boende

30 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minua mietityttää asuminen. Onko laissa jotenkin määritelty, kuinka moni ihminen saa asua samassa talossa? On esimerkiksi paljon ihmisiä, jotka asuvat… 118 4.4.2024 Suomessa vakinaisesti asuvan ihmisen kotikuntaa ja kotikunnassa olevaa asuinpaikkaa säätelee kotikuntalaki. Lakia ollaan juuri uudistamassa. https://valtioneuvosto.fi/-//10623/uusi-laki-selkeyttaa-kotikunnan-maar… Digi- ja väestötietovirasto pitää rekisteriä Suomen väestöstä ja rakennuksista. Väestötietojärjestelmä on valtakunnallinen sähköinen perusrekisteri, josta löytyvät ajantasaiset henkilötiedot Suomen kansalaisista ja Suomessa vakinaisesti tai tilapäisesti asuvista ulkomaalaisista henkilöistä. Järjestelmän tietoja käytetään koko yhteiskunnan tietohuollossa, esimerkiksi julkishallinnossa, vaalien järjestämisessä, verotuksessa ja oikeushallinnossa sekä tutkimuksessa ja tilastoinnissa. Myös yritykset ja yhteisöt saavat käyttöönsä...
Haluaisin tehdä olkipatjan. Onko jotain kirjaa (tai muuta luotettavaa lähdettä), jossa olisi ohjeet patjan tekoon? 110 27.12.2023 Kirjallisista lähteistä löytyy jonkin verran mainintoja kirjallisuudessa, mutta varsinaisia teko-ohjeita ei valitettavasti löytynyt. Helena Honka-Hallilan Ryijystä räsymattoon (Avain 2011) -teoksessa sanotaan varsinaissuomalaisista patjoista: "Patjojen ja pielusten päälliset tehtiin kotikutoisesta pellavakankaasta --- Patjojen ja pielusten kankaat olivat yleensä raidallisia ---" (s. 27) Timo Niirasen teoksessa Miten ennen asuttiin - Vanhat rakennukset ja sisustukset (Otava 1981) sanotaan: "Polsteri päällystettiin karkealla pellava- tai villakankaalla." (s. 261) Ja Jyväskylästä vuosilta 1839-1885: "Päällysteenä käytettiin sinistä, harmaata, sinivalkoista, harmaanvalkoista, punavalkoista tai siniruskeaa palttinaksi tai toimikkaaksi...
Minua kiinnostaa sana omakotitalo. Äkkiä en keksinyt muista osaamistani kielistä suoraa vastaavaa sanaa. Wikipedia osa kertoa omakotitalon historiasta, mutta… 126 13.11.2023 Omakotitalo ei ole sanana suomen kielessä kovin vanha. Sana omakotitalo esiintyy vasta 1920-luvulta lähtien, sitä ennen käytettiin vastaavista taloista nimitystä pienasunto, yhdenperheentalo tai pieni asuintalo.  Omakotitaloista ja niiden rakentamisesta säädettiin ensimmäinen laki vuonna 1927, jossa myös määriteltiin omakotitalo ensimmäisen kerran. Omakotitaloksi kutsuttiin yhden- tai kahden perheen taloa, joka oli rakennuttajansa omana asuntona ja johon kuului pieni puutarha. Samalla valtio perusti lakisääteisen omakotitalorahaston (ARAVA-järjestelmä), joka myönsi lainoja korkeintaan 100 neliömetrin kokoiselle asunnolle 30 - 40 % lainaosuudella. http://www.museo24.fi/?action[]=INavigation::viewArticle(5701) Myös Kansalliskirjaston...
Onko jossakin laskettu luonnonvarojen ylikulutusta maittain ilman asumisen vaatimaa energian tarvetta? 73 4.4.2023 Kaikkia maita kattavaa varsinaista tietoa tai tutkimusta tällaisesta en valitettavasti löytänyt enkä pysty tyhjentävää vastausta antamaan, mutta ehkä käytettävissä olevat tilastot antavat jonkinlaisen käsityksen asiasta. Yksinkertaistaen ylikuluttamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen kuluttaa luonnonvaroja nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua. Suurimmat syyt kulutukselle ovat energiantuotanto, liikenne ja ruoantuotanto (WWF). Nettisivulla Open Data Platform on eri maiden luonnonvarojen kulutusta eli ekologista jalanjälkeä havainnollistava maailmankartta. Kartasta näkee kätevästi kunkin maan ekologisen ali- ja ylijäämän (eli ylikulutuksen tai reservin), ekologisen jalanjäljen per koko väestö ja per asukas, sekä biokapasiteetin....
