asutushistoria

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä Verlan kylä on saanut nimensä, onko sanalla "Verla" jokin merkitys? 116 7.9.2020 Verlan nimi mainitaan tuomiokirjoissa ensimmäisen kerran 1681  muodossa Wärla, joka tarkoittaa niemen maata.Jaalan puoleista myllytonttia on kutsutta myös Wärälä kvarnplan. Perimätiedon mukaan Verlankosken molemmin puolin on sijainnut jauhomylly ikimuistoisista ajoista lähtien. Ensimmäiset myllyt rakennettiin Suomeen jo 1300-luvulla asiakirjalähteiden mukaan.  Asutusta alueella ei tuolloin ollut, mutta kosken kalastusoikeudesta käytiin oikeutta 1600-luvun lopulla. Koskessa oli ankeriaskalastamo. 1700-luvulla Valkealan puolelle rakennettiin venäläisten toimesta rajavartioston vahtitupa, joka on säilynyt ja joka nykyään tunnetaan Lipun torppana. (jaalan historia s. 174-175. )
Etsin tietoa Seinäjoen asutushistoriasta. Täsmällinen kysymykseni on: Mikä on Seinäjoen vanhin talo? Voidaanko pitää totena väitettä, että se on Jouppi? 1722 10.4.2012 Teoksessa Etelä-Pohjanmaan historia I-II kerrotaan, että perimätiedon mukaan juuri mainitsemasi Jouppi on Seinäjoen vanhin talo. Tähän tietoon nojaa myös Juhani Heikkilä artikkelissaan Seinäjoen asutushistoriaa 1500-luvulta 1800-luvulle, joka löytyy Porstua-verkkopalvelusta osoitteesta http://www.porstuakirjastot.fi/files/409/seinajoen_rakennuskulttuuria_h… .
Mistä löydän tietoa Aulankojärven ympäristön muinaisesta asutuksesta yms. historiallista tietoa alueesta? 1237 14.1.2009 Tarkoittanet muinaisella asutuksella esihistoriallisen ajan asustushistoriaa. Aulangonjärven rannoilta ei ole löytynyt jäänteitä esihistoriallisen ajan asuinpaikoista. Vanajaveden laakson selvityksissä mainitaan Aulangonjärven puoleiselta rannalta vain Aulangonlinna, muinaislinna, joka on ollut osa Hämeen linnavuoriketjua. Aulangonvuoren lakialueelta on löydetty jälkiä tulisijoista ja mahdollisista rakennusten pohjista. Aulangonlinnan ja Vanajaveden väliseltä alueelta, entisen Luhtialan kylän alueelta, on sen sijaan löytynyt jäänteitä esihistoriallisesta asutuksesta. Aulangon ratsutallin kohdalla on ollut esim. rautakautinen asuinpaikka ja Katajiston piha-alueella rautakautinen kalmisto. Lahistöllä on paljon muitakin esihistoriallisen ajan...
Haukilahden historia - Miten Haukilahti on syntynyt? 3192 19.9.2002 Haukilahden l. Gäddvikin historian asiakirjatiedot alkavat v. 1540, jolloin Gäddvikin yksinäistalo mainittiin yhtenä Espoon pitäjän kylänä. Talon hävittyä sen entinen alue oli kokonaan asumattomana kaksi vuosisataa siihen asti, kun Gräsan kartano perusti Haukilahden rantaan kaksi torppaa. Torppien lähelle raivattiin peltotilkkuja. Gräsan oli ilmeisesti Espoon vanhin rälssitila ja sitä pidetään historiallisesti yhtenä Espoon tärkeimmistä kartanoista. Seuraava käännekohta alueen asutushistoriassa oli kahden huvilapalstan (Kalvholmen ja Toppelund) perustaminen alueen kaakkoiskolkkaan 1880- luvulla. vuonna 1924 alueelle muuttaneen Herlin- nimisen kalastajan haastattelusta käy ilmi, että tuolloin alueella ei vielä ollut yhtään huvilaa. Näihin...
Haluaisin tietoja Suomen kuningas- ja mahtimiessuvuista sekä heimoista vuosilta 400-1200. Olisiko jotain graduja, lisureja tai väitöskirjoja? Mistä kannasta… 1450 13.12.2001 hei, Ainakin Faravidin maa - Pohjois-Suomen historia -niminen teos käsittelee jonkin verran aikaa ennen kristinuskoa. Sen ovat toimittaneet Kyösti Julku ja Jorma Ahvenainen. Oulu 1985. myös näistä voisi olla apua: Ylimaunu, Timo; Kvenland 1000; Perämeren rannikon ihminen rautakaudella. Kemi 1995. Old Norse and Finnish religions and cultic place-names. Åbo 1990. Häkkinen, Kaisa; Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. Helsinki SKS 1996. Yliopistokirjastojen yhteisluettelosta Lindasta voit hakea itse lisää teoksia asiasanoilla "rautakausi" "esihistoria" "suomi" "varhaishistoria" "nimistöntutkimus" "asutushistoria". Lindan käytöstä voit kysyä lähikirjastostasi. Mielenkiintoisilta vaikuttavat teokset on mahdollista kaukolainata...