asusteet

12 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–12.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko se usealla miehellä housuissa roikkuva (avain)ketju pelkkä trendi vai jostain aikojen takaa tullut juttu? 197 26.1.2023 Kyseinen ketjua nimitetään myös lompakkoketjuksi. Löytämieni englanninkielisten artikkelien mukaan lompakkoketjuja olisivat käytetty ensimmäisenä moottoripyöräkulttuurissa 1950-luvulta lähtien. Osaksi syy niiden käyttöön on ollut käytännöllinen eli lompakko ei ole kadonnut ajaessa. Osaksi sen käytöllä on haettu muun pukeutumisen ohella pelotevaikutusta. Erilaiset nuorisokulttuurit ovat sittemmin kopioineet ketjujen käytön. Valitettavasti näissä artikkeleissa ei ollut tarkempia lähteitä, joista olisin voinut varmistaa asian paikkaansapitävyyden. Jos muodin historia kiinnostaa enemmän, Helmet-kirjastoissa on varattavissa ja lainattavissa useita asiaa käsitteleviä teoksia. Hakusanoilla muoti historia suomenkielisiä teoksia löytyy 454...
Mitä ovat 2käsivarsiasusteet" kesäkisoissa? 112 26.3.2022 Urheiluasusteisiin lisättäviä "putkia" näyttäisi olevan kahta eri lajia. Kompressiohihat ja -lahkeet  (juoksuvaatteet) sekä käsivarsi- ja säärilämmittimet (urheiluvaatteet) Kompressiovaatteista on Elixina mukaan monenlaista hyötyä:"- Jalat saavat enemmän happea ja energiaa, koska verenkierto on tehokkaampaa > suorituskyky on parempi. - Aineenvaihdunta paranee, jolloin maitohapot poistuvat nopeammin, väsymys vähenee ja palautuminen on nopeampaa. - Saat tukea jaloille, mikä vähentää pehmytkudosvaurioita, lihasjännitystä ja antaa kevyemmän tunteen jaloista. - Ennaltaehkäistään sekä hoidetaan penikkatautia, akilesjänneongelmia sekä kramppeja." Elixia Lämmittimet taas pitävat verytellyt lihakset lämpiminä.
Minkä takia stringit on keksitty? Mikä on niiden historia? 1774 19.2.2014 Stringejä ei oikestaan ole tarvinnut ”keksiä”, sillä stringien kaltaiset vaatteet olivat ensimmäisiä ihmisen käyttämiä vaatteita. Lämpimien seutujen alkuperäiskansoilla stringien kaltainen pieni vaatekappale on vielä nykyäänkin usein heidän ainoa asusteensa – niin miehillä kuin naisillakin. Vaatekappaleen nimi tulee englannin sanasta G-string (G-kieli). Nykyisessä muodossaan stringeistä tuli muoti-ilmiö varsinaisesti 1970-luvulla Etelä-Amerikkalaisten tanssijoiden käyttämän vaatteen vuoksi. Tosin jo vuonna 1946 Louis Réard suunnittelin maailman ensimmäiset bikinit, joiden alaosa oli string-mallinen. - Stringien suosio perustunee ennen kaikkea niiden pakaroita korostavaan vaikutukseen. Toisaalta niiden menestystä on kasvattanut...
Näyttää siltä, että urheilijat, esim. mäkihyppääjät, saavat joka kaudeksi uudet edustusasut. Mitä he tekevät vanhoilla? 786 17.6.2013 Kysymykseen on vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta, koska siihen vaikuttavat sekä laji että paikallinen urheilukulttuuri. Lisäksi seuran tai lajiliiton taloudellinen tilanne tai sponsorointisopimusten ehdot voivat vaikuttaa edustusasujen käyttöön ja kierrätysasteeseen. Esimerkiksi suurten urheilusarjojen joukkuiden käytössä on aina useita vaihtoasuja, jolloin edustusasujen määrä vuositasolla laskettuna nousee jo yksittäisen urheilijan kohdalla melko suureksi. Yleensä vanhat edustusasut jäävät joko urheilijoiden käyttöön, tai ne myydään keräilijöille tai huutokaupataan hyväntekeväisyyteen.
Haluaisin tietää, mistä on englannin kieleen tullut uudehko sana fashinator, joka tarkoittaa hiuskoristetta ja joista ennen käytettiin nimeä headpiece? Suomen… 2175 10.8.2011 Fascinator-sana on alun perin tarkoittanut englannin kielessä kevyttä kudottua tai virkattua päähuivia. 1970-luvun tietämillä sana painui unohduksiin, kunnes palasi uudessa merkityksessä. Sana on samaa perua kuin englannin fascinate (lumota, kiehtoa) ja tulee latinan samaa tarkoittavasta sanasta fascinatus. Hatuke-sanan alkuperää koskevaa tietoa en onnistunut löytämään. Kannattaa kysyä asiaa suoraan Kielitoimistosta esim. soittamalla neuvontapuhelimeen. Yhteystiedot ja palveluajat: http://www.kotus.fi/index.phtml?s=214. Lähteet: http://nancyfriedman.typepad.com/away_with_words/2009/11/word-of-the-we… http://en.wikipedia.org/wiki/Fascinator http://www.etymonline.com/index.php?term=fascinate
Miksi kengät olivat ennen vanhaan niin kalliita? Olisi varmaan ollut mahdollista saada pohjan verran paksua nahkaa haltuunsa ja jokin tekstiilipäällys?… 1644 3.5.2011 "Kengän valmistuksessa on yli sata vaihetta. Ensimmäinen ja kaikkein tärkein on lestin valmistus; lesti on käsin veistetty puinen tai muovista muotoiltu muotti ihmisjalasta. Yksin se määrää kenkäholvin muodon ja kuinka tasaisesti käyttäjän paino jakautuu jalkaterälle.(--) Jokaista kenkämallia varten tarvitaan erilainen lesti valmistetaan kenkä sitten käsin tai koneellisesti. Lestinteko vaatii suurta taitoa ja kokenutta, muodin tuntevaa silmää." (Linda O´Keeffe: Kenkä. Avokkaiden, saapikkaiden ja sandaalien kunniaksi, a. 17-18) Kengäntekijä eli suutari joutuu tekemään jopa 35 mittausta ruumiinpainon jakautumista osoittavan "jalanjäljen" mukaan. Lisäksi on päätettävä kengän kartion korkeus ja oikea kaarteen muoto. (Emt., s. 18.) Huonosti...