Etsin tietolähdettä tavallisen kansan, lähinnnä maaseudulla eläneiden elämästä, asunnoista, vaatetuksesta, ruosta jne 1600-1700-lukujen taitteesta. 147 27.10.2022 Suomen maaseudulla 1600- ja 1700-lukujen taitteessa eläneiden ihmisten arkielämään löytyy monia erilaisia tulokulmia, mutta aineistoa pitäisi kyllä löytyä suhteellisen runsaasti. Vinkkaan tässä tietokirjallisuutta, mutta toki myös kaunokirjallisuudesta löytyy varmasti paljon 1600- ja 1700-lukujen maaseutukuvauksia. Tiedonlähteenä tietokirjallisuus on kuitenkin yleensä kaunokirjallisuutta luotettavampaa. Voit lähteä etsimään tietoa maaseutuväestön arjesta ja kulttuurista esimerkiksi erilaisista Suomen historian yleisteoksista. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi Suomalaisen arjen historia -teossarjan ensimmäinen osa (2006) tai Suomen kulttuurihistoria -teossarjan ensimmäinen ja toinen osa (2002). Saattaa olla myös hyödyllistä tutustua...
Löytyykö Listausta Suomen julkisen puolen hoivakodeista/vanhainkodeista/ kuntoutuslaitoksista? 103 12.4.2022 Ihan tuollaista listausta en löytänyt, mutta THL on seurannut suomen hoivakoteja ja -laitoksia ja tuottanut melko kattavan listan koko maasta. Tosin lista on ryhmitelty alueittain, kunnittain ja palveluyksiköittäin, joten sen läpikäyminen on hieman hankalaa. THL toteutunut henkilöstömitoitus 11/2021 Iltasanomien Outi Kokko on tehnyt henkilömitoituksesta jutun 7.9.2021. Jutussa on THL:n listaus avattuna ja helppokäyttöisempänä. Ilta-sanomat Iäkkäiden palveluista on kootusti tietoa esim. Kuntaliiton ja Vanhustyön keskusliiton sivuilla. 
Jos on poissa kotoa useamman päivän ja ikkunat etelään,kannattaako ikkunat jättää auki vai kiinni kesällä kuumuuden minimoimiseksi? 319 9.6.2021 Erilaisissa ohjeistuksissa neuvotaan vetämään verhot tai kaihtimet ikkunan eteen silloin, kun aurinko osuu asuntoon. Kun kotoa poissa ollessa ei myöskään ole mahdollista hyödyntää yön tai aamun viileämpiä hetkiä tuulettamiseen, on parasta jättää ikkunat kokonaan kiinni. Se ainakin estää lämmön pääsyä sisälle asuntoon. https://www.kotitalolehti.fi/asunto-kuin-sauna-nailla-asuntoa-voi-viile… https://www.sato.fi/fi/kotona/meidan-talossa/miten-saat-kodin-viileamma… https://yle.fi/uutiset/3-6705489 https://www.suomela.fi/milla-kotia-kannattaa-viilentaa/
Missä lastenkirjoissa käsitellään uuteen kotiin muuttamista päiväkoti- tai alakouluikäisen lapsen näkökulmasta? 462 31.3.2021 Muuttamista käsitellään lukuisissa lastenkirjoissa. Osassa kirjoista muuttaminen liittyy uusioperheeseen. Muuttamiseen liittyy myös uusien ystävien saaminen ja toisaalta yhteydenpito vanhoihin ystäviin.   Seuraavissa kuvakirjoissa muutetaan: - Chapouton, Anne-Marie: Turlutiinit muuttavat - Corderoy, Tracey: Sopu sijaa antaa! - Erkintalo, Jenni: Talo kulman takana - Freedman, Claire: Susihukka ja rohkea hiiri - Gleeson, Libby: Anni ja Lasse - Jalonen, Riitta: Aatos ja Sofian sorsapuisto - Katajavuori, Riina: Mennään jo naapuriin - Lapintie, Tarja: Lassi muuttaa - Lindgren, Barbro: Raisu Roosa muuttaa kaupunkiin - Marcero, Deborah: Purkissa - Nordqvist, Sven: Viiru muuttaa  - Pelliccioni, Sanna: Onni-poika saa uuden ystävän  - Rieckhoff...
