analyysi

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Teimme yliopistossa eräälle kurssille analyysiä Keltainen Naakka -runosta, jonka on kirjoittanut P. Mustapää. Joku esitti analyysiä tehdessä aika vahvoja… 214 29.3.2023 kyllähän runosta löytyy yhteiskunnallisia viittauksia, mutta en ota kantaa uskonnollisen tulkinnan oikeellisuudesta tai vääryydestä. Tulkintahan on aina jossakin mielessä lukijan mielipide tai oma tulkinta kuitenkin. Uskonnollisia, yhteiskunnallisia ja poliittisia ajatuksia voidaan tulkita toistensa kuvaajina. Eli virallista kantaa ei vastaaja tässä muodosta, mutta toivottavasti lukupiiri tai seminaari toi esiin erilaisia tulkintoja.
Teen parhaillaan tutkielmaa englanniksi Tunisian vallankumouksessa käytetyistä sloganeista. Minun tulee tehdä filologinen analyysi (philological analysis)… 828 19.12.2013 Ehdottomasti kannattaa ensiksi kysyä ja tarkentaa asia opettajaltasi/ohjaajaltasi. Filologia tutkii kieltä, sen rakennetta ja siihen liittyvää kulttuuria. Perinteisesti filologialla käsitetään lähinnä vanhojen tekstien tutkimusta (historiallinen kielentutkimus), mutta useimmat nykyfilologit tutkivat myös moderneja tekstejä liikkuen näin samoilla alueilla kirjallisuustieteen ja kielitieteen kanssa.
Miten pystyisin analysoimaan Jari Tervon teosta Minun sukuni tarinaa? 1205 27.2.2006 Koska mainitset tekeväsi äidinkielen tutkielmaa, et ilmeisesti etsi yliopistotasoista kirjallisuutta kaunokirjallisuuden analyysista. Tässä pari yleistajuista teksti- / kaunokirjallisuusanalyysiä käsittelevää teosta, joiden avulla toivottavasti pääset alkuun: Aalto, Mika ja Parko, Kaija: Tekstin ehdoilla. Opiskelijan harjoittelukirja (2003) Hytönen, Päivi: Seitsemän elämää. Lukion kirjallisuuden tehtäviä (2001) Polkunen, Mirjam et al. (toim.): Lukutikku kirjallisuuden lukijalle (1982)
Elinkaariajattelu lca, yritysten elinkaariajattelu, ympäristön näkökohdista 1934 18.6.2002 Elinkaarianalyysistä tai Life cycle assessment (LCA) -aiheesta löytyy paljon teoksia ja lehtiartikkeleita. Ei ole mielekästä luetella niitä tässä, koska niiden käyttökelpoisuuden voi määritellä vain tiedontarvitsija itse. Siksi olisikin parempi tulla kirjastoon ja yhdessä tietopalvelun kanssa käydä löytyneitä viitteitä ja niiden kuvailutietoja lävitse. Jyväskylän kaupunginkirjastossa on käytössä mm. Manda-, Linda-, Arto-, Finp- ja Aleksi-tietokannat, joista voi myös itse hakea tietoa. Hyviä hakusanoja näyttäisivät olevan Life cycle assessment (LCA), ympäristövaikutukset - arviointi, elinkaari - analyysi, ympäristövaikutukset - arviointi, ympäristöhaitat - arviointi, joihin voi vielä lisätä rajaaviksi hakusanoiksi tuotteet tai yritykset....
Miten Tommy Tabermanin runoja arvostellaan? Miten analyysi tehdään / onko jossain jotain mallia? 2817 13.11.2001 Etälukion hyviä ohjeita runoanalyysiin ryhtyvälle: http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/aidinkieli3/runoanal.html Mitä lyriikka on: http://www.orivedenopisto.fi/virtuaaliakatemia/demo/lyriik1.htm Runoarvostelusta englanniksi: http://www.poetrymagic.co.uk/critiquing.html Hyvä opas perusteellisen runoanalyysin tekijälle on Mervi Kantokorven Runousopin perusteet. Helsinki 1990.