aseenkanto

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Törmäsin eräässä 1920-luvun Suomeen sijoittuvassa fiktiivisessä historiallisessa romaanissa siihen, että hahmo kantaa julkisilla paikoilla mukanaan pistoolia… 36 28.3.2024 Ampuma- ja teräaseiden kanto-oikeuden rajoittamisen alku Suomessa voidaan ajoittaa vuoden 1927 lopulle: 15. joulukuuta annettiin "Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä toimenpiteistä henkeen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvan rikollisuuden vastustamiseksi" (68/1927). Siinä todetaan mm. seuraavaa: "Viime vuosina on tapojen raaistumisesta johtuva rikollisuus lisääntynyt maassamme huolestuttavassa määrässä. Erikoisesti ovat henkeen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvat rikokset, kuten murhat, tapot ja pahoinpitelyt, käyneet miltei jokapäiväisiksi ilmiöiksi. Varsinkin kuluvan vuoden aikana on eri puolilla maata tapahtunut runsaasti raakoja veritöitä, joissa tavallisesti on aseena käytetty joko ampuma-asetta tai...
Olisiko suomenkielisiä tietokirjoja, joissa kerrotaan Yhdysvaltain perustuslain toisesta lisäyksestä eli aseenkanto-oikeuden historiasta? 100 19.1.2023 Seikkaperäisin yleistajuinen suomenkielinen tietokirja, joka käsittelee Yhdysvaltain perustuslain historiaa, lienee Ari Helon Yhdysvaltain demokratian synty : unionin idea ja amerikkalainen historiakäsitys. Sekään ei kovin monisanaisesti toiseen lisäykseen puutu; kaiketikin takuuta jokamiehen oikeudesta aseenkantoon on perusteltu miliisin eli kansalliskaartin säännöllisen harjoittamisen tarpeella. Ensimmäiset kymmenen lisäystä muodostavat kokonaisuuden, joka tunnetaan Yhdysvaltain kansalaisoikeuksien nimellä (the American Bill of Rights). Ne kaikki ratifioitiin samanaikaisesti ja ne tulivat voimaan 15.12.1791.
Olin suorittamassa asevelvollisuutta vuonna 1953 Lappeenrannassa KTR 3 , 6 patteri. Muistini mukaan kun pääsin kotilomalle piti ottaa mukaan henkilökohtainen… 1104 18.11.2010 Hyvä asiakas, emme ole löytäneet kokoelmastamme aineistoa, joka vahvistaisi sen, mitä kysytte. Kuitenkin 50-luvulla suuri osa Suomen asukkaista on asunut maaseudulla tai pienissä taajamissa, joten ihmiset ovat nykyistä suuremmassa määrin tunteneet toisensa. Tällöin vallitsevista säännöistä poikkeamista on saattanut tapahtua ”tuttavan kauppaa” – tuttuihin ja naapureihin on luotettu ja siksi ehkä joustettu määräyksistä. Emme voi myöskään vahvistaa, että kuvaamaanne asiaa ei olisi voinut tapahtua. Varsinkaan, kun Aamulehden uutistenjälkeisessä keskustelussa eräs kirjoittaja mainitsee 1.6.2010, että hänenkin isänsä kävi asevelvollisuuttaan suorittaessaan sotilaskiväärin kanssa kotona. Kirjoittaja ei mainitse tapahtumavuotta, ajankohtaa eikä...