Mikä on asumisen prosentit Suomessa tänään? Paljonko asutaan vuokralla? Kuinka monta prosenttia asumisesta toteutuu omistusasunnossa? 375 28.10.2020 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 vuokralla-asuvien asuntokuntien osuus kaikista asuntokunnista oli 34 prosenttia. Omistusasunnossa taas asui vuoden 2018 lopussa 63 prosenttia. Alla linkit Tilastokeskuksen sivuille: https://www.stat.fi/til/asas/2019/01/asas_2019_01_2020-10-14_fi.pdf https://www.stat.fi/til/asas/2018/01/asas_2018_01_2019-10-10_tie_002_fi… http://www.stat.fi/til/asas/2019/01/asas_2019_01_2020-10-14_tau_003_fi…
Iso britannian muuttaninen vuodeksi opiskelemaaan, saako siis kelalta tukea vaikka lähtisi opiskelemaan pelkkä englannin kielen kursseja siellä? Onko… 263 16.12.2019 Kelan sivuilta löytyy tietoa opiskelusta ulkomailla, https://www.kela.fi/opintotuki-ulkomaille . Näyttäisi siltä, että sinun täytyy joko suorittaa opintosi ulkomailla tai ulkomailla suoritettavien opintojen pitää kuulua opintoihin, joita suoritat Suomessa. Sinun kannattaa kysyä Kelalta, voitko saada tukea opintoihin, joista aiot suorittaa, https://kysykelasta.kela.fi/ Muuttamisesta Englantiin löydät tietoa suurlähetystön sivulta, https://finlandabroad.fi/web/gbr/usein-kysytyt-kysymykset  Asuntoja ja hintoja voit katsella esimerkiksi täältä, https://www.manchesterstudenthomes.com/Accommodation
Jos asuu ja on töissä Yhdysvalloissa, kuinka todennäköisesti joutuu ainakin joskus käymään New Yorkissa? Tarkoitan siis New York Cityä, en New Yorkin… 362 14.1.2019 On täysin mahdollista asua ja työskennellä Yhdysvalloissa tarvitsematta koskaan käydä New Yorkin kaupungissa. Noin vuosi sitten julkaistun tutkimuksen mukaan 11% amerikkalaisista ei ole koskaan käynyt sen osavaltion ulkopuolella, jossa he ovat syntyneet. Vähemmän kuin puolet amerikkalaisista (46%) on sellaisia, jotka ovat vierailleet elämänsä aikana useammassa kuin kymmenessä osavaltiossa. Sellaista tutkimusta en löytänyt, joka vastaisi suoraan siihen kysymykseen, kuinka moni amerikkalaisista ei ole koskaan käynyt New Yorkissa - monia arvioita kuitenkin, ja selvä enemmistö näistä tuntui kallistuvan sille kannalle, että New Yorkissa milloinkaan vierailemattomien amerikkalaisten osuus saattaa olla jopa 50%. Tuore tutkimus siitä, missä...
Talonrakennus sosialistisissa maissa 288 13.12.2018 Yritin sosialististen maiden arkielämää kuvaavasta kirjallisuudesta löytää vahvistusta kysymyksessä esitetyille väitteille, tässä kuitenkaan onnistumatta. Jos sosialistista kulttuuria tarvitsee luonnehtia karkein yleistyksin, mielestäni totuudenmukaisimmalta tuntuu Timo Laineen kirjasta Torakoita ja panssarivaunuja : silminnäkijänä hajoavassa neuvostoimperiumissa (Tammi, 2014) vastaani tullut huomio: "Vähitellen minulle selvisi, että Venäjällä on kaikki hieman rempallaan eikä pikkuasioiden kanssa olla turhan tarkkoja." (s. 31)  Laineelta löysin myös yhden maininnan rakennusten lämpöeristyksestä, joka sopii yhteen edellisen toteamuksen kanssa: "Kuvittelin, että siperialaiset olisivat olleet kylmyyden ammattilaisia, jotka osaavat huolehtia...
