Annikki

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Luin taas uudestaan Annikki Sankarin Kaislahden miniän ja Kaislahden emännän. Koska tapahtumat olivat vanhastaan tuttuja - lempikirjojani kun ovat olleet… 1024 25.7.2018 Sekä murre että varsinkin kunta taitavat jäädä arvailujen varaan. Annikki Sankarista on kirjoitettu hyvin vähän. Löysin joitakin lehtiartikkeleita ja kirja-arvosteluja 1970-luvulta, mutta ei niistä ollut paljoakaan apua. Pekka Teelahti kirjoittaa kielestä arvostelussaan kirjasta Kaislahden miniä (Uusi Suomi 31.3.1977): "Sankarin repliikit ovat luontevia, usein niistä tuntee todellisen keskustelun maun. Jonkin verran häiritsee kielen eri muotojen vaihtelu. Kaupunkilaiset puhuvat yleisarkikieltään, Kaislahden seudun väki pohjoissavolaista (?) murrettaan. Soljuvimmin juoksee Eijan äidin kannakselainen." Pohjoissavolainen murre ei tunnu uskottavalta, eteläisempi savo kyllä. Annikki Sankari on kotoisin Kuhmoisista. Savolaismurteiden yksi...
Etunimi Riitta ja Annikki 1138 15.8.2011 Riitta ilmestyi Kansanvalistusseuran kalenteriin jo vuonna 1882 ja sen alkuperä lienee italialaisessa Margaretan lyhentymässä, Rita. Vuonna 1907 esitettiin Herman Heijermansin näytelmää "Sielujen päivä", jossa oli Riitta-niminen henkilöhahmo. Vanhastaan Riitta on myös liitetty Birgitta-nimen muunnokseksi. Sitä on pidetty myös Brita tai Briitta -nimien muunnoksena. Annikki taas on Annan hellittelymuoto. Kalevalassa Ilmarisen sisar on nimeltään Annikki. Lähteet: Vilkuna, Kustaa: Etunimet (Otava, 2005) Uusi suomalainen nimikirja (Otava, 1988)