastetaan, että pojat tiesivät liikaa - sen kuka todella tuhosi maailman.
Muutaman vuoden takainen kirja, joka kertoo Suomen ja Lapin sisällissodasta. Kuka on kirjailija ja kirjan nimi? 180 7.9.2020 Etsitty kirja lienee Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat_1799687
George Orwellin teoksessa Vuonna 1984 protagonisti elää dystopiassa, jossa käytössä olevaa kieltä korvataan ns. uuskielellä ja ajatuspoliisi valvoo vääriä… 307 25.6.2020 Sekä uuskieli- että ajatuspoliisi-sanoista on tehty Wikipedia-artikkelit, joiden avulla voi tehdä päätelmiä yhtäläisyyksistä nyky-Suomeen:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Uuskieli https://fi.wikipedia.org/wiki/Ajatuspoliisi Syvällisemmin voi aiheeseen tutustua esim. Orwellin Vuonna 1984 -teoksesta tehdyissä opinnäytetöissä, joista tässä kaksi:  Maarit Kainulainen, Kieli ja poliittinen manipulaatio George Orwellin teoksessa Nineteen Eighty-Four Pro (Pro gradu, Jyväskylän yliopisto, 2004) ja Jonne Ritari, Kuinka dystopia toteutuu? 2000-luvun näkökulmia George Orwellin poliittiseen satiiriin Nineteen Eighty-Four (Pro gradu, Turun yliopisto, 2009). Opinnäytteet ovat myös verkossa luettavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/...
Mitä Ray Bradburyn sitaatti bums on the outside, libraries inside tarkoittaa? 201 18.3.2020 Ray Bradburyn Fahrenheit 451 -teoksen totalitaarisessa yhteiskunnassa kirjat ovat kiellettyjä. Joukko älymystöön kuuluneita ihmisiä on opetellut kirjoja ulkoa säilyttääkseen kirjallista perintöä. Sitaatti viittaa siihen, että nämä ihmiset ovat ulkoisesti resuisia, mutta sisältä kirjallisia muistipankkeja, kirjastoja.
Onko teeaiheiseen nuorten seikkailukirjaan tullut jatko-osaa? 379 7.1.2020 Kyseessä lienee Emmi Itärannan Teemestarin kirja (Teos, 2012). Sille ei ole ilmestynyt jatko-osaa, mutta Itäranta julkaisi vuonna 2015 toisen, itsenäisen romaanin Kudottujen kujien kaupunki.
Mikä kotimainen kaunokirjallisuuden teos vastaisi suurin piirtein George Orwellin 1984:ää? 339 2.12.2019 Suomalaisen spekulatiivisen fiktion joukosta löytyy runsaasti dystopia-kirjallisuutta, mutta hyvin vähän kirjallisuutta mikä olisi samanlaista kuin Orwellin 1984. 1984 sijoittuu totalitaristiseen valvonta-yhteiskuntaan, jossa valtio kontrolloi ihmisten elämää ja määrittää tarkasti heidän asemansa. Suomessa dystopiakirjallisuutta on alettu kirjoittamaan verraten myöhemmin ja sen vuoksi myös pohdiskeltavat aiheet ovat muuttuneet. Eniten esiintyy esim. ilmastonmuutosta käsittelevää dystopiaa. Lähinnä tätä teosta on kenties Maarit Verrosen "Karsintavaihe" kirja, jonka kuvaamassa yhteiskunnassa työnteko on pakollista ja pitkälle kontrolloitua. Työ määrittelee asuinpaikan ja aseman yhteiskunnassa, minkä vuoksi monet käyttävät psyykenlääkkeitä...
Koulussa on tehtävä genreistä ja meillä on Dystopia. Haluaisin tietää mistä löydän tietoa (kirjat, nettiosoitteet yms. tietolähteet) Dystopioista. Tarvitsisin… 333 4.10.2018 Tieteen termipankista löytyy dystopian määritelmä, luonnehdintaa ja esimerkkejä: http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:dystopia Saija Isomaa ja Toni Lahtinen ovat toimittaneet laajan artikkelisarjan kotimaisesta nykydystopiasta, joka on luettavissa myös verkossa. Sen kautta löytyy myös tarvittaessa lisää lähteitä: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/143750/Joutsen_Dystopia_2017.pdf?sequence=2 Tampereen yliopiston dystopiaprojekti on koonnut listan suomalaisesta dystopiakirjallisuudesta: http://www.uta.fi/ltl/dystopiaprojekti/suomalaisetdystopiat.html Projektiin liittyvästä blogista löytyy myös paljon tietoa: http://blogs.uta.fi/dystopia/ Kirjavinkit-sivustolta löytyy laaja valikoima arvioituja...
Ruotsalaisen kirjailijan kirja, dystooppinen. Siinä kerrottiin,mitä tapahtuu, kun sähköä ei ole käytettävissä . Virus tuhoaa kaiken. Mikä oli kirjan nimi ja… 594 6.8.2018 Kuvauksesi sopisi ruotsalaisen Lars Wilderängin teokseen Tähtikirkas (Stärnklart, 2017, suom. Sirpa Parviainen), joka aloittaa Tähtitrilogia-sarjan. Sarjasta on ilmestynyt suomeksi kaksi osaa, kolma osa ilmestyy tänä vuonna. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Auf93ef659-63bb-4788-988e-ed9a5f91d4f9 https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4192693