Kysyisin: löytyykö netistä jotain sellaisia sivustoja, joissa asunto-osakeyhtiöitten osakkeille (jotka eivät siis ole hallituksen jäseniä), joilta löytyisi… 402 16.3.2017 Tässä on muutama linkki sivustoille, joilta pitäisi löytyä monenlaista tietoa asunto-osakeyhtiön osakkaalle. http://www.taloyhtio.net/ Tietopaketti taloyhtiön asukkaalle, hallituksen jäsenelle ja isännöitsijälle. Portaalissa mm. lakitietoa ja kiinteistön kunnossapitoa. Sivuilta selviää isännöitsijän palkkiot, tilintarkastukset, turvallisuussuunnitelmat, peruskorjaukset ja verotusasiat. https://pihaparlamentti.fi/ Pihaparlamentti on Isännöintiliiton julkaisema blogi, jossa pohditaan taloyhtiöiden laki- ja järjestysasioita. Blogissa on juttuja muun muassa yhtiökokouksista, vastikkeista, häiritsevästä elämästä, remonteista ja asunnon vuokraamisesta. https://www.omataloyhtio.fi/ Tietoa yhtiökokouksen, hallituksen ja isännöitsijän toiminnasta,...
Mistä vuosiluvusta alkaen on ollut mahdollista saada tukea asumiseen? (muualtakin kuin Kelan maksamana) 3176 28.11.2016 Asumistukea on maksettu valtion varoista ja 1940-luvulta lähtien. Vuonna 1972 asumistukea alettiin maksaa kaikille tuen piiriin kuuluville lapsiperheille. Järjestelmä on laajentunut vuokra-asunnoissa asuvien monilapsisten perheiden tuesta yleiseksi asumistueksi. Vuonna 1987 toteutetulla lain muutoksella asumistuki ulotettiin kaikkiin väestöryhmiin ja asuntoihin. Vuonna 1994 asumistuki tuli Kelan hoidettavaksi. Lisätietoa täältä: http://www.kela.fi/historia http://www.oamk.fi/~eihautal/oppimateriaali/sosturva-verkkokurssiin/his… Painetut lähteet: Asuntotoimi Suomessa. Asuntohallitus 1993 Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva : suomalaisen sosiaalisen turvan historia. Sosiaaliturvan keskusliitto 1994 Sosiaalinen politiikka. WSOY 2003.
Onko mahdollista saada apua kirjastonhoitajalta erilaisten hakujen tekoon? Onko kirjastossa mahdollisuus käyttää erilaisia tietokantoja tähän tarkoitukseen? … 911 7.1.2013 Kyllä, kirjastonhoitajalta voi pyytää apua tiedonhakuun joko paikan päällä kirjastossa tai tämän kysy kirjastonhoitajalta -palvelun kautta. Kirjaston tietokannat löytyvät www.helmet.fi etusivun alapalkista. Tässä linkki tietokantoihin: http://www.helmet.fi/fi-FI/Digihelmet/Tietokannat. Osa tietokannoista ei ole käytössä kotitietokoneilla. Ne avautuvat vain kirjaston koneilla. Olit valinnut hakusanoja, joilla todennäköisesti löytyy jotakin tietoa Googlen avulla, mutta ne eivät ole pääkaupunkiseudun kirjastojen asiasanoja, joten helmet-haku ei tuota tulosta. Helmettiin sopivia hakusanoja löytää esimerkiksi sillä tavoin, että katsoo jonkin aihepiiriin sopivan kirjan asiasanat. Esim. helmetistä löytyy kirjat Malin Liisa, Saavola Kaarina:...
Mistä löytyy ajantasaista asetustietoa kerrostaloasuntojen ääneneristyksestä ja tähän liittyvistä rakennusmääräyksistä? Siis raja-arvoja liittyen ilmanvaihtoon… 3705 4.2.2011 Aluksi tahtoisin muistuttaa, että me vastaajat emme ole rakentamisen säädösten asiantuntijoita. Vastaus on maallikon laatima, ja tarvittaessa kannattaa tiedustella tarkennuksia ja lisätietoa mm. meluhaitoista esimerkiksi Vantaan Ympäristökeskuksesta (http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;135;137;221;224;2121). Suomen rakentamismääräyskokoelma sisältää äänieristystä koskevia määräyksia ja ohjeita. Ajantasainen rakentamismääräyskokoelma löytyy osoitteesta http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=321569&lan=fi. Rakentamismääräyskokoelman määräykset ovat velvoittavia. Ohjeet sen sijaan eivät ole velvoittavia, vaan muitakin kuin niissä esitettyjä ratkaisuja voidaan käyttää, jos ne täyttävät rakentamiselle asetetut...
