DNA

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
DNA-tutkimuksen mukaan ihmisellä on noin 98 prosenttia samoja geenejä kuin simpanssilla ja national geographiksin mukaan nykyihmisen geeneissä on noin 2… 656 16.12.2022 Teoksessa Neandertalilainen : kadonnutta perimää etsimässä / Pääbo Svante perehdytään ihmisen geeniperimän tutkimukseen sekä sen vertailuun neanderthalilaisen perimän kanssa. Teos on varsin kiehtova ja siitä käy ilmi mm. se, että geenien analyysistä, perimän yhtäläisyyksistä ja eroista on vallalla monenlaisia käsityksiä ja tulkintoja tutkijoiden kesken. Kysymys vaatii ihmisen perimän tutkimuksen asiantuntijuutta. Siihen voisi saada apua esimerkiksi Helsingin yliopiston Organismi- ja evoluutiobiologian tutkimuslaitokselta. Tieteellisiä kysymyksiä voi esittää myös Tietysti.fi-sivuston Kysy tieteestä-osassa.
Toivon saavani vastauksia kysymyksiini, jotka koskevat geenejä. Tai edes vinkkejä, mistä vastauksia voisi lähteä hakemaan vaikkapa tietokirjallisuudesta. Miksi… 276 8.7.2021 Geeneistä ja perinnöllisyydestä olevaa tietoa voit etsiä esimerkiksi näistä kirjoista: Viranta-Kovanen, Suvi: Elämä. Ursa, 2010 (vastauksia kysymyksiisi: sivu 28 Elämä kehittyy - koko kappale) Biologia. Geeni ja biotekniikka (Ulmanen, Tenhunen, Ylänne), WSOY, 2004 (vastauksia kysymyksiisi: s. 66- Bios. 2, Solu ja perinnöllisyys (Happonen, Holopainen, Sotkas jne), WSOY, 2008 (vastauksia kysymyksiisi: luku 11 perinnöllisyys, s. 86- Ulmanen, Ismo: Geeni, WSOY, 1995 Kääriäinen, Helena: Sinun geenit ja minun, WSOY, 2002 Kiehtovat geenit (toim. Maarit Jokela, Mirkka Oja-Leikas, Meri Rova), Duodecim, 2017 Nurse, Paul: Mitä on elämä? : viisi askelta biologian ymmärtämiseen, Otava, 2021 Rutherford, Adam: Lyhyt historia meistä kaikista :...
Onks tiatoo? Minua kiinnostaisi opus Sjölund Peter: Släktforska med DNA. 338 9.1.2017 Teosta ei ole Hämeenlinnan seudun yleisissä kirjastoissa, joten voit kaukolainata sen hintaan kahdeksan euroa. Näin saat sen sieltä mistä se saadaan sinulle nopeiten tilattua. Näen että teosta on tällä hetkellä ainakin neljän maakuntakirjaston kokoelmissa. Kaukolainatilauksen voi tehdä suoraan lomakkeelle Hämeenlinnan seudun kirjastojen Vanamo-verkkokirjastossa(https://vanamo.verkkokirjasto.fi). Klikkaa etusivulta A-Ö-listaa, sitten K-kirjaimen kohdalta "kaukolainatilaukset", ja vielä siitä "Kaukolainatilaus Hämeenlinnan kaupunginkirjaston asiakkaille". Täytä lomake ja klikkaa "Tilaa". Tilauksen voi myös laittaa sähköpostilla kaukopalvelu@hameenlinna.fi. Teoksen voi mahdollisesti saada myös ehdottamalla sen hankintaa kirjaston kokoelmiin (...
Elokuvassa Jurassic park luodaan oikeita dinosauruksia yhdistämällä muinaisten dinojen dna:ta sammakon dna:han. Olisiko oikeassa elämässä mahdollista luoda… 970 19.6.2013 Ei ole. Dinosaurukset ovat eläneet niin kauan aikaa sitten, ettei niiden dna:ta ole säilynyt. Kuoleman jälkeen dna hajoaa jatkuvasti. Sen puoliintumisaika on noin 500 vuotta. Ohessa linkki, josta löytyy lisätietoa: http://yle.fi/uutiset/dnan_sailyvyyden_takaraja_selvisi_-_haaveet_dinos…
Kun lapsesta ja vanhemmista otetaan otetaan dna näyte. Säilötäänkö näyte jonnekin talteen ja voiko viranomaiset käyttää sitä joskus tulevaisuudessa esim. dna… 971 13.1.2010 Pakkokeinolain mukaan DNA-näyte voidaan tietyissä tapauksissa ottaa ja säilyttää rikoksesta epäillyltä ja rikokseen tuomitulta. Tunniste on myös poistettava rekisteristä tietyn ajan kuluttua. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870450 Mitään muita syitä näytteiden säilyttämiseen ei löytynyt.