Haluaisin hankkia jostain viikinkiaikaisen näköisiä vaatteita, mistäköhän sellaisia voisi ostaa? Niiden lisäksi minua kiinnostaisivat vielä vanhahtavat ja… 3096 28.2.2011 Viikinkivaatteita myyviä paikkoja emme juuri löytäneet. Tässä yksi suomalainen kauppa, jonka valikoimiin kuuluu viikinkiasu http://www.marakatti.palvelee.fi/tuotteet.html?id=14/503 Ulkomaisia sivuja kannattaa etsiä esim. hakusanoilla viking clothing. Näin saadaan esim. sivusto http://www.viking-shield.com/vikingclothing.html Keskiaikaisia vaatteita haulla: Middle Ages clothing. Saadaan esim. sivusto http://www.medievalclothier.com/
1968 miten pukeutui 59-vuotias opettaja 1031 13.2.2008 Olin itse juuri lukiossa tuolloin. Opettajien yleinen pukeutumistyyli oli siisti ja virallinen. Naisopettajilla oli yleensä päällään kävelypuku tai vastaava siisti leninki. Myös kapeat puolihameet olivat suosittuja ja usein sen kanssa valkoinen tai muun värinen paitapusero. Ulkotakit olivat pitkiä ulstereita, ns. siistejä takkeja. Tukka lyhyt tai nutturalla pitkätukkaisilla. Miesopettajilla oli siistit puvut ja kauluspaidat. Hatut olivat "borsalino" mallisia ja miehetkin suosivat ulstereita ns. pitkiä siistejä takkeja. Näin ainakin Helsingissä, maaseudun opettajat varmaan ovat pukeutuneet erilailla.
Teemajuhliin haluaisin pukeutua Kleopatraksi. Mistä kirjoista/lehdistä löytyisi valmiita kaavoja? 1807 1.2.2008 Seuraavista kirjoista löytyy ohjeita Kleopatran puvun tekemiseen: Greenhowe, Jean: Party costumes for kids, 1988, s. 63 (Cleopatra) Greenhowe, Jean: Fancy dress for girls & boys, 1987, s. 42 (Ancient Egyptian Costume) Myös kirjassa: Cassin-Scott, Jack: Costumes and settings for historical plays 1 (1979)on esitelty egyptiläisiä asusteita.
Kuinka arvokkaita asuja taitoluistelussa yleensä käytetäään ja mitkä on ollu arvokkaimmat naisten asut. 1039 11.10.2006 On vaikeaa löytää mistään selkeästi ilmoitettua hintaa taitoluisteluasuille, mutta kannattaa käydä katsomassa Suomen Taitoluisteluliiton kotisivuilla http://www.stll.fi/ sekä taitoluistelun erikoisliikkeen sivuilla http://www.luckyskate.fi/main.asp Sieltä voi varmaan suoraan kysellä asiasta ja aina kannattaa kääntyä oman kirjastonsa puoleen ja kysyä heiltä apua.
Miten saisin luettavakseni vanhoja Kotiliesi-lehtiä?(60-luvulta) 2673 4.3.2002 Hei! Vanhoja Kotiliesi-lehden numeroita voinee pyytää kaukolainaksi. Voitte tiedustella asiaa omasta kirjastostanne. 60-luvun vuosikertoja löytyy esim. muutamista maakuntakirjastojen kokoelmista. Kirjastoilla saattaa tosin olla vaihtelevia käytäntöjä kokonaisten numeroiden lainaamisessa. Parhaiten asia selviää, kun pyydätte kirjastossa kirjastonhoitajaa tarkistamaan lehden 60-luvun numeroiden sijainnin Manda-tietokannasta. Kasteasujen historiaa käsitteleviä artikkeli- ja kirjaviitteitä löytyi myös muista lehdistä. Ohessa vielä muutama viite Kati- ja Aleksi-tietokannoista: Kati-tietokannasta löytyneet viitteet: - Kastevaipasta mekkoon : kasteasujen historiaa Suomessa Hahl, Maija 1987 Koti vol. 49, nro 7-8, s. 8-9, 32 - Dopdräkter på...
Miksi piispalla on hiippa? 1629 25.4.2001 Oulun tuomiokapitulista tiedustelun tuloksena sain hiipalle seuraavan selityksen: - hiippa on Pyhän Hengen symboli - kirkon perinteessä piispan tunnus - hiipan muoto ja kuvio kuvaavat Pyhän Hengen liekkiä - alunperin katolisessa kirkossa Rooman piispan, paavin päähine Aiheesta lisää teoksessa: ORNATUS Episcoporum: Suomen piispojen liturginen asu. Suomen kirkon hiippakunnat [... et al.], 2000. s. 22-26, 30-31