Mistä löytäisin tietoa, kuva yms. asumisesta ja arjesta 1880-luvun Helsingissä? 1001 3.2.2011 Emme onnistuneet löytämään mitään tiettyä yhtä tai kahta teosta, jotka käsittelisivät nimenomaan juuri 1880-luvun asumista ja arkea Helsingissä. Helsingin historiaa koskevissa teoksissa on siellä täällä mainintoja ja kuvia 1880-luvun Helsingistä, kannattaa siis vierailla kirjastossa ja selailla hyllyä kohdasta pääkaupunkiseudun paikallishistoria! Sinulle voisi myös olla hyötyä Helsingin kaupunginmuseon julkaisusarjasta, Narinkka, jossa pikaisella silmäilyllä näytti olevan mainintoja ja kuvia myös 1880-luvun Helsingin asumisesta. Lisäksi alla olevissa teoksissa käsitellään 1880-luvun Helsinkiä, mahdollisesti niistä voisi löytyä tietoa myös arjesta ja asumisesta, joukossa on pari muistelmaa ja yksi romaanikin: Siegberg, Artur: Vuodet ovat...
Haluaisin lisätietoja 1920-30 luvun asumisesta Suomessa. Eli lähinnä minkätyyppisiä asunnot olivat, millaisia huoneita, huonekkaluja, millainen sisustus… 3147 8.1.2011 Alla hakutuloksia HelMet-tietokannasta: http://www.helmet.fi/search~S9*fin/?searchtype=X&searcharg=historia+asu… Näiden lisäksi ainakin seuraavissa teoksissa on kuvia asunnoista ja huoneklauista 20 ja 30-luvuilta: Hemma bäst : minnen från barndomshem i Helsingfors / utgivna genom Anna-Maria Åström och Maud Sundman Helsingfors : Svenska litteratursällskapet i Finland, 1990 Juntikka, Ilse Pirtinpenkistä makuuhuoneeseen / [teksti: Ilse Juntikka] ; [työryhmä: Ilse Juntikka, Ulla Toppila] [Oulu] : Pohjois-Pohjanmaan museo, 1993 Arkio, Leena Rakkaat vanhat huonekasvit : ikkunapuutarhan historiaa Suomessa / Leena Arkio ; [piirrokset: Georg Löwegren & Erik Lindgren .. , L. Larsson .. ] Helsingissä : Otava, 1993 Miten ennen asuttiin :...
Saako 16 vuotias opiskelija muuttaa vuokra-asuntoon toiselle paikkakunnalle aikuisen opiskelijan kämppäkaveriksi vaikka on vastakkaista sukupuolta? 2992 23.11.2010 16-vuotias saa muuttaa toiselle paikkakunnalle asumaan aikuisen opiskelijan kämppäkaveriksi. Alaikäisyyden vuoksi mm. nämä seikat on huomioitava: - Alaikäiset eivät ole Suomessa oikeustoimikelpoisia. Täten hänen allekirjoittamansa vuokrasopimus ei ole sitova ilman hänen edunvalvojansa (yleensä huoltaja eli vanhemmat) lupaa ja hyväksyntää. - Lapsen muutto pois kotoa ei lopeta vanhempien elatusvelvollisuutta, vaan se jatkuu siihen asti kun lapsi täyttää 18-vuotta. Kysymykseen liittyvä lainsäädäntö - Laki holhoustoimesta 1.4.1999/442 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990442 - Laki lapsen elatuksesta 5.9.1975/704 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750704 - Vuokra-asumisen lainsäädäntö http://www.ymparisto.fi/default.asp?...
TIETOA LÖYTYY VENEESSÄ ASUMISESTA ELI KÄYTTÄ ASYNTONA 1950 14.4.2010 Vakituista asumista veneessä koskevat useat lait ja asetukset. Usein ne ovat samoja, jotka koskevat muutakin asumista. Huomioon on otettava ympäristönsuojelu (esim.Merenkulun ympäristönsuojelulaki 29.12.2009/1672), maankäytöön ja rakentamiseen liittyvät säädökset (esim.Maankäyttö ja rakennusasetus 10.9.1999/1123), turvallisuusmääräykset, vakuutukset, kuntien omat säännöt ja määräykset ym. Hyvä lähde tärkeimmistä näkökohdista on julkaisu Anu Mansikka: Asuntolaiva-asuminen Helsingissä. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston selvityksiä 2005:2.